Maksim Unt (myös Maxim Unt ja Maximilian Unt); 20. tammikuuta 1898 Pärnu, Liivinmaan kuvernementti – 31. heinäkuuta 1941 Kommunarka, Moskova, Neuvostoliitto) oli virolainen poliitikko. Ennen toista maailmansotaa Unt oli vuosina 1929–1937 Riigikogun jäsen ja vuosina 1938–1940 hän kuului presidentti Konstantin Pätsin aikaiseen I Riigivolikoguun. Neuvostoliiton miehitettyä Viron Unt toimi alkuvaiheessa Neuvosto-Viron sisäministerinä.
Unt vietti nuoruutensa Pärnussa, jossa hän kävi koulut ja suoritti lukiotutkinnon.
Mukana Venäjän sisällissodassa
Venäjän sisällissodan aikana vuonna 1919 Unt työskenteli bolševikkien puolella heidän hallinnossaan Ukrainassa ja Saratovissa. Kun häntä syytettiin bolshevikkien varojen ryöstöstä ja hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan, hän pakeni kenraali Anton Denikinin johtaman valkoisen armeijan miehittämälle alueelle ennen kuin palasi Balkanin kautta uuteen itsenäiseen Viron tasavaltaan vuonna 1920.[1]
Toiminta ensimmäisen itsenäisyyden ajan Virossa
Unt liittyi Viron sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen (ESTP), jossa hän edusti sen vasemmistolaista osaa. Hän toimi Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan Pärnun lääninhallituksen palveluksessa. Ennen toista maailmansotaa Unt oli vuosina 1929–1937 riigikogun jäsen ja vuosina 1938–1940 hän kuului presidentti Konstantin Pätsin aikaiseen I riigivolikoguun. Samaan aikaan hän oli myös Pärnun kaupunginvaltuuston jäsen kymmenisen vuotta.[1][2]
Maksim Unt toimi 1930-luvulla yhteistyössä Neuvostoliiton Tallinnan lähetystön kanssa välittäen venäläisille tietoa Virosta.[1] Paikallisesti hän oli Pärnussa aktivoimassa työläisiä lakkoihin, minkä vuoksi hänet pidätettiin. Hänet tuomittiin kommunistisen kirjallisuuden levittämisestä ja valtiota vastaan kiihottamisesta, mutta Riigikogun jäsenenä häntä ei voitu tuomita vankeusrangaistukseen.[3]
Neuvosto-Viron ministerinä
Neuvostoliiton puna-armeija miehitti Viron 17. kesäkuuta 1940. Sen seurauksena muodostettiin nukkehallitus eli niin sanottu Varesin kansanhallitus. Unt nimitettiin 18. kesäkuuta Neuvostoliiton Tallinnan-lähettilään Vladimir Boškarjovin suosituksesta uuden hallituksen sisäministeriksi, joka järjesti 21. kesäkuuta Tallinnassa Andrei Ždanovin käskystä työläismielenosoituksen.[4]
Kommunistien vallanottoon liittyi uuden Riigivolikogun valinta. Unt kuului valittuihin edustajiin, sillä vaaleissa oli vain yksi Viron työväenliitto ETRL (vir. Eesti Töötava Rahva Liit) -nimiseen kommunistijohtoisen blokin lista, joka haki heinäkuun lopulla liittymistä Neuvostoliiton neuvostotasavallaksi.[5] Unt ei ollut puna-armeijan tullessa Viroon vielä kommunistipuolueen jäsen. Unt liittyi Viron kommunistipuolueen jäseneksi heinäkuussa 1940.[6]
Sisäministerinä Unt toimi neuvostohallituksen toiveiden mukaan eli päätavoitteena oli korkeiden virkamiesten erottaminen ja sisäministeriön koneiston uudelleenjärjestely. Tässä vaiheessa presidentti Päts, kenraali Laidoner ja muita karkotettiin Venäjälle, ja tällöin Unt oli aktiivi toimija asiassa. Samaan aikaan Viron kunnallisen hallinnon johto myös uusittiin. Tasavallan aikaiset järjestöt lakkautettiin.[1]
Kun Varesin kansanhallitus Neuvostoliittoon liittymisen myötä korvattiin Johannes Lauristin johtamalla kansankomissaarien neuvostolla, Unt toimi siinä työvoima-asiain kansankomissaarina.[7]
Toukokuussa 1941 neuvostoviranomaiset saivat selville, että Unt oli Venäjän sisällissodan aikana loikannut Valkoiseen armeijaan. Sen seurauksena neuvostoviranomaiset pidättivät hänet 22. toukokuuta 1941 ja erottivat hänet työvoiman kansankomissaarin tehtävästä 28. toukokuuta. Neuvostoliiton korkein oikeus tuomitsi hänet 8. heinäkuuta kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöhön, mutta sen sijaan NKVD teloitti hänet ampumalla 31. heinäkuuta Moskovan Kommunarkassa.[8][9]
Lähteet
- Zetterberg, Seppo: Viron historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203
Viitteet
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
.jpg)
