Kunnan alueella on ollut hopeakaivoksia jo roomalaisten ajoista alkaen. Hopeasta kunta on saanut nimensäkin, sillä keskiajalla kaivostoiminnan vilkastuttua se sai nimekseen Castrum Argenterie. Kaivostoiminta loppui 1900-luvun alkupuolella. Nykyään kaivoksia on kunnostettu ja kaivosmuseossa voi tutustua entisajan kaivostoimintaan. Kunnassa on ollut myös alumiiniteollisuutta, mutta Pechiney-yhtiö lopetti tehtaan vuonna 1985. Nykyään kunta onkin panostanut matkailutoimintaan. Kunnan tärkeimpiä nähtävyyksiä on Saint-Jeanin kappeli.[2]