Kanervon teokset ovat useimmiten tiettyyn tilaan rakennettuja, eivätkä ne aina ole liikuteltavissa ja siirrettävissä näyttelystä toiseen. Useimmiten juuri tilan purkamiseen ja uudelleenmuokkaamiseen liittyvät tilateokset on toteutettu paikanpäällä, ja ne on uusia näyttelyitä varten aina työstettävä uudelleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että teokset olisivat ainutkertaisia, vaan saman taiteilija saattaa toteuttaa saman teoksen uudelleen uuteen tilaan sovitettuna.
Kanervo ei ole sitoutunut töissään tiettyihin materiaaleihin. Hän hyödyntää ihmisen tuottamia materiaaleja, kuten pahvilaatikoita, muovipusseja ja lasia, mutta myös eloperäisiä materiaaleja.[2][4] Erityisesti 1990-luvun loppupuolelta lähtien Kanervon töiden keskeinen piirre on ollut materiaalien poistaminen, esimerkiksi seinäpintoja paljastaen. Maalin raaputtaminen pinnoista tai jopa seinien ja lattioiden suoranaiset purkutyöt ovat tyypillisiä Kanervon teoksille. Usein myös purkamisesta syntyvä aines, purkujäte, asetetaan näytteille. Tällaisella tilojen purkamisella taiteilija pyrkii vaikuttamaan näyttelytilan koskemattomaan luonteeseen - installaatio luodaan tyhjää näyttelytilaa purkamalla ja paljastamalla.[5]
Kanervo on tehnyt myös Suomenlinnan vankileirin muistopaikan (2004), joka valittiin paljastamisvuotenaan Vuoden ympäristötaideteokseksi. Teos rakentuu kahdesta kivestä; muokkaamattomasta luonnonkalliosta ja louhitusta kivestä. Elementtinä on lisäksi jatkuvasti virtaava, kalliota vähitellen kuluttava vesi. Kallioon on kaiverrettu vankileirien vuosiluvut 1918 ja 1919.[6]
