Lapinkastikka

Lapinkastikka
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Kastikat Calamagrostis
Laji: lapponica
Kaksiosainen nimi

Calamagrostis lapponica
(Wahlenb.) Hartm.

Katso myös

  Lapinkastikka Wikispeciesissä
  Lapinkastikka Commonsissa

Lapinkastikka (Calamagrostis lapponica) on monivuotinen kastikoiden sukuun kuuluva heinä.

Ulkonäkö ja koko

Lapinkastikka kasvaa 50–100 senttimetriä korkeaksi. Haaraton korsi on kaksi- tai harvoin kolmenivelinen. Lehdet ovat hyvin pitkäsuippuisia, keskeltä leveämpiä ja karheita. Lehtilapa on 2–4 mm leveä, kalju tai joskus karvainen ja sen laidat ovat ylöskiertyneet. Lehden kieleke on noin 3 mm ja tylppä. Kukinto on monihaarainen, leveän sukkulamainen röyhy. Väriltään röyhy vaihtelee vaaleanruskeasta tummansinipunaisenruskeaan, ja on kooltaan 5–13 x 2–3 cm. Kapeanpuikeat kaleet ovat 5 mm pitkiä. Tähkylät ovat 3–8 mm pitkiä ja yksikukkaisia. Ulkohelve on sisähelvettä pidempi mutta vähän kaleita lyhyempi. Ulkohelpeen tyvellä olevat karvat ovat lähes kaleiden pituisia. Laji kukkii Suomessa heinä-elokuussa.[2]

Lapinkastikan heteen ponnet ovat keltaisia mutta huonosti kehittyneitä ja avautumattomia. Tämä johtuu siitä, että laji on apomiktinen eli se ei tarvitse tuulipölytystä jyvän muodostamiseen.[3][4]

Tutkijat pitävät lapinkastikkaa risteymäsyntyisenä heinänä.[4]

Levinneisyys

Nimensä mukaisesti lapinkastikka on pohjoinen laji. Sitä tavataan Norjan, Ruotsin ja Suomen keski- ja pohjoisosissa, Kuolan niemimaalla, Uralin alueella, Pohjois- ja Itä-Siperiassa, Alaskassa sekä Kanadassa.[3]

Suomessa lapinkastikkaa tavataan pohjoisen suunnalta Pohjois-Savon korkeudelle saakka. Selkeästi yleisin laji on kuitenkin Pohjois-Lapissa.[5]

Elinympäristö

Lapinkastikka kasvaa kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä, tunturikankailla, korpien ja lettorämeiden mättäillä, kallioilla ja hiekkaisilla tienvarsilla. Kasvustot ovat usein pieniä.[2]

Lähteet

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9

Viitteet

  1. ↑ Calamagrostis lapponica IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 610–611.
  3. ↑ a b Den virtuella floran: Lapprör. (ruotsiksi) Viitattu 26.8.2011.
  4. ↑ a b Oulun kasvit 2005, s. 163.
  5. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Lapinkastikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 26.8.2011.

Aiheesta muualla