Memoirs of an Imperfect Angel on yhdysvaltalaisen pop- ja R&B-laulajanMariah Careyn kahdestoista studioalbumi, ja se julkaistiin 28. syyskuuta 2009 Yhdysvalloissa. Alun perin albumin julkaisupäivän piti olla 25. elokuuta.
Memoirs of an Imperfect Angel keräsi kriitikoilta sangen hyvät arvostelut, muun muassa The Guardian antoi sille neljä tähteä viidestä, Los Angeles Times kolme neljästä ja Allmusic kolme ja puoli viidestä. Allmusicissa kirjoitettiin, että albumi oli Careyn vuosikymmenen kiinnostavin, kun taas Entertainment Weekly totesi, ettei albumi tuottanut pettymystä, muttei myöskään vaikuttanut.
Kuitenkin albumi sijoittui Billboard 200 -listalla kolmanneksi[1] ja sitä myytiin Yhdysvalloissa ainoastaan 168 000 kappaletta.
Alkuvuodesta 2009 laulaja-lauluntekijäThe-Dream kertoi, että hän ja Carey olivat aloittaneet Careyn uuden albumin materiaalin työstämisen. Toukokuussa Carey sanoi albumista tulevan hyvin henkilökohtainen ja faneille omistettu. Hän kertoi myös pitävänsä koko albumista erittäin paljon, ja että hän on uppoutunut siihen täysin. 16. kesäkuuta Carey kertoi Twitterissä, että hän on yrittänyt tehdä albumille myös jotakin niille, jotka pitivät Butterfly-albumista ja jopa vanhemmista albumeista. Ensimmäistä kertaa urallaan Carey työskenteli myös Timbalandin kanssa.
Amazon.comin haastattelussa Carey kertoi, että "jokaisella laululla on oma tarinansa. Kaikki niistä ovat kuin intiimi keskustelu tai kokonainen henkilökohtainen päiväkirja."
Carey vieraili America's Got Talent -ohjelmassa 2. elokuuta 2009, missä hänen esityksensä kappaleesta ”Obsessed” äänitettiin. Jakso näytettiin televisiossa kolme päivää myöhemmin. Syyskuussa Carey aloitti Live At the Pearl -konserttinsa Las Vegasissa, missä hän esitti muutamia tunnetuimpia laulujaan. Tämän jälkeen Carey vieraili The Oprah Winfrey Show’ssa 18. syyskuuta, missä hän antoi haastattelun yhdessä aviomiehensä Nick Cannonin kanssa ja lauloi "I Want to Know What Love Is" -kappaleensa.