Dönhoff aloitti vuonna 1932 taloustieteen opinnot Frankfurt am Mainissa. Kansallissosialistien noustua valtaan 1933 Dönhoff vastusti julkisesti puoluetta: hän poisti yliopiston katolta hakaristilipun ja repi seiniltä juutalaisia ja vasemmistolaisia vastustavia julisteita. Dönhoff pakeni 1933 mahdollisilta vainoilta Baseliin.[2] Siellä hän jakoi natsivastaisia mainoslehtisiä ja saa lempinimen ”punainen kreivitär”.[1]
Baselista Dönhoff lähti matkustelemaan ympäri Eurooppaa, Afrikkaa ja Yhdysvaltoja. Itä-Preussiin hän palasi 1938 hoitamaan perheen omistuksia.[1] Saksassa hän liittyi vastarintaliikkeeseen. Heinäkuun 20. päivän salaliiton jälkeen Gestapo epäili Dönhoffia myös osallisuudesta, mutta hänet vapautetaan kuulusteluiden jälkeen.[2]
Puna-armeijan saapui Itä-Preussiin 1945. Dönhoff pakeni länteen, ja Friedrichsteinin kotilinna tuhoutui tulipalossa.[1]
Toimittajana ja päätoimittajana Die Zeitissa
Dönhoffista tuli Hampurissa toimittaja, kun hän liittyi vuonna 1946 freelancerinaDie Zeit -lehteen. Hänestä tuli vuonna 1955 politiikan osaston johtaja ja varapäätoimittaja ja vuonna 1968 lehden päätoimittaja.[2] Dönhoff tunnettiin 1950-luvulla erityisesti liittokansleri Konrad Adenauerin tylynä kriitikkona. Dönhoff kannatti itse enemmin sosiaalidemokraattista puoluetta.[1]
Dönhoffistä vuli vuonna 1972 The Zeitin kustantaja. Hän jatkoi edelleen toimittajana mutta keskittyi kuitenkin kirjoihin. Häneltä ilmestyi muun muassa artikkelikokoelmia ja 1988 omaelämäkerrallinen kirjoitus Kindheit in Ostpreußen. Teoksessa Um der Ehre willen (1994) hän käsitteli suhteitaan heinäkuun 20. päivän salaliiton jäseniin.[2]
Dönhoff oli aktiivinen ihan viimeisiin vuosiinsa asti. Hän kuoli 92-vuotiaana maaliskuussa 2002, ja vielä muutamaa kuukautta aiemmin hän oli Die Zeitin toimistossaan.[1]
Lähteet
↑ abcdefgConnolly, Kate & Pick, Hella: Marion DönhoffThe Guardian. 13.3.2002. Guardian News and Media Limited. Viitattu 28.4.2018. (englanniksi)
↑ abcdefChmura, Nadine & Radau, Birte: Biografie Marion Gräfin DönhoffLeMO-Biografien, Lebendiges Museum Online. Stiftung Haus der Geschichte der Bundesrepublik Deutschland. Viitattu 28.4.2018. (saksaksi)