Maurice Wignall (s. 17. huhtikuuta 1976) on jamaikalainen pika-aitajuoksija.
Wignall hyppäsi Ateenan MM-kisoissa 1997 pituushypyn karsinnassa ennätyksensä 809 cm, mutta jäi loppukilpailussa ilman tulosta[1]. Neljä vuotta myöhemmin hän karsiutui Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa 60 metrin aitajuoksun välierissä ajalla 7,81 s. Myöhemmin samana vuonna hän karsiutui Edmontonin ulkoratojen MM-kisoissa 110 metrin aitajuoksun alkuerissä ajalla 13,88 s ja sijoittui Universiadeissa samalla matkalla viidenneksi ajalla 13,70 s. Wignall voitti Budapestin sisäratojen MM-kisoissa 2004 MM-pronssia 60 metrin aidoissa ajalla 7,48 s. Samana vuonna hän juoksi Ateenan olympialaisissa 110 metrin aidoissa neljänneksi ajalla 13,21 s ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa toiseksi ajalla 13,19 s.
Wignall sijoittui Helsingin MM-kisoissa 2005 seitsemänneksi ja kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa viidenneksi. Seuraavana vuonna hän oli Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 60 metrin aidoissa neljäs. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Melbournen Kansainyhteisön kisoissa kultaa 110 metrin aidoissa. Osakan MM-kisoissa 2007 hän sijoittui kahdeksanneksi, mutta karsiutui Valencian sisäratojen MM-kilpailuissa 2008 välierissä. Pekingin olympialaisissa 2008 hän sijoittui kuudenneksi, Berliinin MM-kilpailuissa 2009 viidenneksi ja Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 kuudenneksi.
Jamaikan mestaruuden Wignall on voittanut 110 metrin aitajuoksussa vuosina 1997, 1999, 2001–2005, 2007[2] ja 2009[3] sekä pituushypyssä vuonna 1999.[4]
Ennätykset
Lähteet
Viitteet