Msta alkaa Mstinon tekojärvestä, joka sijaitsee Vyšni Volotšokin pohjoispuolella. Joki virtaa aluksi noin 50 kilometriä kohti pohjoista. Joenkulkua seuraa kapeana vyöhykkeenä peltoalue, jonka yhteydessä on myös niitä viljeleviä kyliä. Siirryttyään Novgorodin alueen puolelle, levenee peltovyöhyke ja kylät suurenevat. Joki alittaa Rybinskiin johtavan ja Bolgojen kautta kulkevan valtatien. Kun Mstaan yhtyy koillisesta tuleva Uverjoki, kääntyy Msta aluksi länteen mutta myöhemmin se jatkaa kohti luodetta. Joen yläjuoksulla on pitkiä koskiosuuksia, jotka ovat melojien suosiossa. Siellä se virtaa Borovitšin kaupungin läpi. Joki saapuu alavalle seudulle, jossa sen kulkusuunta vaihtelee maaston epätasaisten korkeusvaihteluiden vuoksi eri suuntiin. Lopulta se virtaa harvaan asuttujen seutujen läpi. Alavat alueet kuuluvat Ilmajärven, Olhavanjoen ja Laatokan alankoalueeseen. Mstajoki on seudun suurin joki, johon yhtyvät lopulta kaikki seudun joet. Mstan suistoalue monine suistohaaroineen on vuodenaikojen mukaan vuoroin tulvivaa ja sitten kuivuvaa kosteikko- ja suoaluetta. Suistoalueen länsipuolella aukeaa Ilmajärvi seudun suurimpana järvenä. Suistoalueen vesistöalue on matalaa ja mutaista. Jokeen nouseville laivoille on rakennettu oma Siversovin kanava, joka oikaisee suoraan Olhavanjokeen. Jokien välillä on Ilmajärvellä vain 3–8 kilometriä väliä, riippuen mistä suistohaarasta se mitataan. Joki on nykyään purjehduskelpoinen suistosta Holovan sivujoelle asti. Joen keskivirtaamia mitataan 84 kilometriä suistosta ylöspäin sivujoen Hubkan yläpuolelta. Keskivirtaamaksi ilmoitetaan 202 m³/s.[4][5][c]
Nimen etymologiaa
Joen nimi ei tarkoita venäjäksi mitään. Monien kielentutkijoiden mukaan joen nimitys perustuu itämerensuomalaiseen sanaan musta, joka on muuntunut nykyiseen muotoonsa.[6][b]
Historiaa
Viikinkien idäntie kulki Ilmajärvestä ylävirtaan Mustajokea ja Tsnajokea pitkin sekä Tvertsajoelle ja sieltä alavirtaan Volgalle tunnetaan jo varjagiajoilta asti. Tästä on todisteena huomattavat arkeologiset löydöt näiden jokien varsilta.[7]Vyšni Volotšokin vesitie rakennettiin vanhan viikinkien idäntien reitille. Se yhdisti ItämerenKaspianmereen laskevaan Volgan vesistöön. Tämä kanavajärjestelmä oli 1700–1800-luvuilla Venäjän tärkein Euroopan ja Aasian välinen tavarankuljetusreitti. Mustajoki oli osa tätä vesitietä. Sen merkitys rupesi vähenemään 1860-luvulla rautatien valmistumisen jälkeen. Laivojen koon kasvaessa isommat jokilaivat eivät voineet enää käyttää tätä vesitietä vaan rupesivat käyttämään Volgan–Itämeren vesitietä. Nykyään Mustajoki ja muu osa vesitietä on enimmäkseen huviveneily- ja retkeilykäytössä.[8]
Mstajoen sivu-uomia on olemassa varsinkin alajuoksun alavilla seuduilla useita kymmeniä. Alla olevaan taulukkoon on koottu vesistövirannomaisten luettelemat suurimmat sivu-uomat. Niihin liittyvien tietojen lähteet on lueteltu taulukon alle ja ne on lisäksi eritelty kunkin joen kohdalle oikeaan sarakkeeseen.
Lähteet: 1 = luettu Wikipedian suomenkielisestä artikkelista, 2 = luettu Venäjän vesistörekisteristä kunkin sivu-uoman tiedoista [10], 3 = luettu venäjänkielisestä Wikipediasta, 4 = katsottu tai mitattu Internetin karttapalvelusta kuten esimerkiksi Google Maps tai ACME
Lähteet
Huomioita
↑ abPääuoman muodostumista ja sen pituutta on seostettu ja arvioitu artikkelissa Olhavanjoen valuma-alue kappaleessa ”Pääuoma”.
↑ abcdAsia on luettu venäjänkielisen Wikipedian artikkelista ru:Мста.
↑Asia tarkistettu Internetin karttapalvelusivustoilta kuten esimerkiksi Yandex, GeoMaps, Google Maps tai ACME.
Viitteet
↑ abcdMsta, Мста (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 24.3.2022. (venäjäksi)
↑Jokipii, Mauno (toim.): Itämerensuomalaiset: Heimokansojen historiaa ja kohtaloita, s. 192, 408. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy, 1995. ISBN 951-9362-80-0
↑Smolitskaja, G.P.: Toponimitšeski slovar Tsentralnoi Rossii, s. 217–218. Moskva: Armada-press, 2002. ISBN 5-309-00257-X
↑Ulla Ehrensvärd-Pellervo Kokkonen-Juha Nurminen: Mare Balticum 2000 vuotta Itämeren historiaa, s. 35. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1997. ISBN 951-1-13985-1