Elokuvan leikkausvaiheen aikana Josif Stalin ja Lev Trotski riitautuivat, ja Eisensteinin täytyi muuttaa elokuvaansa siten, että Trotskia ei lopulta näy elokuvassa ollenkaan. Eisenstein sai käyttöönsä rajattomat resurssit ja vapaan pääsyn kuvaamaan muun muassa Talvipalatsiin.[1] Elokuvassa on runsaasti joukkokohtauksia. Näyttelijöinä ei käytetty ammattinäyttelijöitä, sillä siinä ei ole näytelmällisiä kohtauksia. Leniniä esittää kadulta poimittu Vasili Nikandrov -niminen työläinen.[1]. Leikkausvaiheessa tapahtuneiden isojen muutosten takia elokuvan ensi-ilta siirtyi vuoden 1928 puolelle.
Elokuvaa on neuvostopropagandassa hyödynnetty dokumenttina vallankumouksesta, vaikka se valmistui vasta kymmenen vuotta vallankumouksen jälkeen.[1] Avantgarde-elokuva ei ollut yleisömenestys; tarjolla oli kevyempää viihdettä, tuolloin vielä jopa Hollywood-viihdettä.[1]
Elokuva alkaa helmikuun tapahtumilla, kun keisari Nikolai II joutuu luopumaan vallasta ja väliaikaishallitus ottaa vallan käsiinsä. Tämän jälkeen siirrytään huhtikuuhun, jolloin leipäjonot suurenevat ja ihmisten mielissä kytee kapina ankeutta vastaan.
Heinäkuussa alkavat suuremmat levottomuudet, kun ihmiset nousevat barrikadeille osoittamaan mieltään sortajiaan vastaan. Kapina kuitenkin epäonnistuu, ja siihen osallistuneet joutuvat marssimaan kaupungin läpi vastavallankumouksellisten pilkatessa heitä. Nöyryytys ei kuitenkaan saa kapinamieltä lannistetuksi, vaan tapahtumat alkavat edetä kohti lopullista yhteenottoa, vallankumousta.