Nigerjoen 400 kilometriä pitkä ja 125 kilometriä leveä sisämaasuisto ulottuu lounais-koillissuunnassa SégoustaTimbuktun jokisatamaan Koryoumeen. Se käsittää myös Nigerin sivujoen Banin alajuoksun. Alue rajoittuu etelässä ja idässä Bandiagaran ylänköön, lännessä ”kuolleeksi suistoksi” kutsuttuun muinaiseen tulva-alueeseen ja pohjoisessa itä-länsi -suuntaisiin hiekkadyyneihin. Sisämaasuiston laajuus on keskimäärin 40 000 neliökilometriä, mutta sen pinta-ala voi vaihdella kuivan ajan 30 000 neliökilometristä tulvakauden 80 000 neliökilometriin.[3]
Aluetta luonnehtivat lukuisat jokihaarat ja tulvajärvet, joita yleensä esiintyy jokien suistoissa. Sen ylä- ja keskiosa Ké Macinasta ja Dounasta alaspäin käsittää Nigerin ja Banin kaksi päähaaraa sekä järvialueen, johon kuuluvat muun muassa Débo, Wallado ja Korientze -järvet. Alaosan muodostaa Diréen ulottuva monimutkainen jokien ja tulva-altaiden verkosto, jonka suurimmat sivuhaarat ovat Issa Ber, Barra Issa ja Koli Koli.[4]
Sisämaasuisto varastoi vuosittain 7–70 kuutiokilometriä vettä. Tulva alkaa Koulikorosta syyskuussa, levittäytyy nopeasti tasangolle ja ohittaa Dirén kolme kuukautta myöhemmin. Ilmaan haihtuu ja maahan imeytyy noin 44 % virtauksesta. Sisamaasuiston reuna-alueilla sijaitsevien tulvajärvien kuten Aougoundoun, Dôn, Faguibinen, Garoun, Haribongon, Horon, Koraroun, Niangayen ja Télén pinta-ala on supistunut viime vuosikymmenten kuivuuden takia.[5]
Nigerin sisämaasuistoa hyödynnetään kalastuksessa, karjan laidunmaana ja maanviljelyksessä. Siellä sijaitsee Länsi-Afrikan laajin keinokastelujärjestelmä Office du Niger.[6] Alue on myös tärkeä muuttolintujen pysähdyspaikka[7]. Sisämaasuisto sai Ramsar-alueen statuksen vuonna 2004[8].
Lähteet
The Niger River Basin: A Vision for Sustainable Management. Washington, DC: The World Bank, 2005. 0-8213-6203-8 Teoksen verkkoversio.
