Motnik on tehnyt kaksi soololevylevyjä. Levyillä on instrumentaalikappaletta, joiden tyyli vaihtelee melodisesta rockista aina jazziin ja klassiseen musiikkiin.
Motnik syntyi Ludwigshafenissa Saksassa 10. marraskuuta 1972. Hän aloitti huilunsoiton kuusivuotiaana muttei erityisemmin kiinnostunut siitä. Pari vuotta myöhemmin hänen vanhempansa suostuivat hankkimaan hänelle akustisen kitaran. Kymmenvuotiaana hän alkoi soittaa sähkökitaraa ja 13-vuotiaana isoveljensä Frankin kannustamana bassokitaraa. Sellaisen saatuaan hän innostui soittamisesta ja alkoi harjoitella päivittäin perehtymällä muun muassa John Entwistlen (The Who), Billy Sheehanin (David Lee Rothin yhtye) ja Geddy Leen (Rush) soittoon. Motnik on kertonut heidän olevan hänen suurimpia vaikuttajiansa ja esikuviaan.[1][2][3]
Motnik alkoi 16-vuotiaana soittaa yhtyeessä, ja seuraavina vuosina hän oli mukana useissa yhtyeissä Mannheimin ja Heidelbergin alueilla. Hän ei ollut vielä valmis sitoutumaan pelkästään musiikilliseen uraan, vaan työskenteli ensin pankissa ja sitten suoritti yliopistossa MBA-tutkinnon. Vasta valmistuttuaan vuonna 2003 hän päätti panostaa musiikkiin kokopäiväisesti. Motnik muutti Müncheniin, missä oli paremmat mahdollisuudet keskittyä ammattimaisesti musiikkiin.[1][3]
Ura
Alkuvuodet
Müncheniin muutettuaan Motnik liittyi 2003 saksalaiseen goottimetalliyhtyeDarkseediin. Hän soittaa yhtyeen vuonna 2005 ilmestyneellä Ultimate Darkness -levyllä. Darkseed ilmoitti elokuussa 2006 laulaja Stefan Hertrichin ja basisti Motnikin keskittyvän muihin projekteihinsa ja lähtevän yhtyeestä.[4][5][6][7] Molemmat osallistuivat samana vuonna Atargatis-yhtyeen Wasteland-levytykseen.[8]
Motnik muutti vuonna 2008 Los Angelesiin, missä hänen ensimmäinen yhtyeensä oli Ecotonic. Yhtye kiersi Etelä-Kaliforniassa ja teki Motnikin kanssa vuonna 2010 albumin When Sparks Fly. Motnik liittyi basistiksi Uli Jon Rothin (Scorpions) Pohjois-Amerikan kiertueelle vain vähän Yhdysvaltoihin muuton jälkeen, mikä kannusti häntä jatkamaan uraansa siellä. Myöhemmin Motnik soitti Uli Jon Rothin kanssa myös vuoden 2009 ja 2012 Pohjois-Amerikan-kiertueilla.[1][14][15][16][3]
Motnik aloitti jo 1990-luvulla toimimaan sivutoimisena studiomuusikkona ja soitti muun muassa Dan Lucasin albumilla News. Las Vegasissa 2010 hän perusti sivuston, jonka kautta hän pystyy työskentelemään helpommin muusikoiden kanssa maailmanlaajuisesti.[18][1][19]
Motnik on työskennellyt studiomuusikkona useita eri tyylisuuntia soittavien artistien, kuten studioyhtye The Wrecking Crewin kanssa.[2][20][21][22]
Motnik on kertonut pitävänsä konserttien lisäksi studiotyöskentelystä: ”Parhaita päiväni ovat ne, kun olen viettänyt päivän studiossa ja öisin soitan lavalla.”[23] Hän jatkaa studiomuusikkona myös liityttyään Acceptiin.[24]
Ura Acceptissa
Motnik muutti Nashvilleen helmikuussa 2019 vähän sen jälkeen, kun Peter Baltesin oli eronnut Acceptista. Hän haki tämän jälkeen basistin paikkaa, ja huhtikuussa Accept ilmoitti Motnikin korvanneen Baltesin. Hän liittyi yhtyeeseen vain hieman ennen Symphonic Terror -kiertuetta ja opetteli vajaassa kahdessa viikossa kiertueella esitettävät 22 kappaletta.[3][13][25]
Too Mean to Die on ensimmäinen Acceptin levy, jolla Motnik soittaa. Hän myös sävelsi albumille kappaleita ja osallistui aktiivisesti kaikkien kappaleiden tekemiseen.[26][27][28][29] Toinen Accept albumi, Humanoid, jonka tekemiseen Motnik on osallistunut, julkaistiin vuonna 2024.[30]
Sooloura
Vuonna 2005 Motnik teki yhteistyössä rumpali Gregg Bissonetten kanssa sooloalbumin Bass Invader. Levy on intensiivinen 14 instrumentaalikappaleen kokoelma. Suurin osa kappaleista on Motnikin säveltämiä, mutta mukana on myös muutamia cover-kappaleita. Kappaleiden bassokuviot täyttävät kaikki taajuusalueet ja vaihtelevat pehmeistä balladeista ja akustisista osuuksista aina nopeisiin bassolla soitettuihin pikkauksiin, jotka kuulostavat tavalliselta kitaralta. Vaikka albumilla pääosassa ovat Motnikin soittamat bassosävelmät, niiden lisäksi kahdessa kappaleessa kitaraa soittaa ruotsalainen Mattias Eklundh.[23][31][32][33][34]
Motnik käyttää soittaessaan muun muassa tapping-, slapping-, plucking- ja pikkaustekniikoita. Hän näppäilee ja iskee kieliä useimmiten sormin ilman plektraa. Acceptiin liityttyään hän on siirtynyt konserteissa käyttämään plektraa ja laskenut myös basson aiempaa alemmaksi.[31][17]
Motnik on käyttänyt vuodesta 2004 viisikielistä Jens Ritter Roya -bassokitaraa. Nashvilleen muutettuaan hän lisäsi valikoimaansa Fender Precisionin ja Acceptin konsertteja varten Sadowskyn bassokitaroita. Konserteissa hän käyttää yleisimmin Line 6:n efektipedaaleita ja M9-pedaalia kompressoriasetuksella. Toinen hänen käyttämänsä pedaali on Gallien-Krueger Plex.[38][24]