Luettelo Riihimäen julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Luettelo Riihimäen julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Riihimäen kaupungissa olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat.

Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat

Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).

Julkinen teos Paikka Alue Kartalla Tekijä Paljastusvuosi Kuva WD
Aseseppä[1][2] Asesepän puisto, Arjavirrankatu 15 60.7363°N, 24.7563°E Leppänen, LauriLauri Leppänen 1971
Aurinkokello, Ammattioppilaitos[3] Ammattioppilaitos, Sakonkatu 1 (?) 60.7363°N, 24.7569°E Walve, UskoUsko Walve 1960-luku
Aurinkokello, Riihimäen lukio[3] Riihimäen lukio, Koulukatu 5 60.7422°N, 24.778°E Walve, UskoUsko Walve 1960-luku
Crossroads[4] Kiertoliittymä Etelän viertotie-Kulmalan puistokatu 60.7311°N, 24.768°E Pernu, JaakkoJaakko Pernu 2019
Eksynyt[5][4] Kiertoliittymä Keskukatu-Pohjoinen rautatienkatu-Pohjoinen asemakatu, infotaulu kiertoliittymän vieressä sen pohjoispuolella Suokylä 60.7374°N, 24.7767°E Toija, TommiTommi Toija 2018
Ensimmäisen valtuuston kokoontumispaikan muistolaatta[3][6] Eteläisen koulun vanhimman osan seinässä, Lopentie 11 60.7333°N, 24.7652°E Gryta, RadoslawRadoslaw Gryta 1997
Erämessujen muistolaatta[3][6] Urheilupuisto, uimalan rinteessä, Salpausseläntie 16 60.7416°N, 24.7697°E 1971
Heimoveteraanien muistomerkki[3][6] Rautatieaseman pohjoisseinä, Asema-aukio 2 60.735°N, 24.7808°E 2005
H. G. Paloheimon muistomerkki[1][2][7] Asema-aukio, Paloheimonkatu 1 60.7348°N, 24.7796°E Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen 1961
Ilves-muraali[8][9] Hämeenkatu 22 60.7377°N, 24.7718°E Tyynismaa, TimoTimo Tyynismaa 2022
Kalapoika[1][2][10] Kirkkopuisto, Kalapojankuja 60.7365°N, 24.7712°E Sailo, JyrkiJyrki Sailo 1955
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki[3][11] Keskuskirkon lähellä, Hämeenkatu 5 (Temppelikadun pään kohdalla) 60.736°N, 24.7704°E Liimatainen, KirstiKirsti Liimatainen 1955
Kotka[3] Kuvataidekoulu, Ruotsinkatu 5 60.7472°N, 24.7777°E Talja, ElisaElisa Talja 1994
Kohtaamispylväs[1] Kirjastopuisto 60.7399°N, 24.7722°E Niemi, RaijaRaija Niemi 1998
Krusifiksi[1] Hautausmaa, Koivukatu 21 60.7306°N, 24.7487°E Ylösjoki, PenttiPentti Ylösjoki 1978
Kurki[1][2] J.V. Jorman puisto, lähin osoite Sipusaarentie 28 60.7486°N, 24.7642°E Hutri, ArmasArmas Hutri 1969
Lapsenlikka[1][2] Pääskypuisto, Kauppakuja 1 60.739°N, 24.7759°E Sailo, JyrkiJyrki Sailo 1964
Lasinpuhaltaja[1][2][10][12] Kaupunginpuisto, Kalevankatu 1 60.7394°N, 24.7701°E Kallio, KalervoKalervo Kallio 1960
Lasinpuhaltaja-patsaan pienoismalli[1] Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23 60.7317°N, 24.7364°E Kallio, KalervoKalervo Kallio 1963
Leikkipiha[1] Kontiontien päiväkoti, Kontiontie 34 60.7471°N, 24.7663°E Voutilainen, OssiOssi Voutilainen 1971
Lohikäärme[10] Lasitehtaan koulu, Tehtaankatu 27 60.7367°N, 24.736°E Johnson, JanelJanel Johnson ja Mikko Kirjavainen 1992
Matkan varrella[1][2] Terveyskeskus, Penttilänkatu 5 60.7431°N, 24.7748°E Sipiläinen, AnneliAnneli Sipiläinen 1987
Muistomuuri[13] Puistikko 4 Riihimäki 60.7378°N, 24.7661°E 1991
Niilo Suomisen muistolaatta[3][6] Pääskypuisto, Lapsenlikka-veistoksen lähistö 60.739°N, 24.7758°E 2007
nimetön muraali[14] Alikulkutunneli rautatieaseman luona 60.7355°N, 24.7818°E Kalnins, OlaOla Kalnins 2016
nimetön muraali[15] Asuinrakennuksen eteläpääty (Pohj. Rautatienkadun puolella), Oikokatu 21 60.7416°N, 24.7802°E Tyynismaa, TimoTimo Tyynismaa 2021
nimetön seinämaalaus[3] Uudenmaankadun nuorisokeskus, Uudenmaankatu 1 60.733°N, 24.7661°E Huotari, MillaMilla Huotari 1988
Olympiasoihtuviestin muistolaatta[6] Urheilupuiston rinteessä, pukukoppirakennuksen lähellä; Isokäyrä 13 60.7437°N, 24.7735°E 2012
One of a Kind
(työnimi Ihan kuin yksi meistä)[16][17][18]
Hämeenaukio, Riihimäki 60.7352°N, 24.7691°E Heino, AaronAaron Heino 2024
Oppikoulutoiminnan aloittamisen muistolaatta[6] Teatterihotellin seinässä, Hämeenaukio 1 60.7351°N, 24.7681°E 2005
Patastenmäen sillan muistovaakuna[6] Patastenmäki, Siltakatu 60.7301°N, 24.7855°E 1958
Pelmuraali[19] Telluskadun ja Linnunradankadun risteyksessä olevan talon seinä Peltosaari 60.7357°N, 24.7858°E Goldstone, EdwinaEdwina Goldstone (suunn.) ja työryhmä 2016
Pietarin radan rakentamisen 100-vuotismuistolaatta[6] Rautatieaseman itäseinä, Asema-aukio 2 60.7352°N, 24.7812°E Juva, KariKari Juva 1970
Pukkihyppy[1][2] Urheilutalo, Pohjolankatu 6 60.7434°N, 24.7679°E Nieminen, HeikkiHeikki Nieminen 1968
Ragnar Granitin aukion laatta[3][6] Granitin aukio, Välikatu 5 60.7388°N, 24.7748°E 2008
Raskas patteristo 14:n muistolaatta[3][6] Pohjoinen koulu, Karankatu 13 60.7461°N, 24.7794°E 1983
Resiina-muraali[8] Keskuskatu 4 60.7375°N, 24.7759°E Tyynismaa, TimoTimo Tyynismaa
Riihikivi[1][6] Luokkipuisto, Paloheimonkatu 9 60.734°N, 24.7765°E 1963
Riihimäen kenttätykistöperinteiden 1914-1959 muistomerkki[1][3][20] Kirjastonpuisto, Kauppakuja 60.7399°N, 24.7727°E Väyrynen, KaleviKalevi Väyrynen 1968
Riihimäen koululaitos 100 vuotta[3][6][21] Musiikkitalo, Öllerinkatu 9 60.7357°N, 24.7731°E 1979
Riihimäen Lasi Oy:n 1939-1945 kaatuneitten työntekijöiden muistotaulu[3][6] Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23 60.732°N, 24.7366°E 1996
Riihimäen-Lopen rautatien muistojuna[3][6] Vanhan paloaseman puistikko, Kulmalan puistokatu 6 (paikka likimääräinen) 60.7315°N, 24.7663°E 1958
Riihimäki-muraali[15][22][23] Poliisilaitoksen seinä, Jarrumiehenkatu 7 60.7364°N, 24.7669°E Goldstone, EdwinaEdwina Goldstone (suunn.) et al. 2021
Riihimäki-Seuran 50-vuotismuistolaatta[3][6] Kansalaisopisto, Puistikko 5 60.7378°N, 24.7668°E 1985
Samuli Parosen muistolaatta Hallikuja 5 60.733°N, 24.7671°E
Sankaripatsas (1939 – 1944 sodassa kaatuneiden muistomerkki)[1][2][10] Itsenäisyyspuisto, Puistikko 4 60.7379°N, 24.7662°E Kallio, KalervoKalervo Kallio 1948
Sirkusratsastaja[1][2][24][25] Uramon koulu, Uramontie 63 60.7495°N, 24.7611°E Terno, NinaNina Terno 1971
Suomen 75 -vuotismuistolaatta Nurmikko, Pohjoisen Asemakadun ja Ollerinkadun risteys 60.7359°N, 24.7775°E 1979
Suomen 100 -vuotismuistolaatta Nurmikko, Pohjoisen Asemakadun ja Ollerinkadun risteys 60.736°N, 24.7774°E 1979
Teatterin muistolaatta[3] Riihimäen teatteri, Hämeenaukio 1 60.7353°N, 24.7686°E Gryta, RadoslawRadoslaw Gryta 1995
Tiedon puu[1][2] Novo Group Oy, Kunnallistietotalon sisäpihalla; Temppelikatu 3 60.7367°N, 24.7698°E Eskolin, VeikkoVeikko Eskolin 1985
Topparoikka[1][2][26] Keskuspuisto 60.7377°N, 24.7768°E Juva, KariKari Juva 1970
TT-ajojen muistolaatta[6] Uimalan muurissa, Salpausseläntie 16 60.7416°N, 24.7698°E
Unikko-muraali[15][22][23] Hotelli Seurahuoneen kaakkoispääty, Kauppakatu 13 60.7395°N, 24.7754°E Korhonen, PatrikPatrik Korhonen 2021
Unohdettujen vainajien muistomerkki[3] Hautausmaa, Koivukatu 21 60.7298°N, 24.7456°E 1979
Uusi alku[23] Oravankadun ja Pohjoisen Rautatienkadun kiertoliittymä 60.755°N, 24.7819°E Goman, JussiJussi Goman 2021
V. 1918 kaatuneitten punaisten muistomerkki, Hautausmaa[3] Hautausmaa, Koivukatu 21 60.7303°N, 24.745°E 1922
V. 1918 kaatuneitten punaisten muistomerkki, Juppala[3][27] Juppala, Heinonpolku 13 60.7575°N, 24.7838°E 1954
V. 1918 kaatuneitten saksalaisten muistomerkki, Hautausmaa[3] Hautausmaa, Koivukatu 21 60.7294°N, 24.7464°E 1920
V. 1918 kaatuneitten valkoisten muistomerkki, Hautausmaa[3] Hautausmaa, Koivukatu 21 60.7303°N, 24.745°E 1929
Valtatie 3 (moottoritie 3) rakentamisen muistolaatta välillä Usmi - Riihimäki. Riihimäki, valtatie 3, risteysnumero 19, tien länsipuolella. 60.7181°N, 24.7313°E 1990
Veikko Sinisalon reliefi[1][6] Herajoen työväentalo, Vanha Kormuntie 32 60.7099°N, 24.7301°E Gryta, RadoslawRadoslaw Gryta 1986
Vesi vilvoittaa[1][2] Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23 60.7317°N, 24.7369°E Salonen, RistoRisto Salonen 1984
Veteraanien muistopaasi[3] Hautausmaa, Koivukatu 21 60.7301°N, 24.7437°E 1981
Viestimuistomerkki[2] Karankadun ja Kontiontien kulma, Karankatu 15 60.7465°N, 24.7797°E Varja, HeikkiHeikki Varja 1968
Äiti ja lapsi[1][2][10] Junailijankadun päiväkoti (Karlskoga-talo), Junailijankatu 16 60.7382°N, 24.7708°E Sailo, JyrkiJyrki Sailo 1951

Julkisilta paikoilta poistetut ja tuhoutuneet teokset

Teos Aiempi sijainti Nykyinen sijainti Tekijä Paljastettu Poistettu/
Tuhoutunut
Syy Kuva WD
Aurinkokello, Karan koulu[3]Kalevankatu 13-17 ei tiedossa Walve, UskoUsko Walve 1960-luku
Aurinkokello, Kauppaoppilaitos[3] Kauppaoppilaitos, Kalevankatu 5 ei tiedossa Walve, UskoUsko Walve 1960-luku
Aurinkokello, Pohjolanrinteen koulu[3] Pohjolanrinteen koulu, Pohjolankatu 8 ei tiedossa Walve, UskoUsko Walve 1960-luku
Höyryveturi Hv1 nro 554[3] Saranpään liikennejakaja[28] varastoitu 1970
Königstedtin lasitehtaan muistolaatta[6] Lasimuseon piha, Tehtaankatu 23 ei tiedossa
Sanan säilät[3][29] Kirjapainotalo, Konepajankatu 2 ei tiedossa, ollut paikoillaan 2009 Räsänen, PerttiPertti Räsänen 1994
Tilateos[1] Riihikoti, Kontiontie 73 varastoitu Aiha, MarttiMartti Aiha 1984

Lähteet

Viitteet

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Patsaita ja muistomerkkejä Riihimäen kaupunki.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Veistoksia; Riihimakiseura.fi
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Muistolaatat, muistomerkit ja seinämaalaukset; Riihimäen tilastokirja 2016, sivu 55
  4. a b Verronen, Maarit: Turvaa ja taidetta - tarinoita liikenneympyröistä, s. 147. Aviador, 2021. ISBN 9789527347980
  5. Kononen, Silja: Pienestä patsaasta nousi iso kohu Riihimäellä – "Ihan kansanliikettä ollaan keräämässä, että vaaditaan virkamiehet vastuuseen ja se pitää pakolla siirtää pois rumentamasta maisemaa" Aamuposti. 15.12.2018. Keskisuomalainen. Viitattu 18.12.2018.
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Muistolaattoja; Riihimakiseura.fi
  7. Suomen muistomerkit, s. 119
  8. a b Lagström, Mia: Riihimäkeläistä betonikerrostaloa koristaa ilves – "Oikeassa paikassa muraali lisää viihtyisyyttä" Aamuposti. 21.8.2022. Viitattu 30.9.2022.
  9. Hakulinen, Noora: Kanta-Hämeen nimikkoeläin maalataan koristamaan Riihimäen keskustaa viikonloppuna – Taiteilija kehuu virkamiesten rohkeutta Hämeen Sanomat. 14.8.2022. Viitattu 30.9.2022.
  10. a b c d e Patsaat, veistokset, reliefit; Riihimäen tilastokirja 2016, sivu 54
  11. Kotikaupunkipolku, sivu 16
  12. Suomen muistomerkit, s. 120
  13. Riihimäki, Riihimäen sankarihautausmaa Sotasampo. Viitattu 8.12.2017.
  14. Ola Kalnins Upeart. 2016. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
  15. a b c Leponiemi, Timo: Unikko-kuosi värittää katukuvaa suunnittelijansa kotikaupungissa – muraalibongarit saivat uusia kohteita Riihimäeltä 11.9.2021. Yle. Viitattu 29.9.2022.
  16. Wallenius, Miki: Mustasta kivestä syntyy tonneja painava kiviveistos Riihimäen paraatipaikalle – Aaron Heinon innoituksena sitruuna Yle Uutiset. 13.10.2023. Viitattu 11.9.2024.
  17. Kokko, Tiina: Pitkä talvi viivästytti Riihimäen Hämeenaukion saneerauksen valmistumista Yle Uutiset. 14.8.2024. Viitattu 11.9.2024.
  18. Tänään asennettavaa Hämeenaukion patsasta pääsee ihastelmaan Riihimäki-päivänä 11. syyskuuta riihimaki.fi. 9.9.2024. Viitattu 11.9.2024.
  19. Pelmuraali Edwina Goldstone.
  20. Kotikaupunkipolku, sivu 24
  21. Kotikaupunkipolku, sivu 6
  22. a b Lagström, Mia: Riihimäen poliisitalon seinään tuleva muraali etenee aikataulussa: "Lopputulos on kaikkien haasteiden arvoinen" Aamuposti. 14.7.2021. Viitattu 29.9.2022.
  23. a b c Rii­hi­mäel­le val­mis­tuu kol­me uut­ta tai­de­teos­ta Rii­hi­mä­ki-päi­väk­si 7.9.2021. Riihimäen kaupunki. Viitattu 29.9.2022.
  24. Leponiemi, Timo: Sirkusratsastaja pysynee Uramon koululla 7.3.2016. Yle. Viitattu 25.9.2022.
  25. Sirkuspatsasta ei siirretäkään Uramosta Peltosaareen – siirto maksaisi 5 000 euroa Aamuposti. 8.5.2020. Viitattu 25.9.2022.
  26. Suomen muistomerkit, s. 118
  27. Kaatuneiden punaisten muistomerkki Punaisten muistomerkit.
  28. Heikki-veturi siirretään asema-aukiolle Hämeen Sanomat. 29.4.2016.
  29. Poliisihallitukselle nykyaikaiset toimitilat Riihimäelle 3.1.2011. Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy. Arkistoitu 12.3.2011. Viitattu 25.9.2022.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Bentuk asli dari nama pribadi ini adalah Rózsa János. Artikel ini menggunakan rangkaian nama Barat. János RózsaLahir19 Oktober 1937 (umur 86)Budapest, HungariaPekerjaanSutradara, produserTahun aktif1961–2004 János Rózsa (lahir 19 Okt...

 

Bendungan KargıLokasiTurkiMulai dibangun2000 Bendungan Kargı adalah sebuah bendungan tanggul di Sungai Sakarya di Provinsi Eskişehir, Turki. Pengembangan didukung oleh Usaha Hidrolik Negara. Tujuan utama dari bendungan ini adalah pembangkit listrik tenaga air dan mendukung pembangkitan listrik sebesar 194 MW. Lihat pula Daftar bendungan dan waduk di Turki Referensi DSI Diarsipkan 2012-05-23 di Wayback Machine., Usaha Hidrolik Negara (Turki), Diakses tanggal 16 Desember 2009 Artikel be...

 

Heritage Hotel in Darjeeling, India The Elgin Hotel, DarjeelingView of The Elgin Hotel, Darjeeling.General informationLocation India, DarjeelingH. D. Lama Road, 734 101OwnerElgin Hotels Pvt. Ltd.ManagementElgin Hotels Pvt. Ltd.Other informationNumber of rooms25 Double Rooms [1]Number of suites3Number of restaurants3WebsiteOfficial Website The Elgin Hotel,[2] Darjeeling formerly known as The New Elgin[3] is a luxury five-star heritage hotel situated in the heart of Darj...

Kisaburō AndōLahir10 Agustus, 1874Prefektur Hyōgo, JepangMeninggal10 Mei 1954(1954-05-10) (umur 80)PengabdianKekaisaran JepangDinas/cabang Angkatan Darar Kekaisaran JepangLama dinas1899–1939PangkatLetnan JenderalPekerjaan lainKementerian Dalam Negeri Jepang Ini adalah nama Jepang, nama keluarganya adalah Andō . Kisaburō Andō (安藤紀三郎code: ja is deprecated , Andō Kisaburō) (11 Februari 1874 – 10 Mei 1954) adalah seorang Letnan Jenderal di Angkat...

 

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

 

For other uses, see Qiantang (disambiguation). A major contributor to this article appears to have a close connection with its subject. It may require cleanup to comply with Wikipedia's content policies, particularly neutral point of view. Please discuss further on the talk page. (June 2017) (Learn how and when to remove this message) Qian TangAssistant Director-General of Education of UNESCOIncumbentAssumed office April 2010 Personal detailsAlma materUniversity of Windsor Shanxi Universi...

Земская почтаУезды Алатырский Александрийский Ананьевский Ардатовский Арзамасский Аткарский Ахтырский Балашовский Бахмутский Бежецкий Белебеевский Белозерский Бердянский Бобровский Богородский Богучарский Борисоглебский Боровичский Бронницкий Бугульминский Бу�...

 

  提示:此条目页的主题不是中國—瑞士關係。   關於中華民國與「瑞」字國家的外交關係,詳見中瑞關係 (消歧義)。 中華民國—瑞士關係 中華民國 瑞士 代表機構駐瑞士台北文化經濟代表團瑞士商務辦事處代表代表 黃偉峰 大使[註 1][4]處長 陶方婭[5]Mrs. Claudia Fontana Tobiassen 中華民國—瑞士關係(德語:Schweizerische–republik china Beziehungen、法�...

 

土库曼斯坦总统土库曼斯坦国徽土库曼斯坦总统旗現任谢尔达尔·别尔德穆哈梅多夫自2022年3月19日官邸阿什哈巴德总统府(Oguzkhan Presidential Palace)機關所在地阿什哈巴德任命者直接选举任期7年,可连选连任首任萨帕尔穆拉特·尼亚佐夫设立1991年10月27日 土库曼斯坦土库曼斯坦政府与政治 国家政府 土库曼斯坦宪法 国旗 国徽 国歌 立法機關(英语:National Council of Turkmenistan) ...

Rise Like a PhoenixLagu oleh Conchita Wurstdari album ConchitaDirilis18 Maret 2014FormatCD single, Digital downloadDirekam2013Genre Operatic pop pop gospel Durasi3:01LabelORF-EnterprisePencipta Charlie Mason Joey Patulka Ali Zuckowski Julian Maas Rise Like a PhoenixConchita Wurst memperkenalkan lagu iniPerwakilan Kontes Lagu Eurovision 2014NegaraAustriaArtisThomas NeuwirthSebagaiConchita WurstBahasaInggrisKomposerCharlie Mason, Joey Patulka, Ali Zuckowski, Julian MaasHasil FinalHasil semifina...

 

Highest auditing level in Scientology The Freewinds ship is the only place where a Scientologist can acquire the level of OT VIII Part of a series onScientology General Scientology Dianetics Timeline History L. Ron Hubbard Publications Glossary Beliefs and practices Thetan Auditing Bridge to Total Freedom OT Xenu Ethics and justice Church of Scientology Officials and staff Sea Org David Miscavige Controversies Litigation Status by country Suppressive person Disconnection Fair game RPF The Hol...

 

Artikel ini bukan mengenai Isabelle Fuhrman. Emma FuhrmanLahirEmma Cate Fuhrmann15 September 2001 (umur 22)Dallas, TexasPekerjaanAktrisTahun aktif2003–sekarangSitus webwww.emmafuhrmann.com Emma Cate Fuhrmann (lahir 15 September 2001) adalah seorang aktris Amerika yang telah memulai akting sejak ia berusia 5 tahun. Dia pertama kali memulai perannya dalam The Magic of Belle Isle (2012) sebagai Finnegan O'Neil. Ini adalah peran utama pertamanya dalam film bersama bermain Morgan Free...

يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (يوليو 2016) هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. ...

 

Orang kulit hitam yang terkenalAtas: W.E.B. Du Bois, MLK dan Nelson MandelaBawah: Wangari Maathai, Rosa Parks, Sojourner Truth Seorang wanita Kongo Orang kulit hitam adalah sebuah istilah yang digunakan di negara-negara tertentu, sering kali secara sosial berdasarkan pada sistem klasifikasi rasial atau etnisitas, untuk menyebut orang yang berkulit hitam dibandingkan dengan penduduk lainnya. Karena itu, pengatiannya banyak ragamnya di dalam maupun antar masyarakat, dan tergantung pada konteks....

 

布劳纳斯Braúnas市镇布劳纳斯在巴西的位置坐标:19°03′21″S 42°42′57″W / 19.0558°S 42.7158°W / -19.0558; -42.7158国家巴西州米纳斯吉拉斯州面积 • 总计377.155 平方公里(145.620 平方英里)人口 • 總計5,208人 • 密度13.8人/平方公里(35.8人/平方英里) 布劳纳斯(葡萄牙语:Braúnas)是巴西米纳斯吉拉斯州的一个市镇。总面积377.155平�...

العشيرة   النوع مسلسل تلفزيوني طويل  بطولة توماش بيدناريكباربرا برشتينوفيتشبيوتر سيرفوس البلد بولندا  لغة العمل البولندية  عدد المواسم 20 عدد الحلقات 3146 حلقة الإنتاج مدة العرض 24 دقيقة بث لأول مرة في 22 سبتمبر 1997 بث لآخر مرة في إلى الآن وصلات خارجية الموقع الرسمي ا�...

 

Indigenous people of northwestern Canada Not to be confused with Chippewa. For the language, see Chipewyan language. Ethnic group Dënesųłı̨neA Chipewyan woman and child set out to hunt muskrat in Garson Lake, SaskatchewanTotal population30,910 (2016 census)[1]Regions with significant populationsCanadaSaskatchewan12,875Northwest Territories7,820Alberta6,350Manitoba1,905British Columbia1,225LanguagesEnglish, DenesulineReligionChristianity, AnimismRelated ethnic groupsDene, Yellowkn...

 

Voce principale: Hertha Berliner Sport-Club. Hertha Berliner Sport-ClubStagione 1971-1972Sport calcio Squadra Hertha Berlino Allenatore Fiffi Kronsbein All. in seconda Hans Eder Bundesliga6º posto Coppa di GermaniaPrimo turno Coppa UEFASecondo turno Maggiori presenzeCampionato: Hermandung (34)Totale: Hermandung (40) Miglior marcatoreCampionato: Horr (11)Totale: Horr (16) StadioStadio Olimpico Maggior numero di spettatori73 000 vs. Bayern Monaco Minor numero di spettatori5 000...

Species of butterfly Papilio dardanus both male P. d. antinorii, Ethiopia Scientific classification Domain: Eukaryota Kingdom: Animalia Phylum: Arthropoda Class: Insecta Order: Lepidoptera Family: Papilionidae Genus: Papilio Species: P. dardanus Binomial name Papilio dardanusBrown, 1776[1] Subspecies See text Synonyms List Papilio merope Cramer, 1777 Papilio brutus Fabricius, 1781 Papilio hippocoon Fabricius, 1793 Papilio westermannii Boisduval, 1836 Papilio trophonius Westwood, ...

 

Voce principale: Football Club Matera. F.C. MateraStagione 1981-1982Sport calcio Squadra Matera Allenatore Diego Giannattasio (1ª-17ª) Nicola Chiricallo (18ª-34ª) Presidente Franco Salerno Serie C2, gir. D8º Maggiori presenzeCampionato: De Pasquale (34) Miglior marcatoreCampionato: Tomba (9) 1980-1981 1982-1983 Si invita a seguire il modello di voce Questa voce raccoglie le informazioni riguardanti il Foot Ball Club Matera nelle competizioni ufficiali della stagione 1981-1982. Indi...