Amann oli Adolf Hitlerin ensimmäisiä tukijoita, he tutustuivat ollessaan molemmat komennettuina rintamalle ensimmäisessä maailmansodassa. Amann oli Hitlerin joukkueen vääpeli.[2] Sodan jälkeen Amann opiskeli liiketaloutta ja työskenteli müncheniläisessä lakifirmassa. Amann liittyi Hitlerin perustamaan kansallissosialistiseen puolueeseen vuonna 1921. Hitler pyysi häntä huolehtimaan puolueen talousasioista ja asetti Amannin puolueen lehteä, Völkischer Beobachteria julkaisevan Eher Verlag -kustannusyhtiön johtoon. [3][1]
Amann osallistui epäonnistuneeseen oluttupavallankaappaukseen vuonna 1923. Seuranneessa oikeudenkäynnissä natsimyönteinen tuomari langetti Amannille vankilatuomion sijaan 500 kultamarkan sakot. Kaappausyrityksen jälkeen Amann muodosti Julius Streicherin ja Hermann Esserin kanssa tiukan sisäpiirin Hitlerin ympärille.[1]
Vaikea luonne
Poikkeuksellisen lyhytkasvuinen Amann oli luonteeltaan aggressiivinen ja säälimätön, hän toimi itsevaltiaan tavoin. Amann oli tavoiltaan karkea eikä häntä pidetty erityisen lahjakkaana. Hän oli kehno puhuja, ja hänen käsialansa oli lähes lukukelvotonta. Syntyperältään köyhistä oloista ollut, korruptoitunut Amann keräsi tehtävissään valtavan henkilökohtaisen omaisuuden. Uskollisuus Hitlerille takasi kuitenkin vakaan urakehityksen.[1]
Menestys kustantajana
Amann menestyi Eher-yhtiön johtajana erinomaisesti. Eher kustansi muun muassa Hitlerin Taisteluni -teoksen ensimmäisen ja toisen painoksen, sekä vuoden 1929 korjatun painoksen. Teos toi runsaasti rahaa sekä Hitlerille että kustantajalle.[1] Kustantamo julkaisu myös SS:n lehteä Das Schwarze Korps.
Toisessa virassaan Reichspressekammerin puheenjohtajana Amann valvoi koko maan lehdistöä, kilpaileviakin kustantamoja, ja määräsi natseja arvostelevia lehtiä lopetettavaksi.[3]
Sodan jälkeen
Liittoutuneiden joukot pidättivät Amannin natsi-Saksan tappion jälkeen. Hänet asetettiin syytteeseen ja tuomittiin vuonna 1948 kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Koko mittava omaisuus ja eläkeoikeus tuomittiin menetetyksi ja Amann vietti lopun elämäänsä köyhyydessä.[3][2]
Max Amann kuoli 65-vuotiaana 30 maaliskuuta 1957.[1]
Lähteet
Gaab, Jeffrey S.: Justice Delayed : The Restoration of Justice in Bavaria under American Occupation, 1945-1949. New York, NY, USA: Peter Lang Publishing, 1999. ISBN 0-8204-4283-6(englanniksi)
John Simkin: Max Amann, Nazi GermanySpartacus Educational. John Simkin. Viitattu 8.12.2008. (englanniksi)
Vincent, C. Paul: Historical Dictionary of Germany's Weimar Republic, 1918-1933. Lontoo: Greenwood Publishing Group, Incorporated, 1997. ISBN 0-313-27376-6(englanniksi)
