Luiza Gega (s. 5. marraskuuta 1988) on albanialainen 3 000 metrin estejuoksun EM-mitalisti, joka kilpailee myös keskimatkojen juoksuissa ja kestävyysjuoksussa. Hän on pituudeltaan 166 cm.[1]
Gega karsiutui 800 metrin juoksun alkuerissä 2011 sekä Pariisin EM-hallikisoissa että Daegun MM-kilpailuissa. Seuraavana vuonna hän karsiutui 1 500 metrillä ensimmäisen juoksun jälkeen Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa ja Helsingin EM-kilpailuissa. Göteborgin EM-hallikilpailuissa 2013 hänet hylättiin 800 metrin alkuerissä.[1]
Gega saavutti 1 500 metrillä vuonna 2013 hopeaa Mersinin Välimeren kilpailuissa ja pronssia Kazanin universiadeissa. Moskovan MM-kilpailuissa hän selviytyi samalla matkalla välieriin. Hän sijoittui 1 500 metrillä kuudenneksi Sopotin sisäratojen MM-kilpailuissa 2014. Zürichin EM-kilpailuissa 2014 ja Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän karsiutui saman matkan alkuerissä.[1]
Gega karsiutui 1 500 metrin alkuerissä Portlandin sisäratojen MM-kilpailuissa 2016. Saman vuoden Amsterdamin EM-kilpailuissa hän saavutti hopeaa 3 000 metrin estejuoksussa ajalla 9.28,52. Rio de Janeiron olympialaisissa hän karsiutui estejuoksun alkuerissä. Hän sijoittui 2017 Belgradin EM-hallikilpailuissa 1 500 metrillä viidenneksi. Birminghamin MM-hallikilpailuissa 2018 hän karsiutui 1 500 metrin alkuerissä. Saman vuoden Berliinin EM-kilpailuissa hän oli 3 000 metrin estejuoksussa neljäs. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui estejuoksussa yhdeksänneksi Albanian ennätysajalla 9.19,93. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän oli estejuoksussa kolmastoista. Belgradin sisäratojen MM-kilpailuissa 2022 hän sijoittui 3 000 metrillä 13:nneksi.[1]
Gega voitti Oranin Välimeren kilpailuissa 2022 kultaa 3 000 metrin estejuoksussa Albanian ennätysajalla 9.14,29. Hän sijoittui kolme viikkoa myöhemmin Eugenen MM-kilpailuissa viidenneksi jälleen maansa ennätysajalla 9.10,04. Myöhemmin samana kesänä hän voitti 3 000 metrin estejuoksun Euroopan-mestaruuden Münchenissä ajalla 9.11,31. Vuonna 2023 hän sijoittui estejuoksussa kahdeksanneksi Budapestin MM-kilpailuissa ja juoksi Zürichissä Albanian ennätyksen 9.09,64.[1][2]
Balkanin-mestaruuskilpailuissa Gega on saavuttanut kultaa 1 500 metrillä 2011 ja 2015, 3 000 metrillä 2023, 5 000 metrillä 2022 ja 3 000 metrin estejuoksussa 2022 ja 2023 sekä hopeaa 3 000 metrin estejuoksussa 2011 ja 800 metrillä 2015. Maastojuoksun Balkanin-mestaruuden hän voitti 2023. Sisäratojen Balkanin-mestaruuskilpailuissa hän on voittanut kultaa 1 500 metrillä 2012, 2013, 2014 ja 2016 sekä 3 000 metrillä 2018, 2019, 2020 ja 2022.[1]
Henkilökohtaiset ennätykset
Ulkoradat
Sisäradat
Laji |
Aika |
Paikka |
Päivä[1]
|
800 m |
2.02,27 NR |
Pireás |
10. helmikuuta 2013
|
1 500 m |
4.06,66 NR |
Istanbul |
17. helmikuuta 2017
|
3 000 m |
8.44,46 NR |
Karlsruhe |
31. tammikuuta 2020
|
NR = maan ennätys
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h Luiza Gega Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi) Viitattu 26.11.2017
- ↑ Luiza Gega Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)