Lauri Taavetti Tiainen (käytti Saksassa peitenimeä Tienen), (15. helmikuuta1890Rantasalmi – 18. syyskuuta1958) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Taavetti Tiainen ja Bertha Lovisa Teittinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anna-Liisa Jalkasen kanssa.[1][2]
Hän kirjoitti ylioppilaaksi Savonlinnan reaalilyseosta vuonna 1908 ja liittyi Savolaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1908–1915 ja myöhemmin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän suoritti lääketieteen alkututkinnon vuonna 1913. Korkeamman päällystön kurssin hän suoritti vuonna 1923 ja Sotakorkeakoulun komentajakurssin vuonna 1926.[1][2]
Jääkäriaika
Pommarikurssilaisia räjäytysharjoituksessa. Etuoikealla kouluttaja luutnantti Mellis
Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella. Enne Misse-joen rintamalle lähtöään hän oli erikoiskursseilla Spandaussa tutustumassa etäisyysmittarien käyttöön. Syksyllä vuonna 1916 hänet komennettiin etappitehtäviin Suomeen, missä hän kuului läntiseen etappiin, missä hän toimi Ylikiimingin kirkonkylän etappiasemalla ja etapin hajottua vähän aikaa Matarengin etappiaseman hoitajana Ruotsissa ja lautturina Tornionjoella. Takaisin Saksaan saavuttuaan hän osallistui Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]
Hän palasi Suomeen aselaiva S/S Equityn ensimmäisellä matkalla ja nousi maihin 31. lokakuuta 1917 Vesterön saarella ja otti osaa asevaraston vartiointiin sekä kuljetukseen mantereelle. Tämän jälkeen hän toimi asekuljetuksien järjestelyissä Vöyrissä, Ylihärmässä ja Kauhavalla sekä suojeluskuntien harjoitus- ja perustamistehtävissä Mustasaarella ja Vaasassa. Hänet määrättiin Pietarsaaren suojeluskunta-alueen päälliköksi 28. tammikuuta 1918 ja johti venäläisten aseistariisumista Pietarsaaressa, jonka jälkeen hän osallistui Oulun valtaukseen johtamalla etujoukkoa, joka hyökkäsi asema-aluetta ja työväentaloa vastaan. Hän toimi 20. helmikuuta 1918 alkaen Vilppulan rintaman päällikkönä etenemisen alkamiseen saakka ja sen aikana Tampereen valtaukseen saakka ensin Hämeen ryhmän 4. Vilppulan pataljoonan ja myöhemmin 1. Ruoveden pataljoonan komentajana.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
12. Divisioonan komentaja Lauri Tiainen.
Sisällissodan jälkeen hänet komennettiin 20. toukokuuta 1918 Karjalan armeijakunnan alipäällystökurssien johtajaksi ja 1. elokuuta 1918 Karjalan rykmentti n:o 2:n (myöhemmin Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6 ja Viipurin rykmentti) I pataljoonan komentajaksi, josta hänet siirrettiin 20. tammikuuta 1922 rykmentin talouspäälliköksi ja 29. helmikuuta 1923 alkaen uudelleen I pataljoonan komentajaksi. Rykmentin varakomentajuuden hän otti vastaan 16. kesäkuuta 1923, josta hänet siirrettiin 16. toukokuuta 1924 Jalkaväen kapitulanttikoulun johtajaksi, josta hänet siirrettiin 15. elokuuta 1924 Pohjanmaan jääkäripataljoonaan ja 15. syyskuuta 1925 Karjalan kaartin rykmenttiin ja edelleen 4. heinäkuuta 1929 Savon prikaatiin. Karjalan sotilasläänin komentajaksi hänet nimitettiin 1. heinäkuuta 1933.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
Talvisotaan Tiainen osallistui 12. divisioonan komentajana. Hän joutui luopumaan komentajuudesta 31. tammikuuta 1940, koska joutui sairastuttuaan sairaalahoitoon.[2] Hänen tilalleen nimitettiin 2. helmikuuta 1940 jääkärieversti Antero Svensson.[3] Tiainen kerkesi osallistua talvisodan taisteluihin Laatokan koillispuolella, missä hän sai vastaansa Jevstignejevin johtaman Neuvostoliiton 56. divisioonan. Sairaudesta parannuttuaan hänet siirrettiin Koulutuskeskuksien koulutustarkastajaksi Kotijoukkojen esikuntaan. Välirauhan ja Jatkosodan aikana hän toimi Järjestely-, Liikekannallepano- ja Komennusosaston päällikkönä Kotijoukkojen esikunnassa. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945. Hänet on haudattu Helsinkiin.[2]
Luottamustoimet
Hän toimi 2. divisioonan kunniatuomioistuimen varapuheenjohtajana vuosina 1930–1933 ja 3. divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1935–1937.[1][2]
.svg){kind=small}
