Maurice Paléologue

Maurice Paléologue vuonna 1914.

Maurice Georges Paléologue (13. tammikuuta 1859 Pariisi – 18. marraskuuta 1944 Pariisi[1]) oli ranskalainen diplomaatti, historioitsija ja esseisti.[1]

Paléologuen isä Alexandru Paleologu oli Romanian Valakiasta kotoisin ollut vallankumouksellinen, joka oli paennut Ranskaan yritettyään salamurhata Valakian hospodarin (prinssi) Gheorghe Bibescun (1843–1848) vuoden 1848 Valakian vallankumouksen aikana. Alexandru oli yksi kolmesta Văcărescu-pajarisukuun kuuluneen Elisabeta Văcărescun aviottomasta lapsesta. Elisabetan äiti Zoe Văcărescu adoptoi tyttärensä lapset ja antoi heille kreikkalaisen tyttönimensä Paleologu. Ranskan kielessä tämä sukunimi muuttui muotoon Paléologue. Suvulla ei luultavasti ollut yhteyksiä Bysanttia hallinneeseen Palaiologos-hallitsijasukuun, vaikka jotkut Alexandrun esi-isät niin väittivät 1600-luvun lopulla.

Paléologue opiskeli oikeustiedettä, ja valmistuttuaan hän meni vuonna 1880 Ranskan ulkoministeriön palvelukseen. Hän oli lähetystösihteerinä Marokossa Tangerissa, sen jälkeen Pekingissä ja myöhemmin Italiassa. Hän oli Ranskan suurlähettiläänä Bulgariassa 1907–1912 ja Venäjällä 1914–1917. Tämän jälkeen hän toimi ulkoministeriön pääsihteerinä Alexandre Millerandin hallituksessa vuonna 1920.

Paléologue oli Ranskan Pietarin-lähettiläs vuonna 1914, jolloin Ranskan presidentti Raymond Poincaré vieraili Pietarissa juuri ennen maailmansodan syttymistä. Paléologue kirjoitti vierailusta päiväkirjaansa, ja se oli yksi hänen uransa kohokohtia.[2] Diplomaatinuransa ohella Paléologue oli myös historioitsija, esseisti ja romaanikirjailija. Hän kirjoitti säännöllisesti Revue des Deux Mondes -nimiseen kirjalliseen aikauslehteen. Hän kirjoitti useita teoksia Venäjän historiasta, ja myös hänen suurlähettiläskaudellaan Venäjällä 1914–1917 pitämänsä päiväkirjat on julkaistu (La Russie des tsars pendant la Grande Guerre, 1923).

Paléologue valittiin Ranskan akatemian jäseneksi vuonna 1928[1]. Hän kuoli Pariisissa marraskuussa 1944 muutama kuukausi sen jälkeen kun kaupunki oli vapautunut saksalaismiehityksestä.

Teokset

  • L’Art chinois (1887)
  • Vauvenargues (1890)
  • Alfred de Vigny (1891)
  • Profils de femmes (1895)
  • Le Cilice (1901)
  • Rome, notes d’histoire et d’art (1902)
  • La Cravache (1904)
  • Le Point d’honneur (1907)
  • Dante, essai sur son caractère et son génie (1909)
  • La Russie des tsars pendant la Grande Guerre (1921-1923)
  • Le Roman tragique de l’empereur Alexandre II (1923), ilmestynyt suomeksi nimellä Keisari Aleksanteri II:n surullinen tarina ; ranskasta suom. Aarne Anttila. Gummerus 1924
  • Les Entretiens de l’impératrice Eugénie (1928)
  • Alexandra Feodorowna, impératrice de Russie (1932)
  • Un prélude à l’invasion de la Belgique. Le Plan Schlieffen, 1904 (1932)
  • Guillaume II et Nicolas II (1935)
  • Alexandre Ier, un tsar énigmatique (1937), ilmestynyt suomeksi nimellä Aleksanteri I : ongelmallinen tsaari ; suom. J. J. Mikkola. WSOY 1938, 2. painos 1939
  • Les Précurseurs de Lénine (1938)
  • Élisabeth, impératrice d’Autriche. L’hérédité sinistre des Wittelsbach (1939)
  • L'Écroulement du tsarisme (1939)
  • Aux portes du jugement dernier. Élisabeth-Féodorowna, grande-duchesse de Russie (1940)
  • Au quai d’Orsay à la veille de la tourmente. Journal, 1913—1914 (1947)
  • Journal de l’affaire Dreyfus, 1894–1899, l’affaire Dreyfus et le Quai d’Orsay (1955)
  • Le crépuscule des tsars, Journal de Maurice Paléologue lorsqu’il était ambassadeur de France en Russie de 1914 à 1917. Mercure de France, 2007, Introduction de Nicolas Mietton.

Lähteet

  1. ↑ a b c Maurice Paléologue, Immortel, Ranskan akatemia, viitattu 17.7.2019
  2. ↑ Tuomo Lappalainen, Suuri vahinko, Suomen Kuvalehti 25-26/ 2014

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Maurice Paléologue