Kyläneidonkieli eli piennarneidonkieli, myös pelkkä neidonkieli (Echium vulgare) on näyttäväkukkainen lemmikkikasvi. Se on kaksivuotinen ja se kasvattaa ensimmäisenä vuotena vain lehtiruusukkeen, jonka keskeltä kasvaa haaroittuva kukkavarsi seuraavana vuonna.[2]
Kyläneidonkieli kasvaa 30–90 senttimetriä korkeaksi. Varsi on tanakka, haaraton tai tyveltä haarova ja karkeakarvainen. Yksisuoniset lehdet ovat kierteisesti ja vaihtelevat muodoltaan suikeista tasasoukkiin. Juuri on sinipunainen ja värjäävä.[3]
Kukinnot
Ketokimalaisen kuningatar (Bombus sylvarum) kyläneidonkielen kukassa.
Kukinto on yksihaarainen, toispuolinen viuhko eli kiemura, ja muistuttaa hieman lupiinia. Kukkien nuput ovat punertavan violetteja. Kukanverhiö on lähes tyveen asti liuskainen. Teriö on 10–18 millimetriä pitkä, suppilomainen ja vastakohtainen. Nuppuvaiheen jälkeen teriö muuttuu siniseksi. Heteitä on 4 tai 5 ja ne ovat teriötä pidempiä. Palhot ovat eripituisia. Luotteja on kaksi kappaletta.[3] Kyläneidonkieli kukkii Suomessa kesä–elokuussa runsain kukin. Sen kukat houkuttelevat runsaasti hyönteisiä, esimerkiksi mesipistiäisiä, kaaliperhosia ja kiitäjiä.[4]
Laajamittainen esiintyminen Waldems-Wüstemsissä Taunusissa
Kyläneidonkieltä tavataan villinä koko Euroopassa lukuun ottamatta Espanjan ja Portugalin eteläisimpiä osia sekä pohjoisinta havumetsä- ja tundravyöhykettä. Yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Etelä-Euroopasta Isoon-Britanniaan, Etelä-Skadinaviaan, Etelä-Suomeen, Baltiaan, Länsi-Venäjälle ja Kaukasukselle. Levinneisyysalue jatkuu hajanaisena itään päin Keski-Aasiaan saakka. Laji on levinnyt tulokkaana laajalle Pohjois-Amerikan itäosiin ja muun muassa Uuteen-Seelantiin.[6]
Suomessa kyläneidonkieltä tavataan Etelä-Lappia ja Kainuuta myöten. Etelä-Suomessa laji on vakiintunut uustulokas, pohjoisempana se on satunnainen uustulokas.[7] Levinneisyysalue on kuitenkin koko Suomessa laikukkainen.[8][9]
Kyläneidonkieli viihtyy kuivahkoilla, aurinkoisilla kasvupaikoilla, kuten kivikkoisilla ja soraisilla tienvarsilla, kyläkedoilla ja lastauspaikoilla. Sitä kasvatetaan myös koristekasvina ja esiintyy toisinaan viljelykarkulaisena.[7][11]
Kemiallinen koostumus
Neidonkieli ei ole mehiläistarhaajien suosikki, sillä jos mehiläiset innostuvat vierailemaan sen kukista runsaasti, voi hunajasta tulla myrkyllistä. Kasvi sisältää PA-yhdisteitä eli pyrrolitsidiineja. Neidonkielen mesi ja erityisesti sen siitepöly sisältää suuria määriä PA-yhdisteitä. Muutamassa muussakin kasvissa on näitä samoja alkaloideja, esimerkiksi jaakonvillakossa (Jacobaea vulgaris) ja rantapunalatvassa (Eupatorium cannabinum). Määritellyt raja-arvot eivät silti välttämättä ylity, jos mehiläisille on tarjolla muita niitä houkuttelevia kukkivia kasveja. Mehiläistarhojen läheisyydestä kyläneidonkielet kannattaa kuitenkin niittää ennen kukintaa tai poistaa kokonaan. Jos hunajaan päätyy PA-yhdisteitä, voi tällaisen hunajan nauttiminen aiheuttaa myrkytysoireita. Näitä voivat olla pahoinvointi, sydämen rytmihäiröt ja verenpaineen lasku. Jos PA-yhdisteitä joutuisi elimistöön liian suuri annos, voisi siitä aiheutua akuutti maksavaurio.[12]
Hämet-Ahti, L. & Suominen, J. & Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
Hämet-Ahti, L. & Kurtto, A. & Lampinen, R. & Piirainen, M. & Suominen, J. & Ulvinen, T. & Uotila., P. & Väre, H.: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka, 2005, nro 21, s. 41–85. ISSN 0782-050X
Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko (toim.): Vantaan luonto : kasvit. Vantaa: Vantaan kaupunki, 1996. ISBN 951-8959-47-1
.jpg)
.jpg)
.jpg)
