Lal Bahadur syntyi Mughalsaraissa United Provincessa (nyk. Uttar Pradesh) ja osallistui Mahatma Gandhinväkivallattomaan vastarintaan vuonna 1921. Hän opiskeli Kashissa ja sai vuonna 1926 Shastrin oppiarvon, josta tuli hänen lisänimensä. Shastri oli yhdeksän vuotta vankilassa, suurimman osa niistä osallistuessaan Satyagraha-liikkeeseen vuonna 1940.
Intian itsenäistyttyä hän oli sisäministerinä Uttar Pradeshissa..[1] Vuonna 1951 Shastri valittiin Lok Sabhan pääsihteeriksi. Hän oli rautateiden ministerinä, mutta erosi rautatieonnettomuuden jälkeen. Vaalien jälkeen hän pääsi liikenneministeriksi ja sisäministeriksi vuonna 1961.
Shastri toimi varapääministerinä Jawaharlal Nehrun sairauden aikana. Nehrun kuoltua toukokuussa 1964 Shastrista tuli kompromissiehdokkaana Intian pääministeri 9. kesäkuuta 1964. Hän oli nehrulainen sosialisti, ja kelpasi myös niille, joille konservatiivis-oikeistolainen Morarji Desai oli huonompi vaihtoehto.
Shastrin pääongelma oli Pakistan. Pakistan lähetti sotavoimia Kutchin niemimaalle elokuussa 1965. Britannian pääministerin taivuttelemana Pakistan suostui kymmenykseen alueesta, josta he olivat aluksi vaatineet puolta.
Syyskuussa 1965 Pakistanin joukot kuitenkin hyökkäsivät uudelleen, nyt Kashmirin alueen vuoksi. Pakistanilaiset toivoivat vallankaappausta Intiassa. Shastri lähetti kuitenkin joukot hyökkäykseen ja Punjabissa käytiin kiivasta panssarisotaa. Pakistanilaiset valtasivat joitain alueita, mutta Intia sai Haji Pirin Kashmirissa ja Lahoren tykistönsä kantaman päähän. Aselevon yhteydessä Shastrista tuli kansallissankari.
.jpg)
