Matkalaukku

Nykyaikainen matkalaukku.
Bambusta tehty matkalaukku.

Matkalaukku on varsinkin matkatavaroiden kuljettamiseen tarkoitettu, usein tilava kantolaukku.[1] Matkalaukku sen nykymuodossa on kehitetty 1800-luvun lopulta alkaen. Matkalaukkujen kehityksessä on pyritty painottamaan laukun kestävyyttä, keveyttä ja helppoa siirreltävyyttä. Nykyaikaisen matkalaukun runko muodostuu usein muovista tai keinokuiduista, ja sitä saattaa vahvistaa metallista tehty tukiranka. Matkalaukussa on usein myös sen siirtelyä helpottavia ominaisuuksia kuten vetokahva tai pyörät.[2]

Historia

1800-luvun lopulle asti matkatavarat kuljetettiin usein niin kutsutuissa matka-arkuissa. Matka-arkut olivat raskastekoisia, usein puusta ja nahasta valmistettuja, metallirungolla vahvistettuja ja vettä hylkivällä pintamateriaalilla vuorattuja arkkuja. Arkuissa painotettiin enemmän kestävyyttä ja tilavuutta kuin helppoa siirrettävyyttä, koska matkaseurueeseen kuului usein palvelusväkeä jonka tehtävä oli osaltaan siirrellä raskaita matka-arkkuja. Arkkujen tuli myös kestää pitkiä ja usein olosuhteiltaan hankalia merimatkoja, joten niiden kestävyys oli nykylaukkuja tärkeämpää.[2]

Jo 1800-luvun aikana matkailussa tapahtuneet muutokset alkoivat tehdä matka-arkuista epäkäytännöllisen vaihtoehdon matkatavaroiden pakkaamiselle. Siinä missä matkailu oli aiemmin ollut lähinnä varakkaan eliitin yksinoikeus, alkoi massaturismi yleistyä 1800-luvun loppua kohden. Turistimatkailun myötä syntyi tarve kevyemmille, matkailijan itsensä mukana kannettaville matkalaukuille.[2]

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa matka-arkut jäivät nopeasti pois käytöstä ja niitä korvaavat kevyemmät matkalaukut syrjäyttivät ne lopulta lähes täysin. Varhaiset matkalaukut olivat selvästi kevyempiä kuin matka-arkut. Nykyisiin matkalaukkuihin verrattuna ne olivat kuitenkin raskastekoisia. Laukun runko koostui usein nahasta tai kumikankaasta, ja laukun rakennetta kasassa piti tukeva puu- tai metallirunko. Kulmia lujitettiin metallista tai nahasta tehdyillä suojuksilla. Laukkua kannettiin yleensä sen pitkällä sivulla sijaitsevalla kahvalla. Laukut olivat usein suurikokoisia ja verrattain raskaita, ja kevyempiä laukkumalleja markkinoitiin lähinnä naisille.[2]

Automatkailun yleistyessä 1930-luvulta alkaen myös matkalaukkuvalikoima monipuolistui. Aiemmin matkalaukkujen tuli kestää laivamatkoihin liittyvää kosteutta, joten ne olivat yleensä vettä hyvin kestävistä materiaaleista tehtyjä ja tukevarakenteisia. Automatkailuun tarkoitetun laukun ei kuitenkaan tarvinnut olla yhtä kestävä, ja halpoja matkalaukkuja saatettiin esimerkiksi valmistaa kartongista. Muovimateriaalien kehityksen myötä myös muoveista ja keinokuiduista valmistetut laukut alkoivat yleistyä.[2]

Lentomatkailun yleistyminen muutti laukkuja entisestään. Lentokentillä laukkuja saatetaan joutua siirtämään pitkiäkin matkoja, joten kuljetuksen helpottamiseksi laukkuihin alettiin lisäämään esimerkiksi vetokahvoja ja pyöriä. Nykyaikana matkalaukut suunnitellaan erityisesti lentomatkustamisen tarpeita ajatellen, ja esimerkiksi laukkumallien mittasuhteita usein määrittävät lentoyhtiöiden matkatavaroille asettamat rajoitukset.[2]

Nykyaikainen matkalaukku

Koko

Matkalaukkujen koot ilmoitetaan nykyään laukun korkeuden ja tilavuuden mukaan. Yleisimpien mallien korkeus on noin 75 cm ja tilavuus vaihtelee 80-100 litran välillä. Kyseisen kokoiseen laukkuun on mahdollistsa pakata yleensä yhden matkustajan tarvitsemat henkilökohtaiset tavarat noin pari viikkoa kestävää matkaa varten tai kahden hengen tavarat hieman tätä lyhyemmälle matkalle. Pienempiä matkalaukkuja valmistetaan erityisesti lyhyempiä matkoja varten. Viikon matkalle sopiva matkalaukun koko on usein noin 65 cm korkea ja 60-70 litraa tilava laukku.[3]

Yleisimpiä kokoja suurempia laukkuja ei juuri valmisteta, koska lentoyhtiöt usein rajoittavat tavanomaista suurempien matkatavaroiden kuljettamista tai perivät niistä lisämaksuja. Korkeudeltaan yli 80 cm ja tilavuudeltaan yli 100 litraa oleva laukku ylittää usein jo kolmen sivun yhteismitaltaan 158 cm, joka on useiden lentoyhtiöiden käyttämä yläraja matkalaukun koolle.[3]

Lentokoneen ruumassa kulkevaa matkalaukkua pienemmästä matkalaukusta käytetään nimitystä lentolaukku. Lentolaukun tarkoitus on mahdollistaa laukun ottaminen mukaan lentokoneen matkustamoon. Rajoitukset lentolaukulle vaihtelevat lentöyhtiöittäin, mutta tavallisimmin lentolaukun koko on noin 55 cm. Lentolaukkua voidaan käyttää myös ainoana matkalaukkuna esimerkiksi viikonloppumatkalla.[3]

Materiaali

Laukkuja tehdään nykyään niin kovamuovipintaisia, kuin kangaspintaisia. Kovapintaiset laukut suojaavat paremmin matkatavaroita ja ovat tästä syystä suosittuja esimerkiksi lentokoneen ruumassa kuljetettavien tavaroiden suojaamiseen. Kankaiset matkalaukut taas sisältävät usein ulkotaskuja, mikä tekee niistä käytännöllisiä matkustamolaukkuja. Matkalaukun pinta voidaan tehdä myös alumiinista, mutta tämä on nykyään harvinaista, sillä alumiini kolhiintuu ja naarmuuntuu helposti.[3]

Laukkujen materiaalivalinnoissa painotetaan usein keveyttä, koska lentoyhtiöt asettavat rajoituksia matkatavaroiden yhteispainolle. Muovilaukkujen paino vaihtelee yleensä välillä 2-8 kg. Uudemmat laukut ovat pääsääntöisesti kevyempiä kuin vanhemmat. Alumiinista tehdyt matkalaukut ovat usein selvästi muovilaukkuja raskaampia.[3]

Pyörät

Yleisimmin käytetty matkalaukkumalli on nelipyöräinen. Nelipyöräisestä laukusta käytetään myös nimitystä spinneri. Neljä pyörää mahdollistaa laukun kuljettamisen esimerkiksi pystyasennossa vierellä taluttaen, jolloin useamman laukun yhtäaikainen kuljettaminen on mahdollista.[3]

Kaksipyöräisen matkalaukun pyörät ovat usein suuremmat ja paremmin suojatut kuin spinnerissä. Tämä parantaa laukun kestävyyttä, mutta laukun kuljettaminen on mahdollista lähinnä perässä vetämällä.[3]

Sulkeminen ja lukitus

Etenkin kevyemmät matkalaukut suljetaan usein vetoketjuilla ja nykyaikaiset vetoketjut kestävät käyttöä myös melko raskaissa laukuissa. Vaihtoehtona laukun sulkemiselle on salpalukitus, jota käytetään lähinnä raskaimmissa tai hieman vanhemmissa laukkumalleissa.[3]

Koska matkalaukkuja saatetaan avata osana rajatarkastusta myös voimakeinoin, käytetään lukituksena nykyisissä laukuissa monesti TSA-yhdistelmälukkoa. Erityisen tarpeellista tämä on Yhdysvaltoihin matkustettaessa. TSA-lukko on mahdollista avata Yhdysvaltain rajaviranomaisten käyttämällä TSA-yleisavaimella ilman tarvetta murtaa lukkoa.[3]

Lähteet

  1. Kielitoimiston sanakirja www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 10.10.2023.
  2. a b c d e f Smithsonian Magazine, Daniel A. Gross: The History of the Humble Suitcase Smithsonian Magazine. Viitattu 10.10.2023. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i Matkalaukun osto-opas 2023 | laukkukauppa.fi www.laukkukauppa.fi. Viitattu 10.10.2023.

Read other articles:

This article is an orphan, as no other articles link to it. Please introduce links to this page from related articles; try the Find link tool for suggestions. (May 2021) Medical conditionFryns-Aftimos syndromeOther namesBaraitser-Winter syndrome 1 (BWS1), cerebro-oculo-facial-lymphatic syndrome, chromosome 7p22 deletion syndromeCausesDe novo mutation, autosomal dominantDiagnostic methodSerial single-gene testing, multigene panel, exome sequencingPrognosisPoor with severe brain abnormalities, ...

 

روبرت كريبن (بالإنجليزية: Robert Laurel Crippen)‏    معلومات شخصية الميلاد 11 سبتمبر 1937 (العمر 86 سنة)بومونت  مواطنة الولايات المتحدة  عضو في الأكاديمية الوطنية للهندسة،  والمعهد الأمريكي للملاحة الجوية والفضائية  الحياة العملية المدرسة الأم كلية تدريب الطيارين الاخت�...

 

Daniel Yeboah Informasi pribadiNama lengkap Daniel Yéboah TétchiTanggal lahir 13 November 1984 (umur 39)Tempat lahir Dabou, Côte d'IvoireTinggi 1,87 m (6 ft 1+1⁄2 in)Posisi bermain Penjaga gawangInformasi klubKlub saat ini DijonKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2000–2005 SC Bastia B 45 (0)2008–2012 ASEC Mimosas 2012– Dijon Tim nasional2003 Pantai Gading U-21 3 (0)2003– Pantai Gading[1] 10 (0) * Penampilan dan gol di klub senior hanya dihitung da...

Ommatius Ommatius female Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Animalia Filum: Arthropoda Kelas: Insecta Ordo: Diptera Famili: Asilidae Subfamili: Asilinae or Ommatiinae Genus: OmmatiusWiedemann, 1821 Species Many, lihat teks Ommatius adalah sebuah genus dari lalat. Serta bagian juga dari subfamily Asilinae, terdiri dari spesies berikut ini:[1] Ommatius abana Curran, 1953 Ommatius abdelkuriensis Scarbrough, 2002 Ommatius achaetus Scarbrough, 1994 Ommatius acornutus Scarbrough, Marasci & H...

 

Questa voce o sezione sull'argomento Marvel Comics non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Saga del clonefumetto Titolo orig.Clone Saga Lingua orig.inglese PaeseStati Uniti TestiTerry Kavanagh, Howard Mackie DisegniMark Bagley EditoreMarvel Comics 1ª edizioneottobre 1994...

 

Medical conditionCoronary artery aneurysmCoronary arteriesSpecialtyCardiology Causesatherosclerosis, Kawasaki disease, coronary catheterization.Diagnostic methodcoronary angiographyTreatmentmedical management, surgical excision, coronary bypass grafting (CABG), and percutaneous coronary interventions[1] Coronary artery aneurysm is an abnormal dilatation of part of the coronary artery. This rare disorder occurs in about 0.3–4.9% of patients who undergo coronary angiography.[...

Archaeological site in North Carolina, United States of America Location of Joara in present-day Burke County, North Carolina Joara was a large Native American settlement, a regional chiefdom of the Mississippian culture, located in what is now Burke County, North Carolina, about 300 miles from the Atlantic coast in the foothills of the Blue Ridge Mountains.[1] Joara is notable as a significant archaeological and historic site, where Mississippian culture-era and European artifacts ha...

 

American news and opinion website The Daily WireType of siteNews, opinion, and mediaHeadquartersNashville, Tennessee, U.S.OwnerBentkey Ventures, LLCCreated byBen ShapiroJeremy BoreingKey peopleBen Shapiro (editor emeritus)Jeremy Boreing (co-CEO)Caleb Robinson (co-CEO)John Bickley (editor-in-chief)Employees115 (full-time)[1]SubsidiariesBentkeyURLdailywire.comLaunchedSeptember 21, 2015; 8 years ago (2015-09-21)Current statusActive This article is part of...

 

Mausoleum of Chinese Emperor Taizong of Tang Zhao Mausoleum Chinese officer of the Guard of Honour. Tomb of Princess Changle (长乐公主墓), Zhao Mausoleum, Shaanxi province. Tang Zhenguan year 17, i.e. 644 CE Zhao Mausoleum (昭陵; pinyin: Zhāolíng; Zhao means the light of the sun) is the mausoleum of Emperor Taizong of Tang (599–649). It is located in Jiuzong Mountain, Shaanxi, China, it is the biggest mausoleum of the Tang dynasty. Besides being the last resting place of Emper...

Questa voce sull'argomento stagioni delle società calcistiche italiane è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Voce principale: Molfetta Sportiva. Molfetta SportivaStagione 1939-1940Sport calcio Squadra Molfetta Allenatore Giuseppe Calò Presidente Augusto Caffarella Serie C11º posto nel girone eliminatorio H 1938-1939 1940-1941 Si invita a seguire il modello di voce Questa voce raccogli...

 

Mustafa IISultano dell'Impero ottomanoIn carica6 febbraio 1695 –22 agosto 1703 PredecessoreAhmed II SuccessoreAhmed III TrattamentoPadiscià Altri titoliCaliffo dell’IslamAmir al-Mu'mininCustode delle due Sacre MoscheeQaysar-ı Rum (Cesare dei Romei) NascitaEdirne, 6 febbraio o 5 giugno 1664 MorteEdirne, 29 dicembre 1703 Luogo di sepolturaYeni Cami, Istanbul DinastiaOttomana PadreMehmed IV MadreEmetullah Rabia Gülnuş Sultan ConsorteAlicenab KadınAfife KadınSaliha KadinŞehs...

 

Сельское поселение России (МО 2-го уровня)Новотитаровское сельское поселение Флаг[d] Герб 45°14′09″ с. ш. 38°58′16″ в. д.HGЯO Страна  Россия Субъект РФ Краснодарский край Район Динской Включает 4 населённых пункта Адм. центр Новотитаровская Глава сельского пос�...

土库曼斯坦总统土库曼斯坦国徽土库曼斯坦总统旗現任谢尔达尔·别尔德穆哈梅多夫自2022年3月19日官邸阿什哈巴德总统府(Oguzkhan Presidential Palace)機關所在地阿什哈巴德任命者直接选举任期7年,可连选连任首任萨帕尔穆拉特·尼亚佐夫设立1991年10月27日 土库曼斯坦土库曼斯坦政府与政治 国家政府 土库曼斯坦宪法 国旗 国徽 国歌 立法機關(英语:National Council of Turkmenistan) ...

 

This template was considered for deletion on 2020 March 31. The result of the discussion was no consensus.

 

American soccer player (born 1976) This article's lead section may be too short to adequately summarize the key points. Please consider expanding the lead to provide an accessible overview of all important aspects of the article. (June 2023) Jovan Kirovski Kirovski with LA Galaxy at the MLS SuperDraft in 2017Personal informationFull name Jovan Kirovski[1]Date of birth (1976-03-18) March 18, 1976 (age 48)[1]Place of birth Escondido, California, United StatesHeight 6 f...

Pleasure pier in Fleetwood, England Fleetwood PierPier in 2007TypePleasure PierLocaleFleetwood, LancashireOfficial nameFleetwood PierCharacteristicsTotal length492 feet (150 m)HistoryDesignerG. T. Lumb[1]Opening date16 May 1910; 114 years ago (1910-05-16)Closure date2008[2]Fleetwood PierLocation in Fleetwood Fleetwood Pier, also known as the Victoria Pier, was a pleasure pier located in the English town of Fleetwood, Lancashire. At 49...

 

Thomas Hutchins Map of Henry Bouquet's 1764 Expedition Turtleheart (Turtle's Heart or Tortle's Heart, his unami name was Tahkoxitèh) was a Delaware (Lenape) principal warrior and chief who lived during the French and Indian Wars, and Pontiac's War. He and Lenape Chief Killbuck represented the Delaware Nation at the Treaty of Fort Stanwix in 1768. Early life and family Little is known about the exact date of his birth or death. Turtleheart was possibly the brother of Wolf Clan Chief Custaloga...

 

Bagian dari seriEnergi terbarukan Biofuel Biomassa Panas bumi Energi air Energi surya Energi pasang surut Energi ombak Energi angin Topik menurut negara Tren pemasaran dan kebijakan lbs Pemanas air tenaga surya Pemanas air tenaga surya adalah pemanas air yang menggunakan teknologi pengumpul panas surya. Berbagai konfigurasi telah digunakan dengan biaya yang bervariasi sesuai dengan iklim dan ketinggian bangunan yang dilayani oleh teknologi ini. Pemanas air tenaga surya digunakan secara luas d...

Frequency of trains and allowed max speed on the German Intercity-Express (ICE) network (2022) This list of Intercity-Express lines in Germany includes all Intercity-Express lines in Germany.[1] The latest changes to the Intercity Express network took place at the timetable change on 10 December 2023. The network currently has 35 scheduled lines. Legend Line The official line name given by DB Fernverkehr for each line. Some lines, which have many branches, are divided into indiv...

 

Television channel France 3 AlsaceLogo used since 2018CountryFranceBroadcast areaGrand EstAlsaceHeadquartersStrasbourgOwnershipOwnerFrance TélévisionsHistoryLaunchedOctober 15, 1953Former namesRTF Télé-Strasbourg (1953–1964)ORTF Télé-Strasbourg (1964–1975)FR3 Alsace (1975–1992)LinksWebsitefrance3-regions.francetvinfo.fr/grand-est/ France 3 Alsace's logo from 2008 to 2011 France 3 Alsace's seventh and previous logo from 2017 to 2018 France 3 Alsace is a regional television service ...