Jameson valmistui vuonna 1877 University College Londonista lääketieteen tohtoriksi, mutta lupaava lääkärinura Englannissa katkesi pian terveysongelmiin, joiden vuoksi hän muutti vuonna 1878 Etelä-Afrikkaan. Hän työskenteli lääkärinä timanttikaivosalueen keskuskaupungissa Kimberleyssä ja ystävystyi kaivostoiminnalla rikastuneen Cecil Rhodesin kanssa. Miehiä yhdisti unelma Brittiläisen imperiumin laajentamisesta Afrikassa. Jameson teki Rhodesin perustaman British South Africa Companyn edustajana vuosina 1889 ja 1890 kaksi neuvottelumatkaa Matabelemaahan nykyisessä Länsi-Zimbabwessa ja suostutteli ndebeleiden kuninkaan Lobengulan myöntämään briteille kaivosoikeuksia valtakuntansa alueella.[1][2] Vuonna 1891 Rhodes lähetti Jamesonin tutkimusmatkalle sisämaan Salisburysta valtameren rannikolle Beiraan, missä yhteydessä hän hankki myönnytyksiä paikallisilta heimopäälliköiltä.[1] Myöhemmin samana vuonna hänet nimitettiin johtamaan vastaperustettua hallintoa Mashonamaalla, missä hän torjui buurien valloitusyritykset. Marras–joulukuussa 1893 Jameson valloitti ndebeleiden kuningaskunnan niin sanotussa ensimmäisessä Matabele-sodassa, ja se liitettiin hänen hallinnoimaansa alueeseen, josta muodostui aikanaan Rhodesian siirtomaa.[1][2] Jameson siirsi hallintokeskuksen Lobengulan entiseen pääkaupunkiin Bulawayoon.[2]
Transvaalin buuritasavallan brittiläisvastainen presidentti Paul Kruger muodosti esteen Rhodesin kaavailemalle Britannian siirtomaavallan laajentamiselle, joten vuonna 1895 Rhodes ja Jameson alkoivat suunnitella Transvaalin brittiläistaustaisten asukkaiden eli uitlanderien (ulkomaalaisten) kapinaa, jota voitaisiin tukea sotilaallisella väliintulolla. Johannesburgin brittiläisten kaivosliikemiesten oli tarkoitus aloittaa kansannousu ja suorittaa vallankaappaus, jolloin Transvaal ja sen rikkaat kultakentät voitaisiin liittää Brittiläiseen imperiumiin. Kapina ei lopulta koskaan alkanut, mutta Jameson hyökkäsi kaikesta huolimatta noin 500 miehen kanssa Transvaaliin joulukuun 1895 lopussa. Jamesonin joukko saarrettiin ja pakotettiin antautumaan ennen kuin se ehti edes Johannesburgiin asti. Salaliiton paljastuminen synnytti kansainvälisen skandaalin, joka tuhosi Rhodesin poliittisen uran. Jameson luovutettiin Transvaalista Englantiin, jossa hänet tuomittiin Foreign Enlistment Act -lain nojalla sotimisesta Britannian kanssa rauhanomaisissa suhteissa ollutta maata vastaan viidentoista kuukauden vankeuteen, mutta vapautettiin terveyssyistä jo muutaman kuukauden kuluttua.[1][2]
Vapauduttuaan Jameson palasi Etelä-Afrikkaan, jossa osallistui vapaaehtoisena toiseen buurisotaan 1899–1900. Hänet valittiin vuonna 1900 Kapmaan parlamenttiin ja Rhodesin kuoltua vuonna 1902 hänestä tuli brittiläismielisen edistyksellisen puolueen (Progressive Party) johtohahmo. Jameson oli helmikuusta 1904 maaliskuuhun 1908 Kapmaan pääministerinä. Afrikaner Bond -puolueen saatua enemmistön vuoden 1908 vaaleissa hän oli oppositiojohtajana ja hänen johdollaan perustettiin uusi unionistipuolue.[1][2] Hän tuki Etelä-Afrikan unionin perustamista vuonna 1910, mutta joutui vuonna 1912 terveyssyistä jättämään politiikan ja palaamaan Englantiin. Jameson lyötiin ritariksi 1910 ja hänelle myönnettiin 1911 baronetin aatelisarvo.[1][3] Vuodesta 1913 hän oli British South Africa Companyn johtokunnan puheenjohtaja.[3] Kuoltuaan Lontoossa vuonna 1917 Jameson haudattiin Rhodesian Matobon kukkuloille Cecil Rhodesin haudan lähelle.[1]
