Marco Stroppa (s. 8. joulukuuta 1959 Verona) on italialainen säveltäjä.^[1] Hän edustaa ensimmäistä tietokonemusiikin säveltäjien italialaissukupolvea.^[2]

Vuosina 1980–1983 Stroppa opiskeli konservatorioissa Veronassa, Milanossa ja Venetsiassa. Hän sai stipendit pianonsoitossa (opettaja: Laura Palmieri), kuoromusiikissa, kuoronjohdossa ja sävellyksessä (opettajat: Guido Begal, Renato Dionisi ja Azio Corghi) sekä elektronisessa musiikissa (opettaja: Alvise Vidolin). Fulbright-stipendillä hän pääsi täydentämään opintojaan Yhdysvaltoihin. Hänen oppiaineinaan olivat vuosina 1984–1986 Massachusetts Institute of Technologyn medialaboratoriossa tietokonemusiikki, tietojenkäsittelytiede, kognitiivinen psykologia ja keinoäly.^[2]

Vuosina 1980–1984 Stroppa toimi tutkijana ja säveltäjänä Padovan yliopiston tietokoneiden sonologian keskuksessa, jossa hän teki ensimmäisen tietokoneen avulla ja perinteisin soittimin (pianolla) esitettävän teoksensa, joka on välitöntä suosiota saanut ja useasti esitetty Traiettoria. Vuonna 1982 Pierre Boulez kutsui Stroppan säveltäjien ja tutkijoiden ryhmään IRCAM:iin, johtavaan tietokonemusiikkikeskukseen. Hän sai siellä musiikintutkimuksen laitoksen johtajan aseman, jossa hän toimi vuodesta 1987, kunnes jätti paikan omistautuakseen muilla tehtävilleen, kuten säveltämisellen.^[2]

Stroppa on toiminut opettajana kansainvälisesti. Vuonna 1987 hän perusti Kansainvälisen Bartók-festivaalin yhteyteen Unkarin Szombathélyyn sävellyskurssin ja tietokonemusiikin workshopin. Hän johti näitä ohjelmia kolmentoista vuoden ajan ja pääsi tapaamaan muiden muassa Péter Eötvösin, Zoltán Kocsisin, György Kurtágin, György Ligetin, Miklós Perényin ja László Somfain. Hän tutustui myös lukuisten runoilijoiden töihin. Vuonna 1999 Stroppa nimitettiin sävellyksen ja tietokonemusiikin professoriksi Hochschule für Musik und Darstellende Kunst Stuttgartiin Helmut Lachenmannin seuraajana. Hän on työskennellyt myös Pariisin konservatoriossa ja Lyonissa.^[2]

Stroppan työt ovat usein ilmestyneet teemojen mukaan jaoteltuina sykleinä. Hän on saanut inspiraatiota muun muassa runollisista ja mytologisista teksteistä, ekologisista ja sosiopoliittisista aiheista, etnomusikologian tutkimuksesta (etenkin Gilles Léothaudin seminaareissa Pariisissa) ja henkilökohtaisista yhteyksistään esittäjiin, joille sävellyksiä on tehty. Näihin esittäjiin ovat kuuluneet Pierre-Laurent Aimard, Teodoro Anzellotti, Mario Caroli, Cécile Daroux, Claude Délangle, Florian Hölscher, Thierry Miroglio, Jean-Guyen Queyras ja Benny Sluchin. Stroppaan tuotantoon kuuluu muun muassa kaksi radio-oopperaa.^[2]