Messerschmitt Me 262 oli toisen maailmansodan aikainen saksalainensuihkumoottoreilla varustettu hävittäjälentokone. Kone lensi ensilentonsa 18. heinäkuuta 1942[1] ja oli vuodesta 1944 lähtien palvelukäytössä. Se oli ensimmäinen sotatoimiin osallistunut suihkuhävittäjä. Me 262:n päätyypit olivat Schwalbe-hävittäjä ja Sturmvogel-hävittäjäpommittaja. Kone oli aikansa uudenaikaisin ja nopein hävittäjälentokone.
Koneen lento-ominaisuudet olivat hyvät, mutta ensimmäisten suihkumoottoreiden ominaisuudet rajoittivat Me 262:n taistelukelpoisuutta. Suihkumoottoreiden alkeellisuus aiheutti muun muassa koneen hitaan kiihtyvyyden, mikä taas rajoitti koneen ominaisuuksia kaartotaisteluissa. Me 262 hukkasi vauhtinsa, jos se joutui tekemään nopeita suunnanmuutoksia, eikä se sen jälkeen pystynyt kiihdyttämään nopeuttaan yhtä voimakkaasti kuin mäntämoottorilla varustetut vastustajansa. Kone oli kuitenkin suhteellisen liikkumiskykyinen, jos vain nopeutta pystyi pitämään yllä. Me 262:n nopeusetu – yli 150 km/h liittoutuneiden hävittäjiin ja lähes 400 km/h verrattuna pommittajiin – poisti kuitenkin tarpeen taisteluun saattohävittäjien kanssa ja vaati kokonaan uuden taistelutaktiikan, jota hiottiin kevään 1945 aikana. Viimeisimmissä taisteluissa kone saavutti pudotussuhteen 5:1, jota Luftwaffe oli tavoitellut.
Suihkumoottorin ominaisuuksiin kuuluu suuri polttoaineen kulutus verrattuna potkurihävittäjiin. Tämä rajasi Me 262:n lentosäteen käytännössä noin tunnin lentoon. Me 262:n aseistuksena oli yleensä neljä 30 millimetrin MK 108 -konetykkiä, ja myöhemmin lisäksi esimerkiksi 24 kappaletta 55 millimetrin R4M-rakettia.
Alun perin Me 262:n moottoreiksi oli suunniteltu BMW 003 -suihkumoottoreita. BMW 003:t kuitenkin hylättiin epäluotettavuuden sekä suunniteltua pienemmän työntövoiman vuoksi, ja Messerschmitt joutui vaihtamaan ne Junkersin suihkumoottoreihin. Junkers Jumo 004 -moottorit osoittautuivat painavammiksi kuin alun perin käyttöön tarkoitetut BMW:n moottorit, joten Me 262:n siivet jouduttiin taivuttamaan uuden painopisteen vuoksi lievästi taaksepäin (noin 18 asteen kulmaan). Siipien taivutus johti sittemmin omalta osaltaan saksalaiset suunnittelijat oikeille jäljille, kun tutkittiin äänennopeuden lähellä toimivaa siipien ja lentokoneen aerodynamiikkaa.
Syksyllä 1940 Saksan sodanjohto antoi määräyksen, joka salli ainoastaan sellaiset tutkimus- ja kehityshankkeet, joiden tulokset olisivat taistelukäytössä vuoden sisällä. Käskyn välitön seuraus oli suihkuhävittäjän kehitystyön pysähtyminen lähes kokonaan ja ainakin puolentoista vuoden viivästys Me 262:n sarjatuotannon osalta. Messerschmittin tehtailla kehitystyötä kuitenkin jatkettiin sodanjohdolta salassa ilmataisteluvälinepäällikkö Ernst Udetin tuella.[4]
Vuoden 1942 alussa asiaan paneuduttiin uudestaan ja vakavasti pohdittiin pitäisikö tuloksena olla hävittäjä vai pommikone. Professori Willy Messerschmittin johdolla päädyttiin yksimielisesti hävittäjän kehittämiseen. Toukokuussa 1943 oli prototyypin kehitystyö niin pitkällä, että päätettiin sarjatuotannon aloittamisesta ensimmäisen 100 koneen osalta. Varsinaisen lopullisen mallin sarjatuotannon tasoksi kaavailtiin noin tuhatta konetta kuukaudessa. Asialle piti kuitenkin saada Adolf Hitlerin hyväksyntä, mutta hän halusi, että koneesta kehitetään nopea pommittaja.
Hävittäjäversion kehitystyötä jatkettiin Hitleriltä salassa muutamilla kokeilutyypeillä pommittajaversion rinnalla. Hitlerin päätöksen vaikutus Me 262:n kehityksen hidastumiseen on edelleen kiistanalainen.[5][6][7]
Suihkumoottorin kehitys
Suurin syy Me 262:n tuotantoon oton viivästymiseen oli Junkers Jumo 004 -moottorin hidas kehityskaari. Alun perin moottorille tarkoitetut raaka-aineet, kuten nikkeli, kromi, koboltti ja molybdeeni, olivat käyneet sodan pitkittyessä harvinaisiksi Natsi-Saksassa. Suurin ongelma oli titaanin puute. Junkers Jumo 004a:n tilalle jouduttiin suunnittelemaan malli Jumo 004b, joka käytti strategisia raaka-aineita vähemmän, ja esimerkiksi terästä niiden tilalla. Teräs on kuitenkin painavaa, eikä kestä kovin hyvin korkeita lämpötiloja, joten se piti suojata alumiinilla. Materiaalien muutos johti moottorin osien jäähdytyksestä sekä värinästä aiheutuneiden ongelmien vuoksi rakenteen uudelleensuunnitteluun ja Jumo 004b saatiin tuotantoon vasta vuoden 1944 alkupuolella. Saksalaisten suunnittelijoiden käyttöön ottama aksiaalisuihkumoottori osoittautui pidemmän päälle kehityskelpoisemmaksi vaihtoehdoksi kuin englantilaisten keskipakoisvoimalle perustuva malli, joten toisen maailmansodan jälkeen suihkumoottoreiden kehitys jatkui Jumon ja BMW:n aloittamalla linjalla.
Sturmvogel-salamapommittaja
Me 262:n ohjaamo
Vuoden 1943 lopulla Me 262 alkoi kiinnostaa Hitleriä, joka halusi käyttää tyyppiä nopeana pommikoneena. Tällä Hitler havitteli kykyä iskeä länsiliittoutuneita vastaan koneella, jota ei voitaisi torjua tavanomaisin ilmatorjunta-asein. Me 262:n sarjatuotanto määrättiin aloitettavaksi heti. Muutos pommikoneeksi oli kuitenkin tässä vaiheessa ongelmallista. Syöksypommitus tai jyrkkä liukupommitus ei voinut tulla kysymykseen, sillä nopeus olisi noussut yli 950 kilometriin tunnissa, eikä konetta olisi voinut hallita. Matalalla lennettäessä olisi polttoaineen kulutuksen raju kasvu rajoittanut operatiivisen toimintasäteen hyvin lyhyeksi. Vaihtoehdoksi jäi korkealta suoritettava vaakapommitus, mutta tällöin suuren nopeuden, koneen lento-ominaisuuksien ja huonojen tähystysmahdollisuuksien vuoksi maalin tuli olla suuri. Koneeseen ei ollut suunniteltu lainkaan pommikuilua tai pommiripustimia, laukaisu- ja sytytinlaitteita tai pommitukseen soveltuvia tähtäimiä.[8]
Liittoutuneiden pommitukset lykkäsivät ensimmäisen sadan kappaleen sarjatuotannon aloittamisen maaliskuun 1944 alkuun, ja kun koneet olivat luovutuskunnossa 24. huhtikuuta 1944, yhdysvaltalaisten pommitus Leipheimin viimeistelytehtaaseen tuhosi ne. Huhtikuussa lentovarustelun hätäohjelmasta keskusteltaessa Hitler sai yhden ankarimmista raivokohtauksistaan kuullessaan, että Me 262 on rakennettu yksinomaan hävittäjäkoneeksi. Samalla Hitler päätti, että kaikki tuotannon alkamisen jälkeen rakennetut jo noin 120 suihkuhävittäjää oli muutettava pommikoneiksi. Myöhemmin Hitler kielsi puhumasta Me 262:sta muuten kuin pika- tai salamapommittajana.[9]
Ainoa paikka kahdelle pommille saatiin jättämällä pois ulkopuoliset pudotettavat polttoainesäiliöt, jolloin toimintasäde rajoittui alle 200 kilometriin. Koneessa käytettiin pommien ripustamiseen Schloss 503A-1 -pommiripustimia. Elokuussa 1944 alkoivat päivittäiset ”salamapommitukset” liittoutuneiden maihinnousuarmeijoiden taakse. Lentäjät eivät voineet vahvistaa, osuivatko nämä pommit yleensä mihinkään. Kuvaavaa tuolle ajalle oli se, että yhdysvaltalaisten tehdessä päivähyökkäyksen Messerschmittin Augsburgin tehtaita ja läheistä Lechveldin lentokenttää vastaan pystyttiin torjuntaan lähettämään vain kuusi suihkuhävittäjää. Pommitukset tuhosivat maassa 60 salamapommittajaksi rakennettua Me 262:ta.[10]
Schwalbe-suihkuhävittäjä
Messerschmittin tehtailla hävittäjäversion kehitystyö jatkui, tosin ilman Hitlerin virallista hyväksyntää. Vasta lokakuussa 1944 Hitler antoi luvan Me 262 -suihkuhävittäjän sarjatuotannon aloittamiseen ja suihkuhävittäjäyksikön perustamiseen. Yksikön johtoon määrättiin majuri Walter Nowotny, jolla oli jo 250 ilmavoittoa.[11]
Sodan jälkeisessä muistelmateoksessaan natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speer ilmaisi mielipiteenään Me 262 -hävittäjäprojektin olleen lukuisten ihmeasehankkeiden joukossa kaikkein lupaavimpia hankkeita. Voimavarojen keskittäminen hävittäjäversion kehittämiseen yhdessä Wasserfall-ohjuksen kanssa olisi tehnyt länsiliittoutuneiden massiiviset ilmapommitukset Saksan sotateollisuutta vastaan äärimmäisen vaikeiksi liittoutuneiden ilmaherruuden muuttuessa kyseenalaiseksi. Syinä toteutuneeseen kehityskulkuun Speer piti muun muassa Hitlerin haluttomuutta ja kyvyttömyyttä ymmärtää puolustustaisteluluonteisten aseiden merkitystä.
Palveluskäyttö
Me 262 lentämässä Yhdysvalloissa sodan jälkeen. Kuvan kone oli ensimmäinen liittoutuneiden käsiin joutunut Me 262.
Ensimmäiset Me 262:t tulivat Saksan ilmavoimien Luftwaffen palveluskäyttöön heinäkuussa 1944. 26. heinäkuuta 1944 Me 262 saavutti ensimmäisen ilmavoittonsa, kun sillä ammuttiin alas Münchenin lähellä tiedustelulennolla ollut De Havilland Mosquito PR.I.
Koneen valmistusmäärä jäi niin pieneksi (1 430 kpl), ettei sillä ollut vaikutusta toisen maailmansodan lopun ilmaherruuteen, joka oli tuolloin liittoutuneiden koneilla.
Ardennien taistelun jälkeen 1. tammikuuta 1945 operaatio BodenplattessaMe 262 Sturmvogel oli jo mukana. Tässä Luftwaffen viimeisessä suuressa länsirintaman operaatiossa tuhoutuivat kuitenkin käytännössä koko natsi-Saksan jäljellä olevat hävittäjävoimat. Jatkossa vuoden 1945 keväällä Reinin taistelujen aikaan näitä salamapommittajia koetettiin käyttää tärkeiden siltojen tuhoamiseen. Menestys oli kuitenkin huono. Liittoutuneiden lentolaivastojen komentajat kokoontuivat 11. tammikuuta 1945 Versailles’hin pohtimaan pitäisikö pommitusstrategiaa muuttaa yhä lisääntyvien ”kuolemaa tuottavien suihkuhävittäjien” takia.[12]
Me 262 oli hyökkäykselle altteimmillaan lähestymislennossa laskua varten tai välittömästi kiitotieltä noustuaan, koska sen moottorit reagoivat hitaasti. Tehonvähennyksen tai -lisäyksen oli oltava huolellista moottorin sammumisvaaran vuoksi. Koneessa ei ollut lentojarruja, mikä osaltaan pidensi nopeuden hidastamiseksi vaadittavaa lähestymislentoa.[13] Liittoutuneet käyttivät tätä hyväkseen ”rottajahdiksi” nimetyllä taktiikalla, jossa nopeat mäntämoottorihävittäjät pyrkivät yllätykseen. Tähän vastattiin suojaamalla lähestymis- ja noususuunnat voimakkaalla ilmatorjunnalla ja mäntämoottorisilla suojahävittäjillä.[14]
Me 262 -taktiikkaa
Kesäkuussa 1944 perustettiin ensimmäinen Me 262 -koneilla varustettu yksikkö, Erprobungskommando 262, kokeilemaan uusia suihkuhävittäjille sopivia taktiikkoja. Yksiköstä erotettiin syyskuussa Kommando Nowotny (Jagdgeschwader 7), joka oli ensimmäinen kokonaan suihkuhävittäjillä operoiva osasto. Se toimi Achmerista ja Hesepenistä käsin. Me 262:n suuri nopeusero mäntämoottorikoneisiin verrattuna vaati kokeneiltakin hävittäjäohjaajilta hyökkäysmenetelmien uudelleenarviointia. MK 108 -tykin ammuksen hidas lähtönopeus aiheutti sen, että Me 262:n piti lähestyä pommittajia niiden torjunta-aseistuksen kantaman piiriin (noin 600 metriä).
Me 262 lentokentällä Saksassa 1944
Tästä syystä alettiin kehitellä vaihtoehtoisia aseita, kuten R4M-raketit, jotka pystyttiin laukaisemaan koneen normaalin tähtäimen avulla noin kilometrin päästä, jolloin oltiin pommittajien puolustusaseiden kantaman ulkopuolella. Suihkuhävittäjien nopeus pommituskonelauttoja vastaan johti niin sanottuun vuoristorata-taktiikkaan, jolla päästiin ylhäältä syöksyen saattohävittäjien ohitse ja pystyttiin sen jälkeen alhaalta lähestymään pommikoneita hitaammalla nopeudella. Menetelmää kehitti alun perin Walter Schuck, joka käytti hyväkseen pommikonemuodostelmien suurta kokoa. Hän kehitti ”aalloilla ratsastamiseksi” kutsumansa tavan hyökätä. Schuck lensi takaa muodostelman suuntaisesti tehden hyökkäyssyöksyjä ja nousten takaisin. Menetelmän mahdollisti osaltaan tykinammusten suuri teho.[15]
Lukuisia muitakin taktiikoita esitettiin ja kokeiltiin taistelutilanteissa, mutta aina suurin ongelma oli kohteena olevien pommikoneiden hitaus. Me 262 ei voinut hidastaa nopeuttaan, koska nopeuden kiihdyttäminen takaisin olisi kestänyt liian kauan. Tuolloin kone ei olisi vihollisen mäntämoottorisia saattohävittäjiä nopeampi ja olisi haavoittuva kuten ”rottajahti”-hyökkäyksessä. Jatkuvaa huippunopeutta lennettäessä tähtäyksen piti tapahtua äärimmäisen nopeasti.
Jotkin potkurikoneet kuten Yhdysvaltain North American P-51 Mustang, pystyivät syöksymällä hetkellisesti saavuttamaan riittävän suuren nopeuden myös ilmataistelussa. Adolf Galland haavoittui tällaisessa tilanteessa hyökätessään Yhdysvaltain Martin B-26 Marauder -pommittajia vastaan.[16] Me 262:ssa ei ollut heittoistuinta. Eräs keino hypätä oli ottaa moottoreista tehot pois nopeuden vähentämiseksi ja kavuta istuimelta ylös ohjaamon reunalle. Sitten lentäjä potkaisi sauvan eteenpäin. Koneen aloittaessa ulkopuolisen syöksyn negatiivinen kiihtyvyys heitti lentäjän ulos ja peräsimien yli.[17]
Me 262:n moottorit vaativat paljon huoltoa, ja niiden kestoikä oli keskimäärin vain noin 20 lentotuntia. Osaltaan tähän vaikutti korkealaatuisten raaka-aineiden puute, mikä lyhensi erityisesti kuumuudenkestoa vaativien osien käyttöaikaa, osaltaan myös moottoreiden alkeellinen rakenne.
Me 262:n merkitystä sodan lopulla vähensi polttoaineen ja koulutettujen lentäjien puute, joiden takia koneet seisoivat lentokentillä käyttämättöminä. Niitä jäikin sotasaaliina suuria määriä liittoutuneiden haltuun.
Päätuotantoversio, käytettiin sekä hävittäjänä että hävittäjä-pommittajana.
Me 262 A-1a/U1
Yksi prototyyppi, joka oli varustettu yhteensä kuudella nokkaan asennetulla tykillä (2x 20 mm MG 151/20, 2x 30 mm MK 103, ja 2x 30 mm MK 108).
Me 262 A-1a/U2
Yksi FuG 220 Lichtenstein SN-2 90 MHz tutkalla ja Hirschgeweih-antennilla varustettu koekone yöhävittäjäversion kehitystä varten.
Me 262 A-1a/U3
Tiedusteluversio, muunnettu pienissä määrin muista koneista. Varustettu Rb 20/20:lla tai Rb 75/30:lla.[18] (Rb – Reihenbildmesskammer – sarjakuva, topografinen kamera). Osassa säilytettiin yksi 30 millimetrin MK 108 -tykki, mutta suurin osa oli aseistamattomia.
Me 262 A-1a/U4
Hävittäjäpommittajaversio, kaksi konetta rakennettu. Varustettu nokkaan asennetulla 50 millimetrin MK 214 (suunniteltu aseistus) tai BK 5 -panssarintorjuntatykillä (vain koekäyttöä varten).
Me 262 A-1a/U5
Kuudella nokkaan asennetulla 30 mm MK 108 -tykillä varustettu raskas hävittäjä
Me 262 A-1b
Kolme A-1a konetta, joiden Jumo 004 -moottorit oli vaihdettu BMW 003 -suihkuturbiineihin, suurin nopeus 800 km/h.[19]
Me 262 A-2a "Sturmvogel"
Pommittajaversio, jossa oli aseistuksena vain kaksi alempaa 30 mm MK 108 -tykkiä.
Me 262 A-2a/U1
Yksi prototyyppi, joka oli varustettu kehittyneellä pommitähtäimellä.
Me 262 A-2a/U2
Kaksi prototyyppiä, joissa lasitetut nokat pommittajaa varten.
Me 262 A-3a
Suunniteltu maataisteluversio
Me 262 A-4a
Tiedusteluversio
Me 262 A-5a
Tiedusteluversio, käytetty pienissä määrin sodan lopulla.
Me 262 B-1a
Kaksipaikkainen koulukone
Me 262 B-1a/U1
Me 262 B-1a koulukoneet, jotka oli muutettu yöhävittäjiksi asentamalla niihin FuG 218 ''Neptun'' -tutka Hirschgeweih -antennilla.[20]
Me 262 B-2
Suunniteltu yöhävittäjäversio levennetyllä rungolla.
Me 262 C-1a
Yksi prototyyppi, jonka pohjana Me 262A Werknummer 130 186. Versio sai nimen Heimatschützer I ja oli varustettu perään asennetulla Walter HWK 109-509 -nesterakettimoottorilla tavallisten suihkumoottoreidensa lisäksi. Kone lensi ensikertaa suihku-rakettimoottoriyhdistelmää käyttäen 27. helmikuuta 1945.[21]
Me 262 C-2b
Yksi prototyyppi, jonka pohjana Me 262A Werknummer 170 074 . Versio sai nimen Heimatschützer II ja oli varustettu kahdella BMW 003R -rakettiavusteisella suihkuturbiinilla (BMW 003 -suihkutrbiini, jonka suihkuputkeen oli asennettu BMW 109-718 -nesterakettimoottori). Kone lensi ainoastaan kerran suihku-rakettimoottoriyhdistelmällään 26. maaliskuuta 1945.[22]
Me 262 C-3
Heimatschützer III – Suunniteltu versio, jossa Jumo 004 -suihkuturbiinit olisi korvattu Walter HWK RII-211 -nesterakettimoottoreilla.[23]
Me 262 C-3a
Heimatschützer IV – Rungon alle asennetulla Walter HWK 109-509S-2 -rakettimoottorilla varustettu versio. Prototyypit ja tuleva valmistusversio joutuivat liittoutuneiden sotasaaliiksi ennen valmistumistaan.[24]
Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Leicester: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X(englanniksi)
Chris Chant: II Maailmansodan lentokoneet. Karisto, 1999
Mike Spick: Luftwaffen hävittäjä-ässät. Koala-kustannus 1999 ISBN 952-5186-07-5
Hugh Morgan & John Weal: Saksalaiset suihkuhävittäjä-ässät – Osprey 6. Osprey/Koala kustannus 2002 ISBN 952-5186-33-4
Adolf Galland: Ensimmäiset ja viimeiset. WSOY 1956 2.p
Walter Schuk : Pudotus! Hävittäjälentäjänä Jäämerellä ja valtakunnanpuolustuksessa. Koala kustannus 2008 ISBN 978-952-5186-95-6
Viitteet
↑Donald 1997 s. 623: Me 262 V3 oli prototyypeistä ensimmäinen, joka lensi pelkästään Jumo-suihkumoottoreiden voimalla, V1 lensi kokonaan ilman suihkumoottoreita varustettuna Jumo 210 G -mäntämoottorilla ja V2-suihkumoottoreiden sekä mäntämoottorin yhdistelmän voimin (BMW 003 ja Jumo 210 G).
↑Smith, J. Richard; Creek, Eddie: Jet Planes of the Third Reich, s. 143–144, 146–147. Boylston, MA USA: Monogram Aviation Publications, 1982. ISBN 0-914144-27-8
.png)
