Maakunta-arkistot olivat piirihallintoviranomaisia ja alueellisia keskusarkistoja. Ne vastaanottivat ja säilyttivät keskushallintotasoa alempien valtion virastojen ja laitosten pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Lisäksi maakunta-arkistoissa säilytettiin kirkollisia arkistoja sekä alueellisesti merkittäviä yksityisarkistoja ja asiakirjajäljennöksiä (mikrofilmejä).[1]
Maakunta-arkistot hoitivat arkistolaitokselle kuuluneet viranomaisten asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ohjaustehtävät piirissään toimivien valtion alue-, piiri- ja paikallishallinnon viranomaisten sekä kunnallisten viranomaisten osalta.
Ensimmäinen virallinen kannanotto maakunta-arkistojen perustamiseksi tuotiin julki vuoden 1888 valtiopäivillä, jolloin senaatinprokuraattorin esityksestä pohdittiin keinoja kihlakunnanoikeuksien arkistojen turvattoman säilyttämisen korjaamiseksi. Vuotta 1809 vanhemmat tuomiokirjat päätettiin siirtää Valtionarkistoon. Pappissäädyssä historian professori J. R. Danielson vastusti asiakirjojen keskittämistä Valtionarkistoon ja ehdotti maakunta-arkistojen perustamista. Näihin olisi koottu aineistoa etenkin kaupunkien, kuntien ja lääninhallitusten arkistoista. Danielson suositteli maakunta-arkiston sijoittamista Turkuun.lähde?
Maakunta-arkistojen monivaiheinen perustamisvaihe kesti neljäkymmentä vuotta, sillä ensimmäisenä perustettu Hämeenlinnan maakunta-arkisto aloitti toimintansa vuonna 1927. Vuonna 1932 perustettiin Oulun ja Turun maakunta-arkistot, 1934 Viipurin ja 1936 Vaasan maakunta-arkisto. Sodan jälkeen 1945 Viipurin maakunta-arkiston nimi muutettiin Savo-Karjalan maakunta-arkistoksi, ja sen sijaintipaikaksi tuli vuonna 1953 Mikkeli. Kaksi uusinta maakunta-arkistoa syntyivät paikallisten korkeakoulujen historianopetuksen tarpeiden tyydyttämiseksi: vuonna 1967 Jyväskylän ja vuonna 1974 Joensuun maakunta-arkisto. Kun viimeksi mainittu perustettiin, Savo-Karjalan maakunta-arkiston nimi muutettiin Mikkelin maakunta-arkistoksi.[2]
Aineistot
Entisten maakunta-arkistojen asiakirja-aineistot olivat yleisesti jonkin verran nuorempia kuin Kansallisarkistossa. Tämä johtui maaseudun hallintokoneiston myöhäsyntyisyydestä ja kehittymättömyydestä sekä pitkään jatkuneesta piittaamattomuudesta piiri- ja paikallishallinnon arkistoja kohtaan. Kun tutkimus oivalsi niiden merkityksen vasta 1800-luvun lopulla, olivat sodat, tulipalot ja huono säilytys ehtineet tehdä korvaamatonta tuhoa.
Yhtenäiset asiakirjasarjat alkavat eräiden virastojen arkistoissa jo 1600-luvulla. Isoviha ja pikkuviha 1700-luvun alkupuolella voidaan kuitenkin todeta yleisesti niiksi rajoiksi, joiden taakse Suomessa toimineiden viranomaisten omissa arkistoissa säilytetyt asiakirjat eivät juuri ulotu.
Valtion viranomaiset siirsivät lainsäädännön velvoittamina maakunta-arkistoihin yleensä 40 vuotta vanhemmat pysyvästi säilytettäviksi tarkoitetut asiakirjat. Lakkautetun viranomaisen arkisto voitiin siirtää maakunta-arkistoon aiemminkin.
Pääosa luterilaisista seurakunnista on käyttänyt hyväksi kirkkolain tarjoamaa mahdollisuutta tallettaa sata vuotta vanhemmat kirkonkirjansa maakunta-arkistoon. Myös ortodoksiset seurakunnat siirsivät asiakirjojaan maakunta-arkistoihin. Seurakuntien kirkonkirjoja ovat käyttäneet erityisesti sukututkijat.
Kunnilla ja kuntainliitoilla on yleensä omat keskusarkistot, joissa ne säilyttävät myös vanhimpia asiakirjojaan. Poikkeuksena ovat niin sanotun luovutetun alueen kunnallisten viranomaisten arkistot, joita säilytetään entisessä Mikkelin maakunta-arkistossa (nyk. Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa).
Maakunta-arkistot ottivat arkiston omistajan kanssa tehtävän sopimuksen nojalla hoidettavaksi ja säilytettäväksi myös tutkimuksen kannalta merkittäviä yksityisiä arkistoja.
Entisissä maakunta-arkistoissa on myös runsaasti mikrofilmijäljennöksiä muissa arkistoissa säilytettävistä asiakirjoista. Mikrofilmaus on kuitenkin jäämässä taka-alalle ja sen korvaa asiakirjojen digitointi. Suuri osa mikrofilmeistä onkin jo digitoitu. Digitoidu aineisto on käytettävissä verkkopalveluna Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa.
Maakunta-arkistojen kirjastoihin hankittiin erityisesti Suomen, ennen kaikkea omien maakuntien historiaa käsittelevää sekä historian aputieteitä koskevaa kirjallisuutta.
Tutkijasalipalvelut, tietokannat ja hakemistot
Entisten maakunta-arkistojen, nykyisten Kansallisarkiston toimipaikkojen, asiakkaan keskeinen paikka on tutkijasali, jossa säilytetään arkistoluetteloita, painettuja oppaita ja yleisluetteloita. Tutkijasalissa hoidetaan myös selvitysten, todistusten ja jäljenteiden tilaus sekä asiakirjojen kaukolainaus. Vuonna 2011 koko entisessä arkistolaitoksessa otettiin käyttöön Astia-verkkopalvelu, jonka avulla aineistoa voi edelleen tilata käyttöön Kansallisarkiston toimipaikkojen tutkijasaleissa. Astian kautta voi tehdä sähköisesti myös selvitys- ja käyttölupatilauksia.
Portti-käyttäjäpalvelusta löytyy neuvoja ja vinkkejä aineistojen käyttöön.
Entiset maakunta-arkistot
Maakunta-arkistot ovat nykyisin Kansallisarkiston toimipaikkoja: