Suomessa lillukka on tunnettu myös kansanomaisilla nimillä, kuten linnunmarja, lintukka, ämmänmarja, ämmänhillikka, kissanlillukka ja hämmälillukka. Nimet viittaavat kasvin vaatimattomiin, suurikivisiin marjoihin.[1]
Lillukka kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Varsi on pysty, karhea ja harvakseltaan hienopiikkinen. Pintarönsyt voivat kasvaa yli kolme metriä kesän aikana. Rönsyissä on kukattomia, juurehtivia ruusukkeita. Lehtiruoti on hienopiikkinen. Lehdet ovat päältä kaljuja, alta hienokarvaisia. Lehden lapa on kolmilehdykkäinen, lehdykät ovat toistamiseen terävähampaisia. Kukinto 3–15-kukkainen, sarjamainen huiskilo. Valkoiset kukat nousevat lyhyen kukkavarren päähän. Terälehdet ovat 3–6 mm pitkiä, tuskin verholehtiä pitempiä, kapeita ja pystyjä. Lillukka kukkii Suomessa kesäkuussa. Hedelmä on kirkkaanpunainen kerrannaisluumarja. Yhteenkasvaneita luumarjoja on 2–6 kappaletta.[2][3]
Lillukka voi risteytyä mesimarjan (Rubus arcticus) kanssa, jolloin risteymää nimitetään mesilillukaksi (Rubus × castoreus). Risteymä on vaihtelevannäköinen ja -kokoinen, mutta muistuttaa useimmiten lillukkaa.[2]
Levinneisyys
Lillukkaa tavataan Euroopassa Ranskasta ja Britteinsaarilta itään. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Italiaan ja Kreikkaan, pohjoisessa koko Pohjois-Euroopan metsävyöhykkeelle sekä Islantiin. Euroopasta levinneisyysalue jatkuu pitkälle Itä-Siperiaan ja Kiinaan saakka. Lisäksi sitä tavataan Grönlannissa.[4] Suomessa lillukkaa kasvaa yleisenä koko maassa. Runsaimmillaan laji on Etelä- ja Keski-Suomessa.[5]
Elinympäristö
Lillukka kasvaa lehdoissa, tuoreissa metsissä, harju-, kallio- ja rinnemetsissä sekä pientareilla.[2] Laji on tyypillinen mustikkatyyppiin kuuluvilla tuoreilla kankailla.
Käyttö
Lillukan marjat ovat syötäviä ja maultaan hapahkoja. Vähäisen marjasadon vuoksi sillä ei ole kuitenkaan suurta taloudellista merkitystä.[1][6]
Lähteet
Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.