Tämä artikkeli kertoo Kirkkonummen kylästä. Sanan muista merkityksistä katso Kylmälä (täsmennyssivu).
Kylmälä on kylä Kirkkonummen pohjoisosassa, lähellä Lapinkylää. Kylä on rakenteeltaan maaseutumainen, taajama-alueella on lievää rakennuskantatihentymää. Vuonna 2011 kylässä oli 855 asukasta.[1]
Kylässä harjoitetaan kasvihuoneviljelyä sekä hevosia. Kylässä on vapaaehtoinen palokunta (Kylmälä FBK).
Kylmälässä sijaitseva Sjökullan koulu sijaitsee Tampaja-järven rannalla, lähellä Evitskogin risteystä. Koulun rannassa on hyvä uintipaikka. Laiturin päässä veden syvyys on aikuisella suurin piirtein kainaloihin asti veden pinnan ollessa normaalikorkeudella. Rannalla on pukukopit. 60°14.11′N, 024°24.19′E
Liikenneyhteys
Pohjolan Liikenne ajaa HelsingistäVeikkolaan Kylmälän kautta muutamia kertoja arkipäivässä. Linja-auto lähtee Helsingin linja-autoasemalta laiturista 17. Kirkkonummen linja-autoasemalta Kylmälään menevät linja-autot lähtevät laitureilta 9 ja 10.
Metsähovi
Kylmälässä sijaitsevat myös Metsähovin tutkimuslaitokset, joihin kuuluvat Helsingin yliopiston Observatorio, Aalto-yliopiston radioteleskooppi ja Paikkatietokeskuksen havaintoasema.