Neuvostoliiton talousjärjestelmä

Neuvostoliiton talousjärjestelmä käsittelee Neuvostoliitossa harjoitetun valtiojohtoisen suunnitelmatalouden hallinnollista järjestelmää. Byrokraatit kiinnittivät vähän huomiota kansantaloudessa tapahtuviin vaihteluihin, sillä väittämän mukaan talousjärjestelmän avulla kyettiin pääsemään eroon kansantaloudessa tapahtuvista vaihteluista. Talousjärjestelmään toivat kuitenkin vaihteluita Neuvostoliiton osallistuminen kansainväliseen kaupankäyntiin sekä luonnonvarojen epätasainen tuotantotahti, erityisesti maaöljyn ja maakaasun.[1]

Talousjärjestelmä oli yksinomaan tuotannontekijöiden rajoittama. Kaikki talousjärjestelmän parametrit olivat tarjontapuolella.[2] Talousjärjestelmässä jousto oli kuluttajien kulutuksessa. Mikäli tuotanto ei muodostanut riittävästi tarjontapuolta (aggregaattitarjonta), koitui siitä kysyntäpuolella (aggregaattikysyntä) rahan säästämispakkoa kuluttajille.[3][4] Tuotantopotentiaalia rajoitti kiinteä pääomakanta (stock of fixed capital), jonka käyttöasteen toteutumaa saattoivat pitää matalana kiertävät pääomapanokset (circulating capital inputs) tai työvoima.[5][3][6]

Valtionyhtiöiden välillä ei ollut lainkaan kilpailua. Yritysten luominen ja kasvu olivat poliittisia päätöksiä.[7]

Työvoima ja osallistumisaste

Neuvostoliiton perustuslaissa luki että kansalaisella on oikeus ja velvollisuus tehdä työtä. Talousjärjestelmä pyrki työllistämään kaikki työikäiset kansalaiset, eikä yhteiskunnassa ollut lainkaan työttömyyskorvausta.[8][9] Työikäiseksi väestöksi oli määritelty 16-59 vuotta miehille ja 16-54 vuotta naisille.[10] Arvion mukaan Neuvostoliiton työvoima oli 152,3 miljoonaa työntekijää vuonna 1991.[11]

Vuonna 1970 20-59-vuotiaista miehistä 93 prosenttia ja 20-54-vuotiaista naisista 89 prosenttia olivat taloudellisesti aktiivisia.[10]

Kornain mukaan sosialistisissa maissa työvoimaan osallistumisaste oli selvästi korkeampi kuin kapitalistissa maissa, myös kun otetaan huomioon talouden kehitystaso (BKT per capita). Sosialistisissa maissa naisten osallistumisaste oli korkea.[8] Andersonin (1987) mukaan Neuvostoliitossa oli maailman korkein naisten osallistumisaste.[12]

Eläkeikä oli 60 vuotta miehille ja 55 vuotta naisille. Virallisen eläkeiän oli säätänyt Josif Stalin ja sitä ei muutettu.[13] Neuvostoliitossa kannustettiin myös eläkkeellä olevia tekemään työtä. Työskentelevät eläkeläiset olivat erityisesti sellaisia, joilla oli suhteellisen hyvät työt ja jotka pitivät työstään.[14]

Neuvostoliiton lopussa esiintyi työttömyyttä, jolle oli selvät syyt. Työttömyys johtui keskussuunnittelun purkamisesta, ydinvoiman vastaisesta liikkeestä ja asetehtaiden muuttamisesta siviilituotantoon.[15]

Ammatinvalinta, työpaikan valinta ja työn tuottavuus

Neuvostoliitossa kansalainen sai valita ammattinsa ja kansalaisella oli paljon valinnanvaraa ammattinsa valitsemisessa. Kansalainen sai myös valita työpaikkansa. Työvoimassa toimi jossain määrin markkinatalouden periaate, ikään kuin kvasimarkkina.[7]

Työn tuottavuutta alensi se, että lukuisilla puolustus- ja siviiliteollisuuden yrityksillä oli erityistilanteita varten varatuotantokapasiteettia, joka voitiin mobilisoida tarvittaessa. Joissain tapauksissa oli varauduttu jopa 10-kertaiseen tuotannon kasvatukseen. Raaka-aineita, osia ja muita panoksia täytyi varastoida ja lisäksi työvoiman täytyi olla koulutettua sotilaalliseen tuotantoon siirtymiseksi. Tämä rakenteellinen militarisointi oli erittäin tuhlaavainen järjestelmä. Se koski metalliteollisuutta, siviilikäyttöön tarkoitettua koneenrakennusta ja energiasektoria.[7]

Yleinen finanssitase

Neuvostoliiton pääasiallinen taloussuunnittelun väline oli valtion yleinen finanssitase, joka muodosti budjetointiprosessin pohjan. Keskussuunnitteluvirastolle eli Gosplanille kuului yleisen finanssitaseen muodostaminen ja toteutus osana koko suunnitelmaprosessia. Yleinen finanssitase perustui siihen, että valtio omisti kaiken omaisuuden, kaikki valtionyhtiöt ja myös kaikki valtionyhtiöiden taloudelliset resurssit. Yleinen finassitase oli käytössä vuoden 1990 loppuun asti. Vuoden 1991 alusta alkaen yleinen finanssitase oli enää vain makrotaloudellisen ennustamisen väline.[16]

Yleiseen finanssitaseeseen saapuivat tuloina: (1) valtionyhtiöiden voitot, (2) liikevaihtovero, (3) sosiaalivakuutus ja henkilökohtaiset verot, (4) poistot, (5) ulkomaan toiminta sekä (6) rahaemissiot ja lainaaminen Gosbankista.[16]

Yleisestä finanssitaseesta lähtivät menoina: (1) keskitetyt investoinnit, (2) omaisuuserien renovaatio, (3) erot hinnoissa, (4) valtionyhtiöiden varat, (5) sosiaaliset ja kulttuuriset aktiviteetit (ei sisällä investointeja) sekä (6) puolustus (ei sisällä eläkkeitä eikä investointeja).[16]

Valtionyhtiöiden vuosisuunnitelmat

Jokaisella valtionyhtiöllä oli oma vuosisuunnitelmansa, jonka ministeriö oli hyväksynyt. Valtionyhtiön vuosisuunnitelmassa oli määritelty fyysinen tuotanto ja finanssiresurssien käyttö.[16]

Tuotannon mittaaminen

Tuotantoa mitattiin nettomateriaalituotteen käsitteellä. Se ei sisältänyt palveluita.[16]

Budjetti

Neuvostoliiton budjetti tai fiskaalinen järjestelmä suunniteltiin menojen mukaan ja tulot olivat sivuseikka. Valtio pystyi täydentämään budjetissa tarvittavat finanssiresurssit, joten se aloitettiin aina menoista. Budjetin suurin erä oli kansantalous. Vuoteen 1990 asti kansantalouden osuus budjetin menoista oli noin 40 prosenttia.[16]

Budjetista lähtivät menoina: (1) kansantalous, (2) hintatuet, (3) sosiaaliset ja kulttuuriset aktiviteetit, (4) puolustus ja (5) muut. Sosiaaliset ja kulttuuriset aktiviteetit jakaantui edelleen: (1) koulutus, (2) tiede, (3) terveydenhuolto ja (4) sosiaaliset turvaverkot.[16]

Budjettiin saapuivat tuloina: (1) liikevaihtovero, (2) kontribuutiot valtionyhtiöiden varoista, (3) sosiaalivakuutukset, (4) henkilökohtaiset verot, (5) ulkomaan toiminta, (6) muut tulot. Tulojen kaksi suurta kategoriaa olivat kontribuutiot valtionyhtiöiden varoista ja liikevaihtovero, jotka yhdessä ylittivät 60 prosenttia budjetin tuloista.[16]

Ennen vuotta 1991 Neuvostoliitossa ei ollut minkäänlaista yritysten verotusta. Valtiolla oli oikeus ottaa budjettiin valtionyhtiöiden finanssiresurssit.[16]

Liikevaihtovero

Liikevaihtovero ei ollut todellisuudessa vero, vaan osa finanssiresurssien uudelleenallokaation yleismekanismia[16].

Lähteet

  1. https://carnegieendowment.org/2017/03/29/formation-and-evolution-of-soviet-union-s-oil-and-gas-dependence-pub-68443
  2. Kornai, J. (1979). Resource-Constrained versus Demand-Constrained Systems. Econometrica, Vol. 47, No. 4 (Jul., 1979), s. 801-819.
  3. a b Kalecki, M. (1966) [1993]. Introduction to the Theory of Growth in a Socialist Economy. Osana: Kalecki, M. Collected Works of Michal Kalecki. Vol. III Oxford: Clarendon Press
  4. Nell, E. J. (1997). Understanding Effective Demand: Capitalism versus Socialism. Osana: Essays in honour of Geoff Harcourt, Vol. 2. Markets, unemployment and economic policy. London and New York: Routledge, s. 94-178
  5. Feldman, G.A. (1928) [1964]. On the Theory of Growth Rates of National Income. Osana: Spulber, N. Foundations of Soviet Strategy for Economic Growth. Bloomington: Indiana University Press, s. 174-202 & s. 304-331.
  6. Kalecki, M. (1970) [1993]. Theories of Growth in Different Social Systems. Osana: Kalecki, M. Collected Works of Michal Kalecki. Vol. III Oxford: Clarendon Press.
  7. a b c https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1879366512000206
  8. a b Kornai, J. (1992). The socialist system: The political economy of communism. Oxford University Press.
  9. Porket, J. L. (1989). Work, employment and unemployment in the Soviet Union. Springer.
  10. a b https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-1-349-08756-3_1
  11. Labor Force 1991. CIA Factbook. 1992 https://www.theodora.com/wfb/1991/rankings/labor_force_1.html
  12. Anderson, Barbara A., The Life Course of Soviet Women Born 1905-1960, osana: James R . Millar, Ed ., Politics, Work, and Daily Life in the USSR: A Survey of Former Soviet Citizens. Cambridge University Press, New York. 1987.
  13. https://www.economist.com/europe/2018/06/30/russia-will-raise-pension-ages-that-date-back-to-stalin
  14. Anderson, Barbara A., Work Among Soviets in Retirement Age. https://www.ucis.pitt.edu/nceeer/1987-701-00-Anderson.pdf
  15. https://www.ucis.pitt.edu/nceeer/pre1998/1992-806-36-2-Moskoff.pdf
  16. a b c d e f g h i j Bank of Finland. The Collapse of the Soviet Fiscal System: What Should Be Done? (PDF)

Read other articles:

Michela PaceInformasi latar belakangLahir25 Januari 2001 (umur 23)Gozo, MaltaGenrePopPekerjaan Penyanyi Tahun aktif2017–sekarangLabelSony Italy Michela Pace (lahir 25 Januari 2001) adalah seorang penyanyi Malta yang memenangkan musim pertama versi Malta dari The X Factor pada 2019. Sebagai hadiah atas kemenangannya, ia mewakili Malta dalam Kontes Lagu Eurovision 2019 dengan lagu Chameleon yang ditulis oleh Joacim Persson; Paula Winger; Borislav Milanov dan Johan Alkenäs, sesambil juga...

 

Часть серии статей о Холокосте Идеология и политика Расовая гигиена · Расовый антисемитизм · Нацистская расовая политика · Нюрнбергские расовые законы Шоа Лагеря смерти Белжец · Дахау · Майданек · Малый Тростенец · Маутхаузен ·&...

 

Cinnamaldehyde Names Preferred IUPAC name (2E)-3-Phenylprop-2-enal Other names CihinnamaldehydeCinnamalCinnamic aldehydetrans-Cinnamaldehyde Identifiers CAS Number 14371-10-9 N 3D model (JSmol) Interactive image 3DMet B00198 Beilstein Reference 1071571 ChEBI CHEBI:16731 Y ChEMBL ChEMBL293492 Y ChemSpider 553117 Y DrugBank DB14184 ECHA InfoCard 100.111.079 EC Number 203-213-9 IUPHAR/BPS 2423 KEGG C00903 Y PubChem CID 637511 RTECS number GD6475000 UNII SR60A3XG0F ...

Wakil Wali Kota GorontaloLambang Kota Gorontalo Republik IndonesiaPetahanaRyan Konosejak 2 Juni 2019Masa jabatan5 tahunDibentuk2003Pejabat pertamaA.R. KoniyoSitus webwww.gorontalokota.go.id Wakil Wali Kota Gorontalo adalah posisi kedua yang memerintah Kota Gorontalo di bawah Wali Kota Gorontalo. Posisi ini pertama kali dibentuk pada tahun 2003. Daftar No Wakil Wali Kota Mulai Jabatan Akhir Jabatan Ket. Wali Kota 1 A.R. Koniyo 2003 2008 Medi Botutihe 2 Feriyanto Mayulu 2008 2013 [1 ...

 

Questa voce o sezione sull'argomento professionisti televisivi è ritenuta da controllare. Motivo: 2ª parte dettagliante oltre misura di info non pertinenti alla voce Partecipa alla discussione e/o correggi la voce. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Ivan Cotroneo Ivan Cotroneo (Napoli, 21 febbraio 1968) è uno scrittore, sceneggiatore, regista, traduttore, commediografo, e autore televisivo italiano. Indice 1 Biografia 2 Libri 3 Filmografia 3.1 Sceneggiatore 3.1.1 Cinem...

 

Episode 67 der Reihe Ein starkes Team Titel Nathalie Produktionsland Deutschland Originalsprache Deutsch Länge 90 Minuten Altersfreigabe FSK 12 Produktions­unternehmen UFA Regie Roland Suso Richter Drehbuch Leo P. Ard Produktion Alicia Remirez Musik Matthias Klein Kamera Stefan Unterberger Schnitt Bernd Schlegel Premiere 24. Sep. 2016 auf ZDF Besetzung Florian Martens: Otto Garber Stefanie Stappenbeck: Linett Wachow Arnfried Lerche: Lothar Reddemann Kai Lentrodt: Ben Kolberg ...

Pour l'équipe de la Ligue de hockey semi-professionnelle du Québec, voir As de Québec (LHSPQ). As de Québec Données-clés Fondation 1928 Disparition 1971 Siège Québec, Canada Patinoire (aréna) Petit Colisée et Colisée de Québec Couleurs Vert et rouge modifier Les As de Québec (en anglais : Quebec Aces) sont une franchise professionnelle de hockey sur glace qui a existé de 1928 à 1971. Elle était domiciliée au Colisée de Québec, situé dans la ville de Québec au Canada...

 

 本表是動態列表,或許永遠不會完結。歡迎您參考可靠來源來查漏補缺。 潛伏於中華民國國軍中的中共間諜列表收錄根據公開資料來源,曾潛伏於中華民國國軍、被中國共產黨聲稱或承認,或者遭中華民國政府調查審判,為中華人民共和國和中國人民解放軍進行間諜行為的人物。以下列表以現今可查知時間為準,正確的間諜活動或洩漏機密時間可能早於或晚於以下所歸�...

 

Chinese DemocracyAlbum studio karya Guns N RosesDirilis23 November 2008Direkam1998–2008Battery Soundtrack, Bennett House, Can Am, Capitol Studios, Cherokee Studios, Electric Lady Studios, IGA, The Palms, Rumbo, Sunset Sound Recorders, The Townhouse, The Village, Woodland RanchGenreHard rock, heavy metal, nu metal, rock elektronikDurasi71:18LabelGeffenProduserAxl Rose, Caram CostanzoKronologi Guns N Roses The Spaghetti Incident?(1993)The Spaghetti Incident?1993 Chinese Democracy(2008) Ch...

British-French politician and writer (born 1940) For other people named Stanley Johnson, see Stanley Johnson (disambiguation). Stanley JohnsonJohnson in 2011Member of the European Parliamentfor Wight and Hampshire EastIn office7 June 1979 – 14 June 1984Preceded byConstituency establishedSucceeded byRichard Simmonds Personal detailsBornStanley Patrick Johnson (1940-08-18) 18 August 1940 (age 83)Penzance, Cornwall, EnglandCitizenshipUnited KingdomFrance[1]Political party...

 

Black ButlerCover volume pertama manga Kuroshitsuji黒執事(Kuroshitsuji)GenreFiksi sejarah, Black comedy, Dark fantasy, Psychological thriller MangaPengarangYana TobosoPenerbitSquare EnixPenerbit bahasa InggrisNA Yen PressMajalahMonthly GFantasyMajalah bahasa InggrisNA Yen PlusDemografiShōnenTerbit16 September 2006 – sekarangVolume34 Seri animeSutradaraToshiya ShinoharaProduserHiroko TakahashiSkenarioMari OkadaMusikTaku IwasakiStudioA-1 PicturesPelisensiAUS Madman EntertainmentNA FUNimat...

 

Ethnolinguistic group Chechens at a wedding, circa 1870–1886 Ingush highlanders, early 20th century The Nakh peoples are a group of North Caucasian peoples identified by their use of the Nakh languages and other cultural similarities. These are chiefly the ethnic Chechen (including the Chechen sub-ethnos, the Kists, in Georgia), Ingush and Bats peoples of the North Caucasus, including closely related minor or historical groups. The ethnonyms Vainakh, Nakh and Nakhchi Nakh peoples and Vainak...

Pistol cartridge designed by SIG Sauer and Federal Premium Ammunition .357 SIG.357 SIG jacketed flat point cartridgeTypePistolPlace of originSwitzerlandUnited StatesProduction historyDesignerSIGARMS / Federal Premium AmmunitionDesigned1994Produced1994–presentSpecificationsParent case10mm AutoCase typeRimless, bottleneckBullet diameter9.02 mm (0.355 in)Land diameter8.71 mm (0.343 in)Neck diameter9.68 mm (0.381 in)Shoulder ...

 

Alco-GEThe RS-1 was a highly successful Alco-GE model.Company typePartnershipIndustryLocomotiveFounded1940Defunct1953MembersAmerican Locomotive Company and General Electric Alco-GE was a partnership between the American Locomotive Company and General Electric that lasted from 1940 to 1953.[1] Their main competitor was EMD. Arrangement Alco produced locomotive bodies and prime movers while GE supplied the electrical gear. ALCo had previously partnered with GE and Ingersoll-Rand to prod...

 

Usulan nama Laut Somov dan laut lainnya sebagai bagian dari Samudera Selatan. Laut Somov adalah nama laut yang diusulkan di Samudera Selatan. Laut ini berlokasi di utara bagian paling timur di Antarktika Timur, sebelah utara Pantai Oates, Tanah Victoria, dan Pantai George V, antara 150°BT hingga 170°BT. Laut Somov memiliki luas 1.150.000 km² dan kedalaman hingga 3.000 meter. Kepulauan Balleny terletak 240 km sebelah utara dari daratan Antartika. Sejarah Laut Somov akan dinamai un...

Excavation or structure to provide access to groundwater This article is about water wells. For other uses, see Well (disambiguation). Village pump redirects here. For the set of Wikipedia discussion pages, see Wikipedia:Village pump. A dug well in a village in Faryab Province, Afghanistan The difference between a well and a cistern is in the source of the water: a cistern collects rainwater where a well draws from groundwater. A well is an excavation or structure created in the earth by digg...

 

Australian rules footballer For the English cricketer, see Luke Ryan (cricketer). Australian rules footballer Luke Ryan Ryan playing for Fremantle in 2019Personal informationFull name Luke RyanDate of birth (1996-02-06) 6 February 1996 (age 28)Original team(s) Coburg (VFL)/Calder Cannons (TAC Cup)Draft No. 66, 2016 AFL draftHeight 186 cm (6 ft 1 in)Weight 92 kg (203 lb)Position(s) DefenderClub informationCurrent club FremantleNumber 13Playing career1Yea...

 

2002 animated film directed by Chris Wedge Ice AgeTheatrical release posterDirected byChris WedgeScreenplay by Michael Berg Michael J. Wilson Peter Ackerman Story byMichael J. WilsonProduced byLori ForteStarring Ray Romano John Leguizamo Denis Leary Edited byJohn CarnochanMusic byDavid NewmanProductioncompanies Blue Sky Studios 20th Century Fox Animation Distributed by20th Century FoxRelease date March 15, 2002 (2002-03-15) (United States) Running time81 minutesCountryUnite...

Synchronization mechanism In computer science, read-copy-update (RCU) is a synchronization mechanism that avoids the use of lock primitives while multiple threads concurrently read and update elements that are linked through pointers and that belong to shared data structures (e.g., linked lists, trees, hash tables).[1] Whenever a thread is inserting or deleting elements of data structures in shared memory, all readers are guaranteed to see and traverse either the older or the new stru...

 

У этого термина существуют и другие значения, см. Певец (значения). Фрэнк Синатра в студии Певе́ц, певи́ца — тот, кто поёт, занимается пением; исполнитель вокальной музыки: песен, романсов, арий, хоров и т. п.; музыкант, исполняющий музыку на музыкальном инструменте, �...