Alppihiihdon maailmancupissa hän kilpaili ensimmäisen kerran Val d’Isèren suurpujottelussa joulukuussa 2018 sijoittuen heti pisteille ollen 26:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran lokakuussa 2019 oltuaan kuudes Söldenin suurpujottelussa. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti lokakuussa 2020 voitettuaan Söldenin suurpujottelun. Tammikuussa 2022 hän voitti Wengenin pujottelun ja oli toinen Kitzbühelin pujottelussa. Maaliskuussa 2022 hän sijoittui Kranjska Goran ja Méribelin suurpujotteluissa toiseksi. Hän sijoittui pujottelu- ja suurpujottelucupissa neljänneksi sekä maailmancupin kokonaiskilpailussa yhdeksänneksi. Hän voitti Val d' Iseren pujottelun joulukuussa 2022. Hän voitti Alta Badian suurpujottelun joulukuussa 2022. Tammikuussa 2023 hän voitti Adelbodenin pujottelun. Wengenin, Kitzbühelin ja Schladmingin pujotteluissa hän sijoittui kolmanneksi. Soldeun maailmancupfinaaleissa hän oli pujottelussa toinen. Hän voitti pujottelucupin ja sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa neljänneksi.[1]
Braathen ilmoitti lokakuussa 2023 ennen Söldenin kauden avausosakilpailua lopettavansa uransa vedoten erimielisyyksiin Norjan hiihtoliiton kanssa.[2] Maaliskuussa 2024 hän ilmoitti siirtyvänsä edustamaan äitinsä kotimaata Brasiliaa[3], ja paluukilpailussaan Söldenin suurpujottelussa lokakuussa 2024 hän sijoittui neljänneksi. Hän oli samalla kaudella toinen Beaver Creekin suurpujottelussa.[1]
Braathen voitti suurpujottelun Eurooppa-cupin kokonaiskilpailun kaudella 2018−2019. Hän voitti kauden aikana kolme osakilpailua.[1]