Latvian parlamenttivaalit 2022 järjestettiin 1. lokakuuta, ja niissä valittiin kaikki parlamentin eli Saeiman 100 edustajaa seuraavaksi nelivuotiskaudeksi.[1]
Äänioikeus vaaleissa on kaikilla Latvian kansalaisilla, jotka ovat vaalipäivään mennessä täyttäneet 18.[2] Äänestäjäksi ei tarvitse erikseen rekisteröityä eikä äänestäminen ole pakollista.[3]
Maa on jaettu viiteen vaalipiiriin, joista kustakin valitaan 13–32 edustajaa. Ehdokkaaksi voivat asettua äänioikeutetut vähintään 21-vuotiaat kansalaiset. Myös hakemuksella kansalaisuuden saaneet sekä ulkomailla asuvat kansalaiset saavat asettua ehdokkaaksi. Ehdokkaaksi eivät saa asettua sellaiset henkilöt, jotka ovat työskennelleet Neuvostoliiton hallinnossa, oikeuden vajaavaltaiseksi julistamat henkilöt sekä rikoksesta tuomitut henkilöt.[4]
Kaksi päivää vaalien jälkeen presidentti Levits nimitti Krišjānis Kariņšin hallitustunnustelijaksi, jonka tehtävänä oli muodostaa maalle uusi hallitus.[6] Seuraavana päivänä ZZS ilmoitti, ettei se aio tukea Kariņšin muodostamaa hallitusta.[7] Joulukuussa 2022 Kariņšin toinen hallitus aloitti toimintansa: siihen kuuluivat JV, NA ja AS.[8]