”Mikan faijan BMW” on suomalaisen laulaja-lauluntekijäAnssi Kelan kappale, joka julkaistiin singlenä lokakuussa 2000.[1] Kappale on ensimmäinen singlejulkaisu Kelan ensimmäiseltä sooloalbumilta Nummela.
Kela kirjoitti ”Mikan faijan BMW:n” toukokuussa 1999 rap-artisti Everlastin ”What It’s Like” -kappaleen innoittamana.[2][3] Ensimmäinen versio kappaleesta äänitettiin heinäkuussa 1999 Risto Eskolinin kotistudiossa, johon Kela soitti itse kaikki instrumentit.[4] Sovitusta Kela kutsui ”folk-hopiksi”, jossa yhdistyivät folk- ja hip hop -musiikki. Kuultuaan kappaleen äänitetyn version BMG-levy-yhtiön Asko Kallonen tyrmäsi lopputuloksen; hänen mielestään ”tempoa oli liikaa ja laulusoundi oli paska”. Kappaleeseen äänitettiin uusi lauluraita ja jousia helmikuussa 2000, mutta lopulta Kallonen ja Kela päättivät lähettää alkuperäisen version radioasemille heinäkuussa.[2]Radiomafia nosti ”Mikan faijan BMW:n” soittolistalleen syyskuussa 2000, ja lokakuussa kappale julkaistiin singlenä.[4]
Kappaleeseen kuvattiin myös musiikkivideo marraskuussa 2000, ja sen ohjasi Finn Anderson.[5] Video aiheutti helmikuussa 2001 pienen kohun, kun Jyrki-ohjelma asetti sen esityskieltoon ”itsemurhasta viestivän” sisällön vuoksi. Kela myöhemmin totesi: ”Totta kai videossa kuin myös itse biisissäkin käsitellään itsemurhaa, mutta se nyt on vain valitettavasti osa elämää ja tässä maassa vielä aika tavallistakin. Siitä ei sitten ilmeisesti saa puhua. Melkoista kekkoslovakiaa...”[2]
”Mikan faijan BMW” nousi parhaimillaan radiosoittolistan ja Rumban 50 hittiä -listan sijalle 17.[6]