Lapta (ven.лапта́) on venäläinen mailapeli, jota pelataan kuuden hengen joukkueissa.[1] Toinen joukkueista on lyömässä sisävuorossa, ja toinen joukkue yrittää polttaa sisävuoron juoksijan koskettamalla tätä pallolla. Sisävuorossa oleva joukkue saa kaksi pistettä, kun sen juoksija pääsee ”kon”-linjalle ja takaisin kotiin.
Laptajoukkueessa on kuusi pelaajaa, ja peli on jaettu kahteen 30 minuutin puolijaksoon. Laptassa lyöjä käyttää 60–110 senttimetriä pitkää mailaa, joka on halkaisijaltaan alle viisi senttimetriä ja painaa noin 1,5 kilogrammaa.[1] Pallona käytetään nykyään usein tennispalloa.[2]
Joukkueet ovat vuorollaan sisä- ja ulkovuorossa. Ulkovuorossa olevan joukkueen pelaaja syöttää palloa ylöspäin ja sisäpelaajan lyöjä yrittää lyödä sitä. Kun pallo on syötetty, sisävuoron pelaaja yrittää päästä ”kon”-linjalle ja takaisin kotiin. Päästyään ”kon”-linjalle pelaaja voi jäädä sinne ja yrittää juosta kotiin seuraavalla vuorolla. Jokaisesta tuodusta juoksusta saa kaksi pistettä. Lyöjän pitää olla lyönnissään tarkka, sillä jos pallo lentää kentän ulkopuolelle, seuraa palo.[2]
Ulkopelaajat voivat polttaa sisäpelaajia koskettamalla pallolla juoksijaa. Koskettuaan juoksija sisäpelaajan pitää juosta peruslinjalle tai kotipesään. Jos sisäpelaaja saa pallon kiinni suoraan ilmasta, joukkue saa yhden juoksun.[2]
Historia
Laptasta on löydetty mainintoja 1300-luvulta, joten sitä on pelattu Venäjällä jo pitkään.[1][3]Pietari Suuri kannusti armeijan eliittijoukkoja pelaamaan laptaa fyysisenä harjoitteena.[1][4]
Neuvostoliitossa laptaa ja gorodkia pyrittiin kehittämään moderniksi neuvostolajiksi. Laptan harrastajamäärät kasvoivat, ja 1950-luvulla lajia pelasi tuhansia joukkueita.[1] Venäjän-mestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran 1958, mutta pian tämän jälkeen laji menetti asemansa. Venäjän-mestaruuskilpailut herätettiin eloon uudestaan vuonna 1990.[4]
Lähteet
↑ abcdeWilliams, Victoria: Weird Sports and Wacky Games around the World: From Buzkashi to Zorbing, s. 169-171. ABC-CLIO, 2015. ISBN 978-161-069-640-1Google-kirjat (viitattu 22.10.2018). (englanniksi)
↑Chetwynd, Josh: Baseball in Europe: A Country by Country History, s. 133. McFarland, 2009. ISBN 978-078-645-175-3Google-kirjat (viitattu 22.10.2018). (englanniksi)
↑ abNauright, John & Parrish, Charles (toim.): Sports Around the World: History, Culture, and Practice, s. 363. Santa Barbara, California: ABC-Clio, 2012. ISBN 978-1-59884-300-2Google-kirjat (viitattu 26.7.2016).