Kyprokselle meni suomalaisia rauhanturvaajia ensi kerran 1964. Lindmanin elokuva valmistui seuraavana vuonna vaikeuksien jälkeen. Lindman itse on sanonut sitä katastrofiksi. [1][2]
Suomalaisnäyttelijät olivat pääosin harrastajia. Rooli oli myös maskeeraaja monsieur Mossella eli Raimo Jääskeläisellä, jonka lempinimi on peräisin juuri tästä elokuvasta.[3]
Suuren kohun saattelemasta elokuvasta ei tullut yleisömenestystä, vaan se poistui ohjelmasta pian. Elokuva jäi tuottaja Oleg Jakovlewin ainoaksi tuotannoksi, eikä Lindmankaan ohjannut 30 vuoteen yhtään elokuvateatterielokuvaa.[2]
Aikalaiskriitikoista muun muassa Paula Talaskivi, Heikki Eteläpää ja Greta Brotherus antoivat elokuvalle murskakritiikin, Inkeri Lius (Suomen Sosialidemokraatti) oli myönteisempi: "Kuvauksen (Peronkoski) puolesta rauhallinen ja mielenkiintoinen filmi, jonka musiikkia seuraa mielellään" mutta "rakkaustarina on erittäin yksinkertainen eikä se siedä erittelyjä". Myönteisehköön arvioonsa Martti Savo (Kansan Uutiset) lisää: "Elokuvalle on eduksi se, että siinä näkee enemmän kyproslaisia kuin suomalaisia".[4]
Arto Pajukallio (Katso) arvioi elokuvaa televisioesityksen aikana myönteisin sanakääntein: "Vaara, romantiikka ja eksotiikka kihelmöivät lopputuloksessa jännittävällä tavalla. Kulttuurit lähentyvät kreikkalaisen kansantanssin ja suomalaisen letkajenkan muodossa jotain etelänmatkoille tyypillistä tavoittavassa kohtauksessa." Jussi Karjalainen (Helsingin Sanomat) löytää jopa camp-huumoria.[4]
