Lontoon sopimus (1915)

Lontoon sopimus oli ensimmäisen maailmansodan aikana 26. huhtikuuta 1915 Lontoossa puolueettoman Italian sekä ympärysvaltoihin kuuluneiden Ranskan, Ison-Britannian ja Venäjän välillä allekirjoitettu salainen sopimus, jolla varmistettiin Italian liittyminen sotaan. Sopimuksessa Italialle luvattiin Itävalta-Unkariin kuuluneita alueita, mikäli se liittyisi sotaan kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta.[1]

Sopimuksen tausta ja sisältö

Italia oli ollut vuodesta 1882 kolmiliiton jäsen ja siten periaatteessa keskusvaltojen eli Saksan ja Itävalta-Unkarin liittolainen, mutta maailmansodan puhjettua elokuussa 1914 Antonio Salandran hallitus oli julistanut Italian puolueettomaksi. Sen jälkeen Italia oli antanut sodan molempien osapuolten kosiskella itseään ja odottanut, kummalta puolelta se saisi paremman tarjouksen sotaan liittymisestä.[2][3] Maan ulkoministeri Sidney Sonnino kutsui tätä ”pyhän itsekkyyden” politiikaksi.[2] Saksan painostuksesta Itävalta-Unkari lupautui luovuttamaan Italialle Trentinon alueen ja antamaan sille vapaat kädet Dodekanesiassa ja Albaniassa sekä takaamaan Triestelle autonomian. Ympärysvallat tekivät kuitenkin korkeamman tarjouksen: keskusvaltojen lupaamien alueiden ohella Italia saisi sodan jälkeen Itävalta-Unkarilta Etelä-Tirolin ja sen mukana Itävallan saksankielisiä alueita aina Brennersolaan asti sekä Triesten, Gorizian, Istrian niemimaan ja pohjoisen Dalmatian rannikon.[2][3] Lisäksi Italia saisi osan Turkin Adaliasta siinä tapauksessa, että myös Osmanien valtakunnan alueita jaettaisiin sodan jälkeen.[3]

Salainen liittosopimus allekirjoitettiin tältä pohjalta 26. huhtikuuta Lontoossa. Siinä Italialle luvattiin edellä mainittujen alueiden ohella eräitä pieniä saaria, osuus tulevista sotakorvauksista sekä mahdollisuus saada kompensaatiota, mikäli Ranska ja Iso-Britannia ottaisivat haltuunsa Saksan siirtomaat Afrikassa. Italia lupasi sopimuksessa käyttää kaikki resurssinsa sotaan keskusvaltoja vastaan. Venäjä lupasi sitoa Itävalta-Unkarin joukkoja itärintamalle, jotta Italia ei joutuisi yksin niitä vastaan.[4]

Seuraukset

Lontoon sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Salandran hallitus ilmoitti 3. toukokuuta 1915 Italian eroavan kolmiliitosta, mikä enteili sotaan liittymistä ympärysvaltojen puolelle.[5] Enemmistö Italian parlamentin jäsenistä ja myös enemmistö kansasta kuitenkin vastusti sotaa,[2] sillä pelkkä puolueettomuuskin näytti joka tapauksessa tuovan Italialle Itävalta-Unkarin lupaamat alueet.[3] Yli 300 kansanedustajaa vaati sodan vastustajana tunnettua entistä pääministeriä Giovanni Giolittia palaamaan hallituksen johtoon. Pääministeri Salandra ehti jo jättää eronpyyntönsä, mutta Giolitti ei kyennyt muodostamaan hallitusta, koska hän olisi sodan välttämiseksi joutunut irtisanomaan Lontoon sopimuksen ja pettämään Italian uudet liittolaiset. Sitä ei myöskään kuningas Viktor Emanuel III olisi hyväksynyt. Samaan aikaan sodan kannattajat, kuten Gabriele D’Annunzio ja Benito Mussolini, järjestivät äänekkäitä mielenosoituksia sodan julistamisen puolesta.[5][2] Kuningas ei lopulta myöntänyt Salandran hallitukselle eroa, ja 20. toukokuuta parlamentti antoi hallitukselle lähes yksimielisesti vapaat kädet ryhtyä sotaan. Italia julisti sodan Itävalta-Unkarille 23. toukokuuta 1915.[5]

Kartassa punaisella Italialle Lontoon sopimuksessa luvattu raja Adrianmeren rannikolla, vihreällä lopulta totetunut raja.

Italialaisten suureksi pettymykseksi Italia ei saanut maailmansodan jälkeen Pariisin rauhankonferenssissa kaikkia niitä alueita, jotka sille oli luvattu. Konferenssissa taitettiin peistä Italian rajoista uuden Jugoslavian valtion kanssa Balkanilla. Varsinkin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson taivutteli Italian edustajat perääntymään alkuperäisistä vaatimuksistaan. Vuoden 1919 Saint-Germainin rauhansopimuksessa Italia sai lopulta Trentinon, Gorizian, Etelä-Tirolin, Triesten ja Istrian niemimaan, mutta ei Fiumea eikä alueita Dalmatiasta, Albaniasta tai Afrikasta. Italian nationalistit julistivat, että Italialta oli riistetty sille kuuluneet saatavat.[2][4] D’Annunzion johtamat vapaaehtoiset valtasivat lopulta omin päin italiankielisen Fiumen estääkseen sen päätymisen Jugoslavialle.[2]

Lähteet

  1. Treaty of London (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.3.2014.
  2. a b c d e f g Italy: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.3.2014.
  3. a b c d Kalervo Hovi: Wienin kongressista ensimmäiseen maailmansotaan, s. 710. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY 1988.
  4. a b Treaty of London, 26 April 1915 (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 27.3.2014.
  5. a b c Vuosisatamme kronikka, s. 185. Gummerus, Helsinki 1987.

Read other articles:

Josephine WhittellWhittell dalam Follow Your Heart (1936)LahirJosephine Cunningham(1883-11-30)30 November 1883San Francisco, California, Amerika SerikatMeninggal1 Juni 1961(1961-06-01) (umur 77)Los Angeles, California, Amerika SerikatMakamChapel of the Pines Crematory, Los Angeles, California, Amerika SerikatPekerjaanPemeranTahun aktif1916–1959Suami/istriRobert Warwick(menikah pada 1910; bercerai pada 19??) Josephine Whittell (nama lahir Josephine Cunningham, 30 November 1883...

 

Angel LocsinAngel Locsin di penayangan perdana Love Me Again in LA. (2008)LahirAngelica Locsin Colmenares23 April 1985 (umur 38)Santa Maria, Bulacan, FilipinaPekerjaanAktris, model, produser film, perancang fesyenTahun aktif2002–sekarangAgenGMA Artist Center (2002–2007) ABS-CBN Entertainment (2007–sekarang)Situs webhttp://www.angellocsin.com.ph Angelica Locsin Colmenares[1] (lahir 23 April 1985) adalah seorang aktris televisi dan film, model iklan dan perancang fesyen...

 

Deseret NewsTipeSurat kabar harianFormatBroadsheetPemilikDeseret News Publishing Company(Deseret Management Corporation)PenerbitTidak adaRedaksiDoug WilksDidirikan15 Juni 1850 (173 tahun yang lalu)Pusat30 Timur 100 SelatanSalt Lake City, Utah 84111Amerika Serikat[1]Sirkulasi surat kabar40.719 hari kerja (cetak)109.330 Minggu (cetak)98.382 hari kerja (digital)98.150 Minggu (digital)(hingga May 2014)[2]ISSN0745-4724Situs webwww.deseretnews.com Deseret News (/dɛzəˈrɛt/ s...

This article is about the role-playing game website. For the online video game magazine, see The Escapist (magazine). This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: The Escapist website – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (October 2014) (Learn how and when to remove this template message) The...

 

العلاقات الكينية الهايتية كينيا هايتي   كينيا   هايتي تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الكينية الهايتية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين كينيا وهايتي.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه المقارنة كينيا هايتي �...

 

Cartographic symbol of the Low Countries Bello Belgico by Stradæ, 1647 The Leo Belgicus (Latin for Belgic Lion) was used in both heraldry and map design to symbolize the former Low Countries (current day Netherlands, Luxembourg, Belgium and a small part of northern France) with the shape of a lion. When not in map form, the Leo Belgicus often accompanies the Dutch Maiden, the national personification of the Dutch Republic. Often both sit in a circular fenced enclosure, the Garden of Holland....

العلاقات الأنغولية السورينامية أنغولا سورينام   أنغولا   سورينام تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الأنغولية السورينامية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين أنغولا وسورينام.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه ا...

 

The Azad Brigade or the 3rd Guerrilla Regiment was a unit of the Indian National Army that formed a part of the First INA and later part of the 1st Division after the INA's revival under Subhas Chandra Bose. After the revival of the INA in February 1943, the 3rd Guerrilla Regiment came under the command of Col. Gulzara Singh and consisted of three infantry battalions. It was one of the units that participated in the INA's disastrous Imphal Campaign, arriving in upper Burma immediately before ...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Desember 2023. Zé Eduardo Informasi pribadiNama lengkap José Eduardo Bischofe de AlmeidaTanggal lahir 29 Oktober 1987 (umur 36)Tempat lahir Promissão, BrasilTinggi 1,79 m (5 ft 10+1⁄2 in)Posisi bermain PenyerangInformasi klubKlub saat in...

Los Angeles WolvesCalcio Segni distintivi Uniformi di gara Casa Trasferta Colori sociali Amaranto, grigio Simboli Casa Trasferta Dati societari Città Los Angeles Nazione  Stati Uniti Confederazione CONCACAF Federazione USSF Campionato NASL Fondazione 1966 Scioglimento1968 Presidente Jack Kent Cooke Stadio Los Angeles Coliseum (1967)Rose Bowl (1968)( posti) Palmarès Titoli nazionali 1 Campionato USA Si invita a seguire il modello di voce I Los Angeles Wolves furono un club calcistico s...

 

Phoca vitulina « Veaux marins » redirige ici. Pour l'archipel de Saint-Pierre-et-Miquelon, voir Veaux Marins. Phoca vitulina Phoque veau-marin / Phoque commun (Phoca vitulina).Classification Règne Animalia Embranchement Chordata Sous-embr. Vertebrata Classe Mammalia Sous-classe Theria Infra-classe Eutheria Ordre Carnivora Sous-ordre Caniformia Famille Phocidae Genre Phoca EspècePhoca vitulinaLinnaeus, 1758 Répartition géographique Statut de conservation UICN LC  : Préocc...

 

Musical composition by Johannes Brahms Two MotetsMotets by Johannes BrahmsCover of the first printOther name Warum ist das Licht gegeben dem Mühseligen? O Heiland, reiß die Himmel auf Opus74TextBiblical, choralesComposed1877 (1877), 1863DedicationPhilipp SpittaPublished1878 (1878)ScoringMixed choir Two Motets (Zwei Motetten), Op. 74, are two sacred motets for unaccompanied mixed choir by Johannes Brahms, published together. Number 1, composed in 1877 in several movements, is Warum...

Sir Steve RedgraveCBE DLRedgrave pada tahun 2011Informasi pribadiNama lengkapSteven Geoffrey RedgraveKewarganegaraanInggrisLahir23 Maret 1962 (umur 62)Marlow, Buckinghamshire, InggrisPendidikanGreat Marlow SchoolPekerjaanPengayuhTinggi6 kaki 475 inci (13,89 m)Berat16 st 2 pon (103 kg) (2000)PasanganAnn RedgraveSitus webwww.steveredgrave.com OlahragaNegaraBritania RayaOlahragaKayuh putraKlubMarlow Rowing Club Leander ClubTimGB Rowing TeamDilatih oleh...

 

Tennis tournament2010 Serbia OpenDate3–9 MayEdition2ndCategoryATP World Tour 250Prize money€373,200SurfaceClay / outdoorLocationBelgrade, SerbiaVenueMilan Gale MuškatirovićChampionsSingles Sam QuerreyDoubles Santiago González / Travis Rettenmaier ← 2009 · Serbia Open · 2011 → The 2010 Serbia Open (also known as Serbia Open powered by Telekom Srbija for sponsorship reasons) was a men's tennis tournament played on outdoor clay courts. It was the 2nd...

 

Book by Donald Horne For the unrelated 2009 film, see Lucky Country (film). The Lucky Country First editionAuthorDonald HorneCountryAustraliaLanguageEnglishGenreNon-fictionPublication date1964Media typePrint (hardback)Pages288ISBN978-0143180029 The Lucky Country is a 1964 book by Donald Horne. The title has become a nickname for Australia[1] and is generally used favourably, although the origin of the phrase was negative in the context of the book. Among other things, it has been...

ملك هولنداأمير فرنسيكونت سان- لو لويس الأول ملك هولندا فترة الحكم5 يونيو 1806 – 1 يوليو 1810 Title created نابليون لويس بونابرت معلومات شخصية اسم الولادة (بالإيطالية: Luigi Buonaparte)‏  الاسم الكامل لويس نابليون بونابرت الميلاد 2 سبتمبر 1778 [1][2][3]  أجاكسيو  الوفاة 25 يوليو ...

 

.tp

Former Internet country code top-level domain for East Timor This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: .tp – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (July 2018) (Learn how and when to remove this message) .tp.tp Domain RegistrationIntroducedDecember 1997RemovedFebruary 2015TLD typeCountry code top-...

 

Research & Branding GroupFormation2005TypeAn independent research and brand-consulting company specializing in all types of marketing and sociological researches.HeadquartersKyiv, UkraineWebsiterb.com.ua/eng/ Research & Branding Group (Ukrainian: Дослідницька та бренд-консалтингова компанія) is a Ukrainian non-governmental marketing and sociological research company.[1] Research and Branding undertake a number of significant sociological...

Allah Lanjutkan Usia Sultan adalah lagu negara bagian Perak Darul Ridzuan, Malaysia. Lagu ini berasal dari sebuah lagu yang diciptakan oleh musisi Prancis, Pierre Jean de Beranger (1780-1857). Lagu ini telah diperkenalkan oleh sebuah grup orkestra Prancis yang mengadakan persembahan di Pulau Mahé yang terletak di Kepulauan Seychelles. Raja Muda Perak, Raja Abdullah Muhammad Shah ibni Al-Marhum Sultan Ja'afar Safi ud-din Mu'azzam Shah yang dibuang negara ke Kepulauan Seychelles, telah memperk...

 

Pavel HůlaHůla vào năm 2011Thông tin nghệ sĩSinh(1952-01-23)23 tháng 1 năm 1952Praha, Tiệp KhắcMất7 tháng 12 năm 2021(2021-12-07) (69 tuổi)Thể loạiÂm nhạc thính phòngNghề nghiệpVĩ cầm Pavel Hůla (23 tháng 1 năm 1952 - 7 tháng 12 năm 2021) là một nghệ sĩ vĩ cầm, nhạc trưởng và là giảng viên âm nhạc người Séc.[1] Sự nghiệp Hůla đã trở thành người chiến thắng trong Cuộc thi vĩ cầm Koci...