Marxist-Feministerna (MF-gruppen) oli ruotsinkielinen marxilainen feministiryhmä, joka perustettiin Helsingissä 1973. Vielä 1980-luvun alussa toimineen ryhmittymän esikuvina olivat Ruotsissa toimineet useat ”sisarjärjestöt”, kuten Grupp 8. MF-ryhmä oli osa niin sanottua uutta naisliikettä tai toisen aallon feminismiä, joka oli syntynyt 1960-luvun radikaaliliikkeiden, kuten opiskelijaliikkeen ja Vietnamin sodan vastainen liike. Uuden naisliikkeen osaksi lasketaan Suomessa MF-ryhmän lisäksi Puna-akat-ryhmä, Naisasialiitto Unioni vuodesta 1975 alkaen sekä toisinaan myös Suomen naisten demokraattinen liitto.
MF:n aktiiveihin lukeutuivat muun muassa kirjailijat Carita Nyström, joka oli ollut mukana Vietnamin sodan vastaisessa liikkeessä ja Birgitta Boucht. MF:ssä toimivat myös sisarukset Annlis ja Gerd Söderholm, joiden asunnossa Mechelininkadulla MF-ryhmä useimmiten kokoontui. Annlis Söderholm perehtyi lastenlääkärinä muun muassa insestiin ja lapsiin kohdistuneisiin pahoinpitelyihin. Gerd Söderholm toimi vuosikymmeniä myös rauhanliikkeessä.
MF koostui suurimmaksi osaksi ruotsinkielisistä SKDL:n naisista, joista monien tausta oli suomenruotsalaisessa keskiluokassa. Mukana oli myös vuosien 1974–1976 kolme Vallankumoukselliset kommunistit/Revolutionära kommunisterna (VK/RK) -järjestön naisaktiivia, heidän joukossaan Margherita (Lolo) von Wright, joka tunnettiin syyskuusta 1979 lähtien tyttönimellään Zilliacus. VK/RK toimi vuosina 1974–1979 – jolloin MF-ryhmäkin oli aktiivisimmillaan – ja sympatisoi trotskilaisia ajatuksia. VK/RK:n edeltäjänä oli toiminut ”Punikkiryhmät/Röda grupper”.
MF-ryhmän toiminnassa korostuivat sekä feministiset että sosialistiset teemat. Ryhmä käsitteli naisten asemaa yhteiskunnassa eri tavoin ja etenkin alkuaikoina ryhmässä luettiin marxilaisia klassikoita. Vuonna 1975 ryhmä alkoi toimia pienryhminä, eräänlaisina tiedostamisryhmä, joissa käsiteltiin erityisesti henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä ja etsittiin niiden poliittisia merkityksiä. Ryhmä toimi myös julkisesti esimerkiksi järjestämällä näyttelyn naisten työssäkäynnin historiasta sekä pitämällä feminismiä käsitteleviä luentoja ja opintopiirejä.
Kun MF-feministitoiminta laajeni ja uusia feministiryhmiä perustettiin, ryhmät perustivat vuonna 1976 yhteistyöryhmän, joka tunnettiin nimellä Feministit-Feministerna (F-F). Ryhmä julkaisi yhteistä lehteä, jonka ensimmäinen numero julkaistiin naistenpäivänä 1977 nimellä Nyt mentiin – Ny går vi ja vuodesta 1978 alkaen säännöllisesti ilmestyneen lehden nimi oli Aikanainen – Kvinnotid. MF-ryhmän naiset osallistuivat aktiivisesti lehden toimittamiseen ja muuhun feministien yhteistoimintaan.
Lähteet
- Birgitta Boucht och Carita Nyström: Denna värld är vår! handbook i systerskap [I kvinnominne: dikter 1967-1975/Carita Nyström. Tala om vad du vet: dikter frånsommaren 1975/Birgitta Boucht]. Painettu vuosina 1975 ja 1976.
- Ingström, Pia: Lentävä feministi ja muita muistoja 70-luvulta. ((Den flygande feministen och andra minnen från 70-talet, 2007.) Suomentanut Tarja Teva) Helsinki: Schildt. ISBN 978-951-50-1650-8
- Linden, Mariella: Den nye kvinnebevegelsen i Finland. Artikkeli julkaisussa "Kjerringråd", numero 4 vuodelta 1980.
- Lindén, Mariella: Patriarkat och kvinnorörelsen i Finland. Artikkeli julkaisussa "Nordisk Forum" 31 (1981).
- Lindén, Mariella: Akta dig för häxan. Artikkeli julkaisussa "Kvinnotidningen Q", numero 3 vuodelta 1982.
- Lindén, Mariella: Feminismen och jag. Artikkeli julkaisussa "Naistutkimus", numero 2 vuodelta 2003.
- Norrmén, Therese: [Birgitta Boucht: Feministisk utbrytaredrottning: "Arvet lever vidare"]. Artikkeli julkaisussa Ny Tid, numero 11 vuodelta 2000.
- Annlis Söderholm ja Merja-Maaria Turunen: Lapsen seksuaalinen riisto: diagnosointi ja sen vaikeudet. Artikkeli julkaisussa "Suomen lääkärilehti", numero 14 vuodelta 1989.
- Söderholm, Annlis: Lääkäri ja lastensuojelu. Artikkeli julkaisussa "Suomen lääkärilehti", numero 23 vuodelta 2000.
- Söderholm, Gerd: Feminismi. Julkaisija: [Helsinki] Kansan sivistystyön liitto, 1979.
- Taavetti, Riikka: "Sinunko rintasi? Ei vaan pääoman!" : Marxist-Feministerna-ryhmä ja sosialistisen feminismin mahdollisuus 1974–1978. Pro gradu-tutkielma 2010 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/23785