Nagoyan metro (jap.名古屋市営地下鉄, Nagoya-shiei chikatetsu) on JapaninNagoyan kaupunkia palveleva metrojärjestelmä. Sitä hallinnoi Nagoyan kaupungin liikennelaitos (jap.名古屋市交通局, Nagoya-shi kōtsūkyoku). Järjestelmään kuuluu kuusi linjaa, joiden yhteispituus on 93,3 kilometriä ja joilla on 87 asemaa.[2] Japanin julkishallinnon liikennöimistä metroverkoista se on TokionToei-metron jälkeen toiseksi pisin.[3] Vuonna 2017 metro kuljetti päivittäin keskimäärin 1,3 miljoonaa matkustajaa;[2] vuodessa matkustajia kertyi (vuonna 2015) yhteensä yli 460 miljoonaa.[1]
Metroverkon suunnittelu aloitettiin Nagoyassa jo pian toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947. Rakennustyöt aloitettiin Higashiyama-linjalla vuonna 1954 ja ensimmäinen, 2,4 kilometriä pitkä osuus avattiin liikenteelle vuonna 1957. Nagoyasta tuli Tokion ja Osakan jälkeen maan kolmas kaupunki, joka sai metron.[1]
Sen jälkeen metroa on laajennettu vähitellen. Meijō-linjan ensimmäinen osuus avattiin 1965, Meikō-linjan 1971, Tsurumai-linjan 1977, Sakura-dōri-linjan 1989 ja lopulta Kami-Iida-linjan 2003. Kun Meijō-linjan viimeinen, 5,6 kilometriä pitkä osa Nagoya-daigakun ja Aratama-bashin välille valmistui vuonna 2004, siitä tuli maan ensimmäinen ympyränmuotoinen metrolinja. Ympyrälinja paransi huomattavasti poikittaisliikenteen vaihtoyhteyksiä metron eri linjojen välillä. Toistaiseksi viimeinen laajennus valmistui Sakura-dōri-linjalle vuonna 2011.[1][2]
Linjat
Nagoyan metroon kuuluu kuusi linjaa. Higashiyama-linja ja Sakura-dōri-linja ovat keskikaupungilla itä–länsisuuntaisia linjoja, jotka kohtaavat toisensa Nagoyan rautatieasemalla ja Imaikessa, jossa Sakura-dōri-linja kääntyy etelään palvellakseen kaupungin eteläisiä lähiöitä. Tsurumai-linja vuorostaan kulkee keskustan läpi pohjois–eteläsuuntaisesti ja jatkaa sitten kaupungin kaakkoisiin lähiöihin. Myös Meijō-linja kulkee keskustassa pohjois–eteläsuunnassa Tsurumai-linjan itäpuolella, jatkaa merkittävälle Kanayaman rautatieasemalle ja tekee sen jälkeen täyden ympyrän kiertäen kaupungin itäosien kautta. Meikō-linja on Meijō-linjasta Kanayamassa erkaneva haaralinja, joka palvelee Nagoyan satama-alueita.[1][2]