|
Mäkihyppy talviolympialaisissa 1932
Lake Placidin talviolympialaisissa 1932 kilpailtiin mäkihypyssä perjantaina 12. helmikuuta. Laji oli mukana olympialaisten ohjelmassa kolmannen kerran, eli mäkihypyssä oli kisattu talviolympialaisten alusta alkaen. Osallistujia oli 34 kymmenestä maasta. Kilpailupaikkana toimi Intervales Ski-hill -hyppyrimäki.[1][2][3]
Lake Placidin mäkihyppykilpailu oli Norjan dominointia. Birger Ruud, Hans Beck ja Kåre Walberg ottivat maahan kolmoisvoiton, minkä lisäksi edellisten talviolympiakisojen hopeamitalisti Sigmund Ruud oli seitsemäs. Myös yhdysvaltalaishyppääjistä kolme neljästä maan edustajasta oli syntyjään Norjasta. Heistä parhaiten menestyi viidenneksi sijoittunut Caspar Oimoen (synt. Kasper Øimoen). Hän oli syntynyt Norjassa ja asunut siellä nuorukaiseksi asti.[2]
Kilpailupaikka
Kilpailu käytiin Lake Placidissa Intervales Ski-hill -hyppyrimäessä. Mäki valmistui vuonna 1920, ja sitä laajennettiin vuonna 1927. Teräksestä valmistetun hyppyrimäen k-piste oli 61 metrissä.[3]
Kilpailutapahtumat
Kilpailun järjestämistä vaikeutti lumipula, joka ei kuitenkaan estänyt kilpailua muualta tuodun lumen ansiosta. 10 000 katsojaa seurasi, kuinka kilpailijat suorittivat kaksi hyppyä. Hyppyjen pituuksien ja tyylipisteiden yhteistulos ratkaisi voittajan.[2][3]
Ensimmäisen hyppykierroksen jälkeen johdossa oli norjalainen Hans Beck. Hänen 71,5 metriä kantanut hyppynsä oli pisteiden valossa koko kilpailun paras. Toisena oli edellisvuoden maailmanmestari, norjalainen Birger Ruud. Kolmantena oli ruotsalainen Sven Eriksson 65,5 metriä kantaneella hypyllään. Näiden kolmen takana mitaleista kykeni kilpailemaan ainakin neljä hyppääjää. Yhdysvaltain norjalaissyntyinen Mikkelsen hyppäsi pitkälle (68,0 m), mutta kaatui alastulossa ja loukkaantui.[2][3]
Toisella hyppykierroksella Beck yritti varmistaa voittonsa riskittömällä hypyllä, joka kantoi 63,5 metriä. Ruud taasen antoi kaikkensa ja hyppäsi kilpailun toiseksi eniten pisteitä tuoneen hypyn, joka kantoi tasan 69 metriä. Tämä riitti Beckin ohittamiseen 1,1 pisteellä. Tiukan pronssikamppailun voitti Norjan Walberg, jonka onnistui ohittaa Ruotsin Eriksson 0,6 pisteellä. Yhdysvaltain Oimoen hyppäsi toisella kierroksella 67,5 metriin, mikä nosti hänet kotiyleisön edessä viidenneksi.[2][3]
Lopputulokset
| Sija |
Urheilija |
1. hyppy |
2. hyppy |
Yhteensä
|
 |
 Birger Ruud |
113,9 |
114,2 |
228,1
|
 |
Hans Beck |
116,5 |
110,5 |
227,0
|
 |
Kåre Walberg |
108,9 |
110,6 |
219,5
|
| 4. |
 Sven Eriksson |
110,3 |
108,6 |
218,9
|
| 5. |
 Caspar Oimoen |
104,7 |
112,0 |
216,7
|
| 6. |
 Fritz Kaufmann |
106,5 |
109,3 |
215,8
|
| 7. |
Sigmund Ruud |
107,2 |
107,9 |
215,1
|
| 8. |
 Goro Adachi |
102,1 |
108,6 |
210,7
|
| 9. |
Cesare Chiogna |
102,1 |
107,7 |
209,8
|
| 10. |
Erik Rylander |
103,1 |
102,9 |
206,0
|
| 11. |
Holger Schön |
97,5 |
104,3 |
201,8
|
| 12. |
 Bronisław Czech |
99,1 |
101,6 |
200,7
|
| 13. |
Peder Falstad |
96,1 |
103,4 |
199,5
|
| 14. |
 Ernesto Zardini |
92,5 |
104,2 |
196,7
|
| 15. |
John Steele |
98,0 |
97,6 |
196,7
|
| 16. |
Ingenuino Dallagio |
101,4 |
93,5 |
194,9
|
| 17. |
Stanisław Marusarz |
95,5 |
97,0 |
192,5
|
| 18. |
Fritz Steuri |
97,6 |
94,8 |
192,4
|
| 19. |
 Robert Lymburne |
98,6 |
93,5 |
192,1
|
| 20. |
Jacques Landry |
91,7 |
95,1 |
187,3
|
| 21. |
 Antonín Bartoň |
88,0 |
98,1 |
186,1
|
| 22. |
Andrzej Marusarz |
91,3 |
94,6 |
185,9
|
| 23. |
František Šimůnek |
87,4 |
95,8 |
183,2
|
| 24. |
Ján Cífka |
84,0 |
88,5 |
172,5
|
| 25. |
 Harald Paumgarten |
80,7 |
82,7 |
163,4
|
| 26. |
Jaroslav Feistauer |
81,0 |
82,0 |
163,0
|
| 27. |
Severino Menardi |
70,2 |
91,4 |
161,6
|
| 28. |
Mitsutake Makita |
97,2 |
37,0k |
134,2
|
| 29. |
Arnold Stone |
30,0k |
85,5 |
114,5
|
| 30. |
Leslie Gagne |
82,5 |
28,0 |
110,5
|
| 31. |
Yoichi Takata |
74,1 |
17,0k |
91,1
|
| 32. |
Katsumi Yamada |
34,0k |
36,0k |
70,0
|
| — |
Roy Mikkelsen |
52,0k |
– |
(52,0)
|
| Harald Bosio |
29,0k |
– |
(29,0)
|
(k) = kaatunut hyppy
Lähteet
|
|
