Madame Rosa on ranskalainen Romain Garyn kirjaan perustuva elokuva vuodelta 1977.[1] Elokuva sai parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon vuonna 1978.[2]
Tarina
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Elokuva kertoo Madame Rosasta (Simone Signoret) ikääntyvä ja eläköitynyt juutalainen prostituoitu joka on selvinnyt keskitysleiriltä hengissä takaisin, ja asuu Pigallella. Hän hoitaa prostituoitujen lapsia, ja hänen suosikkinsa on algerialainen poika Mohammed, joka tunnetaan Momona (Samy Ben Youb). Hän kasvattaa Momoa muslimiksi. Hänellä on hoidossan myös toinen poika Moïse, joka on juutalainen. Momo on 14-vuotias mutta Madame Rosa on valehdellut hänelle että hän on yksitoista. Madame Rosa menee elokuvan aikana jatkuvasti huonompaan kuntoon eikä pysty ottamaan niin paljon lapsia hoitoonsa kuin ennen. Raha on tiukilla, ja Momo yrittää hankkia rahaa kadulla nukketeatterilla. Momo on kaunis poika ja Madame Rosa on saanut hänet lupaamaan ettei koskaan ala parittajaksi tai myy itseään.[3][4]
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Näyttelijät
Lähde:[1]
Romain Garyn kirjan The Life Before Us (1975) pohjalta on tehty vuonna 2020 ensi-iltansa saanut uusi elokuvaversio The Life Ahead, jossa tapahtumat on siirretty Pariisista Etelä-Italiaan.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla