Mannerkoski oli ensin tutkijana teollisuudessa, mistä siirtyi vuonna 1963 Oulun yliopistoon metalliopin professorin virkaan, johon hänet valittiin vakinaisesti 1965. Mannerkoskesta tuli seuraavana vuonna perustetun korkeakouluneuvoston jäsen ja neuvoston teknillisten tieteiden jaoston puheenjohtaja vuonna 1967. Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan varadekaaniksi hänet valittiin 1966. Vuonna 1968 hänet valittiin 31-vuotiaana Oulun yliopiston neljänneksi rehtoriksi. Mannerkoskea nuorempi yliopiston rehtori Suomessa oli aiemmin ollut 1700-luvun alkupuolella. Hänet valittiin vielä kuusi eri kertaa rehtoriksi, ennen siirtymistään VTT:lle vuonna 1987.[1]
Oulun yliopiston kasvuvaihe osui Mannerkosken aikaan, ts. hän oli yksi siihen paljon vaikuttaneista henkilöistä. Johtamansa yliopiston kasvun ja kehittymisen myötä hän toimi aktiivisesti suomalaisessa ja eurooppalaisessa tiede- ja korkeakoulupolitiikassa, mm. kahdeksan vuotta Suomen korkeakoulujen rehtorien neuvoston puheenjohtajana 1975–1983 ja Euroopan rehtorien neuvoston pysyvän komitean jäsenenä 1971–1977. Mannerkoski vaikutti myös parikymmentä vuotta Suomen Kulttuurirahastossa ja usean eri yrityksen hallituksessa.
VTT:n pääjohtajaksi vuonna 1987 tultuaan hän osallistui monin eri tavoin tutkimuslaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyöhön, samoin kuin eurooppalaisten tilaustutkimuslaitosten yhteiseen toimintaan. VTT uudisti Mannerkosken johdolla konsernirakenteensa edellisen pääjohtajan Pekka Jauhon ajalta. Usean kymmenen eri tutkimuslaboratorion muodostama osastorakenne muutettiin alle kymmenen suuren tutkimusyksikön organisaatioksi vuoden 1994 alusta. Tällä organisaatiorakenteella VTT toimi aina vuoteen 2006.
Mannerkoski jäi eläkkeelle vuonna 1999, ja hänen seuraajakseen valittiin Erkki K.M. Leppävuori.
Lähteet
Klinge, Matti (päätoimittaja). Suomen kansallisbiografia. Osa 6 (Lehtonen-Mörne), s. 516–517. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005. ISBN 951-746-447-9
