Mathesonin junioriura alkoi QMAAA:ssa Lac Saint-Louis Lionsin joukkueessa, jossa hän pelasi vuodet 2009–2011. Sen jälkeen hän liittyi USHL-joukkue Dubuque Fighting Saintsiin, jossa hän oli puolustajien maalipörssin ykkönen kaudella 2011–2012. Seuraavalla kaudella hän pelasi NCAA:ssa Bostonin yliopiston riveissä. Hänet valittiin Hockey Eastin tulokkaiden tähdistöön. 8. toukokuuta 2014 hänet nimettiin joukkueen kapteeniksi kaudelle 2014–2015. Hän pelasi samalla kaudella viisi ottelua AHL-seura San Antonio Rampagessa.
Matheson pelasi kaudella 2015–2016 uransa kolme ensimmäistä NHL-ottelua Florida Panthersissa. Pääosan kaudesta hän pelasi AHL:n Portland Piratesissa. Hän kuului maailmanmestaruuden voittaneeseen Kanadan joukkueeseenMM-kilpailuissa 2016. Hän teki turnauksen kymmenessä ottelussa kaksi maalia ja antoi neljä maalisyöttöä. Hänet valittiin kilpailujen All Stars -joukkueeseen ja parhaaksi puolustajaksi. Syyskuussa 2020 Panthers kauppasi Mathesonin yhdessä Colton Sceviourin kanssa Pittsburgh Penguinsiin vaihdossa Patric Hörnqvistiin.[1] Heinäkuussa 2022 Penguins kauppasi Mathesonin ja neljännen kierroksen varausvuoron vuoden 2023 varaustilaisuudessa Montreal Canadiensiin vaihdossa Jeff Petryyn ja Ryan Poehlingiin.[2]
Lähteet
Mike MathesonElite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)