Luettelo Rautjärven julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Luettelo Rautjärven julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Rautjärven kunnassa olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat. Rautjärveen on liitetty Simpeleen kunta.

Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat

Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).

Julkinen teos Paikka Alue Kartalla Tekijä Paljastusvuosi Kuva WD
18. divisioonan muistomerki[1] Rautjärven pitäjäntuvan edessä, Miettiläntie 1757 Rautjärven kirkonkylä 61.2987°N, 29.1302°E 2021
Hallilanmäen tykkipatterin muistomerkki[2] Hallilanmäki (likimääräinen sijainti kylällä, mahdollisesti sama kuin IT-jaoksen muistomerkki) 61.265°N, 29.1494°E
Huvilamäen tykkimuistomerkki[2] Muistotykki Huvilamäellä (karttalinkki likimääräinen) Pajarinkylä 61.3367°N, 29.2965°E
Ida Hyyrysen muistomerkki[2] Kuunjoen peltojen rajalinja (karttalinkki likimääräinen) Variksenkylä 61.3037°N, 29.2712°E
Ilmeen kylään jääneiden sankarivainajien muistokivi[3] Rautjärven kirkon hautausmaa; kirkon pääoven edessä, talvisodan hautausmaan länsipuolella; Miettiläntie 1757 61.2993°N, 29.1304°E
Isänmaan puolesta 1939 – 1945 (Simpeleen tehtaan kaatuneet)[4] Simpeleen tehtaiden pysäköinti- ja sisääntuloalueen lähellä tehtaan kurssi- ja majoituskäytössä olevan entisen isännöitsijän asuinrakennuksen ja konttorin välinen rinne, Kenraalintie 1 Simpele 61.4349°N, 29.3453°E 1953
IT-jaoksen muistomerkki[5] Hallilanmäki, Hallilantie 112 61.2651°N, 29.1501°E 2013
Jääkärikomppanian muistomerkki[6][7] Purnujärvi, Kiurunrannantie 70 Rautjärvi, Purnujärvi 61.2551°N, 29.1628°E 2017
Kangaskosken rajavartioaseman muistolaatta Kangaskoskentie 220 Simpele 61.4092°N, 29.4062°E 2011
Kasarminkankaan muistolaatta[2] Kuntala eli komppanianpäällikön talo, Miettiläntie 1359 (karttalinkki likimääräinen) Rautjärvi, Miettilä 61.296°N, 29.1987°E
Kaukopartiomiesten muistomerkki (Osasto Vehniäisen muistomerkki)[8][9] Seurakuntatalolla, yläpappilan pihassa; Miettiläntie 1721 61.2973°N, 29.1375°E 1991
Korpjärven 152mm kanuuna Korpjärventie 254 61.2529°N, 29.0974°E 2000
Laikon lentotukikohdan muistomerkki[2][10][11] Laikon lentokentän sijaintipaikalla, Lentokentäntie 101 Rautjärvi, Laikko 61.3653°N, 29.2928°E 2001
Laikon rajavartioaseman muistolaatta[2][12] Partiopolku 116 61.3535°N, 29.2907°E 2012
Lentäjän hauta[13][2] Kokkola, Rautjärven pohjoisranta (karttalinkki likimääräinen) 61.3055°N, 29.1337°E
Lottakanttiinin muistokyltti Suopellontie 61.319°N, 29.2884°E
Miettilän kylän tuhon muistokivi Tien laidassa pihlajien peittämänä, Pajarintie 635 61.3035°N, 29.2329°E
Miettilä Simo Häyhän muistolaatta[14] Miettilän vanhalla kasarmialueella, Kuntalanraitti Rautjärvi, Miettilä 61.2967°N, 29.2029°E 2017
Moskovan rauhan 1940 muistomerkki Variksenkyläntie 177, lähellä Korisevanojan notkoa 61.2929°N, 29.2437°E
Mänttäläisten kivi[13][15] Rautjärven kirkon parkkipaikan itäinen reuna, kuusen alla; Miettiläntie 1757 61.2989°N, 29.1308°E Vikman, PauliPauli Vikman 1973
Neuvostodesanttien muistomerkki Metsässä noin 200 m tien pohjoispuolella, Miettiläntie 1503 61.2947°N, 29.1721°E
Pikkuvihan muistokivi Variksenkyläntie 6 61.2972°N, 29.214°E
Purnujärven lahjoitusmaahovin muistomerkki Niska-Pietiläntie 1432 61.2504°N, 29.1482°E
Rajakomppanian 23. muistokivi Miettilän historiallinen reservikasarmialue, suojeluskuntatalon raunioiden portailla, Miettilän terveystalon vieressä Rautjärvi, Miettilä 61.2965°N, 29.1994°E
Ryöppäänrannan desanttihauta[13] Salohannintie 70 61.2901°N, 29.1391°E
Sankarimuistomerkki Herää uhri - nouse maa, Rautjärvi[16] Rautjärven kirkon sankarihautausmaa, Miettiläntie 1757 Rautjärvi 61.2996°N, 29.1309°E Jalava, VeikkoVeikko Jalava 1962
Sankarimuistomerkki Kristus kohtaa suomalaisen sotilaan elämän ja kuoleman rajalla, Simpele[17] Simpeleen kirkon sankarihautausmaa, Hautausmaankatu 37 Simpele 61.438°N, 29.3961°E Hiltunen, EilaEila Hiltunen 1953
Shevardnadze-karhun muistomerkki Paljasuontie 200 61.2766°N, 29.1364°E
Suopellon vartioaseman muistokivi[2] Suopellontie Pajarinkylä 61.318°N, 29.29°E 2013
Talvisodan Lotta-Svärdin ilmavalvonta-aseman muistomerkki[2] Kärmäki, Muhamäentie 71 Rautjärvi, Miettilä 61.2975°N, 29.2274°E
Uudenkaupungin rauhan (1721) rajamerkki[18] Asemakadun ja Simpeleentien risteys Simpele 61.4346°N, 29.3714°E
Vapaussodan muistopatsas[2][19] Rautjärven kirkkotarha, kirkolta järvelle päin; Miettiläntie 1757 61.3001°N, 29.1302°E Porila, EvertEvert Porila 1921
Veteraanipuu ja muistokivi Simpeleen kirkkotarha]]; Kirkkokatu 1 Simpele 61.442°N, 29.3873°E 1996

Lähteet

Viitteet

  1. Rautjärvellä paljastettiin jatkosodan muistomerkki prsanomat.fi. 31.7.2021. Arkistoitu 6.10.2022. Viitattu 27.4.2022.
  2. a b c d e f g h i j Kanta-Rautjärven sotahistoriallinen selvitys, Liite 1
  3. Rautjärvi, Rautjärven talvisodan sankarihautausmaa; Sotasampo
  4. Rautjärven pohjoisosan sotahistoriallinen selvitys, Liite "Muistomerkkejä ja perinnekohteita"
  5. Siiskonen, Jukka: Rautjärvi / IT-jaoksen muistomerkki Willimiehen jäljillä -blogi. 26.9.2013. Viitattu 27.12.2020.
  6. Pajarin pojille muistomerkki Parikkalan–Rautjarven Sanomat. 30.8.2017. Arkistoitu 15.12.2017. Viitattu 15.12.2017.
  7. Rautjärven muistomerkin paljastus 25.8.2017 25.8.2017. Pajarin Poikien Perinneyhdistys. Arkistoitu 11.7.2019. Viitattu 11.7.2019.
  8. Europaeus, sivu 60
  9. Rautjärvi / Päämajan tiedustelijat; Willimiehen jäljillä -blogi
  10. Siiskonen, Jukka: Rautjärvi Lentolaivue 14 Willimiehen jäljillä -blogi. Viitattu 25.12.2017.
  11. Kuva muistomerkin opastaulusta Wikimedia Commonsissa kategoriassa Laikko Military Air Base Memorial Wikimedia Commons. 16.8.2015. Viitattu 1.11.2020.
  12. Siiskonen, Jukka: Rautjärvi / Laikon rajavartioasema Willimiehen jäljillä -blogi. 26.12.2014. Viitattu 27.12.2020.
  13. a b c Europaeus, sivut 36-37
  14. Simo Häyhä sai oman museon ja muistolaatan sotaveteraani.fi. Arkistoitu 22.3.2018.
  15. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa - Suomen sotilaalliseen itsenäistymiseen ja itsenäisyyden puolustamiseen liittyvä perinne. Osa2: Muistomerkit ja muut perinnekohteet; sivu 56; 2019 (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. Rautjärvi, Rautjärven jatkosodan sankarihautausmaa Sotasampo. Viitattu 15.12.2017.
  17. Rautjärvi, Simpeleen sankarihautausmaa Sotasampo. Viitattu 15.12.2017.
  18. Uudenkaupungin rauhan (1721) rajamerkki, Rautjärvi; Turisti-info.fi
  19. Sirola, Anna: Puhukoon paatinen pylväs, s. 321. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6

Aiheesta muualla

Read other articles:

Bulbophyllum weddelii Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Plantae (tanpa takson): Angiospermae (tanpa takson): Monocots Ordo: Asparagales Famili: Orchidaceae Genus: Bulbophyllum Spesies: Bulbophyllum weddelii Nama binomial Bulbophyllum weddelii(Lindl.) Rchb.f. in W.G.Walpers 1861 Bulbophyllum weddelii adalah spesies tumbuhan yang tergolong ke dalam famili Orchidaceae. Spesies ini juga merupakan bagian dari ordo Asparagales. Spesies Bulbophyllum weddelii sendiri merupakan bagian dari genus Bulbophyl...

 

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: List of icebreakers – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2008) (Learn how and when to remove this template message) This is a list of icebreakers and other special icebreaking vessels (except cargo ships and tankers) capable of operating indepe...

 

American politician For the Methodist minister, see Robert A. Young (minister). Robert A. YoungMember of the U.S. House of Representativesfrom Missouri's 2nd districtIn officeJanuary 3, 1977 – January 3, 1987Preceded byJames W. SymingtonSucceeded byJack BuechnerMember of the Missouri SenateIn office1962-1976Member of the Missouri House of RepresentativesIn office1956-1962 Personal detailsBorn(1923-11-27)November 27, 1923St. Louis, MissouriDiedOctober 17, 2007(2007-10-17...

US Space Force weather satellite EWS-G2The GOES-15 satellite during pre-launch processing.NamesGOES-PGOES-15 (before September 22, 2023)Mission typeWeather satelliteOperatorNOAA / NASACOSPAR ID2010-008A SATCAT no.36411Mission duration10 years (planned)Elapsed: 14 years, 1 month, 1 day Spacecraft propertiesSpacecraft typeGOES-N seriesBusBSS-601ManufacturerBoeingITT CorporationPower2.3 kilowatts from solar array Start of missionLaunch date4 March 2010, 23:57 (2010-0...

 

Chemical compound(C6)-CP 47,497Legal statusLegal status DE: Anlage II (Authorized trade only, not prescriptible) UK: Class B Illegal in France Identifiers IUPAC name 2-[(1S,3R)-3-hydroxycyclohexyl]- 5-(2-methylheptan-2-yl)phenol CAS Number132296-20-9PubChem CID12788252ChemSpider29342068UNIIDU5BQ63J05CompTox Dashboard (EPA)DTXSID40509880 Chemical and physical dataFormulaC20H32O2Molar mass304.474 g·mol−13D model (JSmol)Interactive image SMILES OC1=CC(C(C)(C)CCCCC)=CC=C1[C@@H]2...

 

The Assassination of Gianni Versace: American Crime StoryPoster promosiDibintangioleh Édgar Ramírez Darren Criss Ricky Martin Penélope Cruz Negara asalAmerika SerikatJumlah episode9RilisSaluran asliFXTanggal tayang17 Januari –21 Maret 2018Kronologi← SebelumnyaThe People v. O. J. Simpson Daftar episode American Crime Story The Assassination of Gianni Versace: American Crime Story adalah musim kedua seri televisi antologi kejahatan nyata American Crime Story di FX. Musim ini ta...

Remapping the Human SoulAlbum studio karya Epik HighDirilis23 Januari 2007GenreK-pop, hip hop, rapBahasaKorea, InggrisLabelWoollim EntertainmentCJ MusicProduserDJ Tukutz (Part 1) Tablo (Part 2) Lee Joong-Yup (produser ekekutif)Kronologi Epik High Black Swan Songs(2006)Black Swan Songs2006 Remapping the Human Soul(2007) Pieces, Part One(2008)Pieces, Part One2008 Remapping the Human Soul adalah album studio keempat dari grup Epik High yang dirilis pada 23 Januari 2007. Beberapa lagu di albu...

 

County in Minnesota, United States County in MinnesotaBenton CountyCountyChurch of Saints Peter and Paul in Gilman, Minnesota. SealLocation within the U.S. state of MinnesotaMinnesota's location within the U.S.Coordinates: 45°42′N 94°00′W / 45.7°N 94°W / 45.7; -94Country United StatesState MinnesotaFoundedOctober 27, 1849 (created)1850 (organized)[1]Named forThomas Hart BentonSeatFoleyLargest citySauk RapidsArea • Total413 sq&...

 

Эту страницу предлагается объединить со страницей Либеральное масонство.Пояснение причин и обсуждение — на странице Википедия:К объединению/6 декабря 2022.Обсуждение длится не менее недели (подробнее). Не удаляйте шаблон до подведения итога обсуждения. Свобода, Равенств�...

Historic women's club in Oregon Dundee Women's ClubMotto: Unity & ServiceColors: Blue & Gold[1]The front entrance in 2009, prior to restorationLocation within OregonShow map of OregonDundee Woman's Club (the United States)Show map of the United StatesFormation1913TypeWomen's clubHeadquartersDundee Community CenterLocation1026 Oregon Route 99W, Dundee, Oregon 97115Coordinates45°16′31″N 123°00′48″W / 45.27528°N 123.01333°W / 45.27528; -123.013...

 

Tantō Tantō Jenis Japanese sword Spesifikasi Panjang Bilah 15–30 cm (5,9–11,8 in) Tantō (短刀) adalah salah satu pedang di Jepang yang dipakai oleh samurai pada zaman Feodal Jepang. Tantō berasal dari Zaman Heian, ketika itu digunakan sebagai senjata tetapi berkembang dalam desain selama bertahun-tahun untuk menjadi hiasan. Deskripsi Tantō biasa disebut sebagai pisau atau keris. Tantō ini dirancang sebagai senjata, tetapi bagian tepi dapat digunakan untuk memotong ...

 

Brazilian racing driver Farfus redirects here. For the Mickey Mouse character, see Farfus (Mickey Mouse). Augusto Farfus Jr.Augusto Farfus in 2018.Nationality BrazilianBorn (1983-09-03) 3 September 1983 (age 40)Curitiba, BrazilDTM careerDebut season2012Current teamBMW Team RMGRacing licence FIA PlatinumCar number18Former teamsBMW Team MTEK, BMW Team RBMStarts103Wins4Poles6Fastest laps2Best finish2nd in 2013Finished last season16th (56 pts)Previous series20112005–1020042002–032000–0...

Voce principale: 1. Fußball- und Sportverein Mainz 05. 1. Fußball- und Sportverein Mainz 05Stagione 2004-2005Sport calcio Squadra Magonza Allenatore Jürgen Klopp All. in seconda Željko Buvač Bundesliga11º posto Coppa di GermaniaSecondo turno Maggiori presenzeCampionato: Babatz (34)Totale: Babatz, Friedrich (35) Miglior marcatoreCampionato: Gerber (7)Totale: Gerber (8) StadioStadion am Bruchweg Maggior numero di spettatori20 300 (15 partite) Minor numero di spettatori18 7...

 

Запрос «Гусь» перенаправляется сюда; для терминов «Гусь» и «Гуси» см. также другие значения. Гуси Домашний гусь (Эмденский) Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:Хордовы...

 

Pour les articles homonymes, voir Comté de Franklin. Cet article est une ébauche concernant le Kentucky. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Comté de Franklin Palais de justice du comté de Franklin à Francfort Administration Pays États-Unis État Kentucky Chef-lieu Frankfort Fondation 1795[1] Démographie Population 49 285 hab. (2010) Densité 90 hab./km2 Géographie Coordonnées...

MayfliesPoster Film Mayflies (2023)SutradaraEddy PrasetyaProduser Agus Basuki Agung Haryanto Mala Shinta Ditulis oleh Ananda Galih Katresna Ifan Ismail Pemeran Dion Wiyoko Febby Rastanty Eka Nusa Pertiwi Bayu Pamungkas SinematograferBambang Dwi ChandraPenyuntingIrianiirinPerusahaanproduksi Falcon Pictures Klikfilm Tanggal rilis 22 September 2023 (2023-09-22) (Klikfilm) Durasi67 MenitNegaraIndonesiaBahasaIndonesiaPendapatankotor  Mayflies adalah sebuah film drama Indonesia tahun ...

 

System that prevents Internet users from accessing webpage content without a paid subscription Mock-up of a hard paywall on a fictional news website Philosophy 03 paywall by French artist David Revoy, featuring the character Carrot and various paywalls. A paywall may restrict non-paying users either from any content, from a set limit of content, or from select content.The second wall from the left does not require the user to pay, but rather requires the user to subscribe (or register) for fu...

 

Period in English and Scottish history Caroline era1625 – 1642 (1649)Van Dyck's portrait of the young and fashionably dressed Lords John and Bernard Stewart epitomises the Caroline era. Both were to die fighting for the Royalist cause in the Civil War.Monarch(s)Charles IChronology Jacobean era Interregnum Periods in English history  Prehistoric Britainuntil c. 43 ADRoman Britainc. 43–410Sub-Roman Britain410-c. 449Anglo-Saxonc. 449–1066Norman/Angevin1066–1216Plantagenet12...

Television program (1948–1958) Studio OneAlso known asStudio One in HollywoodStudio One Summer TheatreWestinghouse Studio OneWestinghouse Summer Theatre.GenreAnthology dramaWritten byPatrick AlexanderSumner Locke ElliotHorton FooteFrank D. GilroyMel GoldbergArthur HaileyBen HechtRobert HerridgeErnest KinoyJoseph LissLoring MandelDon MankiewiczAbby MannWorthington MinerTad MoselReginald RoseArnold SchulmanRod SerlingWilliam TempletonGore VidalDale WassermanDirected byYul BrynnerJames B. Clar...

 

2010 Israeli military operation against a humanitarian ship convoy 32°38′28″N 33°34′02″E / 32.64113°N 33.56727°E / 32.64113; 33.56727 Gaza flotilla raidPart of Blockade of the Gaza StripRoutes of the Gaza-bound flotilla (green) and the Israeli Navy (orange)Date31 May 2010LocationMediterranean SeaBelligerents  Israel Gaza Freedom FlotillaUnits involved Shayetet 13Casualties and losses 10 wounded 10 deadDozens wounded vteShayetet 13 boardings Santorini K...