Meriastrolabi

Kolme meriastrolabia Forte da Ponta da Bandeira'n museossa, Lagosissa, Portugalissa

Meriastrolabi on vanha kulmanmittauslaite leveyspiirin määrittämiseksi laivassa joko keskipäivän auringon tai tähtien tunnetun aseman perusteella. Meriastrolabi ei ollut täydellinen astrolabi, vaan enemmänkin asteikolla merkitty kehä varustettuna kohdistimella pystysuorien kulmien määrittämiseksi. Meriastrolabit oli suunniteltu käytettäviksi laivoissa kovassa merenkäynnissä ja tuulessa, jolloin astrolabit ovat hankalia käsitellä.

Historia

Meriastrolabin ensi ilmaantumiselle on tarjolla useita ajankohtia. Vanhimman ajoituksen, 1295, tarjoaa astromoni Ramon Llull, joka eli Mallorcalla olleessa Majorcan kuningaskunnassa.[1] Myöhemmät ajankohdat keskittyvät 1400-luvun loppupuolelle, Samuel Purchasin väittäessä meriastrolabin, että Martin Behaim[1], merenkulkija, jota kaikki eivät pidä luotettavana kertojana, otti sen käyttöön navigoinnissa. Monin lähteiden mukaan väline tunnettiin varmuudella 1400-luvun lopulla. Vanhin tunnettu kuvaus meriastrolabin valmistamisesta ja käytöstä on saatu Martín Cortés de Albacarin[2] kirjasta Arte de Navegar julkaistu vuonna 1551.[3] vaikkakin meriastrolabin perusperiaate on sama kuin arkkipendulumin, jota muinaisessa Egyptissä käytettiin rakennettaessa pyramideja. On olemassa todisteita siitä, että meriastrolabi on kehittynyt tähtitieteessä käytetystä astrolabista, koska vanhimmissa meriastrolabeissa on säilynyt joitakin merkintöjä (esimerkiksi umbra recta ja umbra vera) vanhemmista laitteista vaikka näissä ei enää ole ollut vastaavia osia.[4]

Meriastrolabin on syrjäyttänyt tai täydentänyt vanhempia navigaattoreiden käytössä olleita instrumentteja, kuten Jaakobinsauvaa ja kvadranttia. Meriastrolabi jäi käytöstä 1600-luvun puoleen välin jälkeen.[4] Sen korvasi tarkemmat ja helppokäyttöisemmät laitteet kuten Davis'n kvadrantti. Säilyneet meriastrolabit ovat harvinaisia. Vuonna 1979 niitä tiedettiin löytyneen 33 kappaletta,[5] kun vuonna 1988 tunnettiin 65 kappaletta.[6] Mitä laajemmin meriarkeologiassa saadaan hylkyjä tutkittua, sitä enemmän niitä löytyy. Niiden raskas messinkinen rakenne takaa niiden hyvän säilyvyyden meriolosuhteissa.[3]

Käyttö

Käytettäessä meriastrolabia navigoija nostaa laitetta renkaasta laiteen yläosassa. Tämä pitää laitteen pystysuorassa asennossa. Käyttäjä suuntaa laitteen haluamaansa kohdetta kohti. Kohdistin käännetään kohteen määräämään kulmaan ja näin saatu kulma luetaan kehän asteikolta. Katsottaessa himmeitä kohteita kuten tähtiä, navigoija katsoi kohdistimen läpi. Aurinkoa mitattaessa kohdistimen ristikon varjosta saatiin kulma.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b The Oxford Companion to Ships and the Sea, Peter Kemp ed., 1976 ISBN 0-586-08308-1
  2. ↑ See es:Martín Cortés de Albacar for the Spanish Wikipedia biography
  3. ↑ a b Swanick, Lois Ann. An Analysis Of Navigational Instruments In The Age Of Exploration: 15th Century To Mid-17th century, MA Thesis, Texas A&M University, December, 2005
  4. ↑ a b Daumas, Maurice, Scientific Instruments of the Seventeenth and Eighteenth Centuries and Their Makers, Portman Books, London 1989 ISBN 978-0713407273
  5. ↑ Turner, Gerard L'E. Antique Scientific Instruments, Blandford Press Ltd. 1980 ISBN 0-7137-1068-3
  6. ↑ A. Stimson, The Mariner's Astrolabe. A survey of known, surviving sea astrolabes. Hes & De Graff Pub B V (March 1988) ISBN 978-9061940173

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Meriastrolabi.