Forsyth soitti 1960-luvulla pasuunaa Kapkaupungin filharmonisessa orkesterissa ja opetti sekä yksityisesti että Kapkaupungin yliopistossa ennen muuttamistaan Kanadaan vuonna 1968. Hän liittyi Albertan yliopiston henkilökuntaan opettamaan teoriaa, sävellystä ja pasuunansoittoa. Hän toimi yliopiston musiikkilaitoksen taiteellisena johtajana 1980-luvun lopussa. Hän oli Edmontonin sinfoniaorkesterin ensipasunisti vuodesta 1973 vuoteen 1980. Vuonna 1973 hän aloitti pasuunansoiton opettamisen Banff Centre for the Artsissa. Vuosina 1969–73 hän oli Goliard-vaskikvintetin jäsen ja vuosina 1974–83 perustamansa Malcolm Forsyth -pasuunayhtyeen johtaja. Hän toimi myös kapellimestarina ja johtajana West Wind -kamariyhtyeessä (1981–83) ja Albertan yliopiston vaskikvintetissä (1975–81). Forsyth johti muitakin Albertan yliopiston kokoonpanoja, kuten vuosina 1991–2002 sen sinfoniaorkesteria.[1]
Forsythin sävellystuotannossa kuuluvat Etelä-Afrikan mustien, eritoten zulujen musiikkiperinteiden, ja myös Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurien vaikutteet. Hänen teoksiaan on esitetty laajalti sekä Kanadassa että ulkomailla. Teosten joukossa on sellokonserttoElectra Rising, jonka säveltäjä omisti tyttärelleen Amanda Forsythille, joka myös kantaesitti teoksen vuonna 1995 Calgaryn filharmonikkojen kanssa. Forsyth sai parhaan klassisen sävellyksen juno-palkinnon teoksesta Atayoskewin (1987), ja vuonna 1988 Kanadan musiikkineuvosto nimitti hänet vuoden säveltäjäksi. Vuonna 1996 hänet nimitettiin Albertan yliopiston nimikkosäveltäjäksi. Hän vetäytyi opetustehtävistään vuonna 2002. Forsyth ylennettiin Kanadan ritarikuntaan. Hänen viimeinen sävellyksensä, A Ballad of Canada, kantaesitettiin Pinchas Zukermanin johdolla vain viikkoja ennen säveltäjän kuolemaa.[1]
