Kurikan Kotiseurakunta eli Kurikan helluntaiseurakunta on vuonna 1955 perustettu kurikkalainenhelluntaiseurakunta. Seurakunnan pastori on Markus Keväänranta. Seurakunnan toimitilat sijaitsevat Kurikan keskustassa Kirkkoahteen varressa. Seurakuntaan kuuluu noin 100 jäsentä. Seurakunnan toimintaan kuuluvat jumalanpalvelusten ja rukouskokousten lisäksi lapsi- ja nuorisotyö, koulutyö, musiikkityö ja lähetystyö.[2]
Seurakunnan tilaisuuksia lähetetään muun muassa TV7:n televisio- ja verkkokanavilla.[1]
Vapaiden herätysliikkkeiden kokouksia on pidetty Kurikassa jo 1920-luvulta lähtien. Kurikan helluntaiseurakunta perustettiin 9. syyskuuta1955. Perustamiskokouksessa oli paikalla 13 henkilöä ja se pidettiin Koivaaran talossa. Alkuaikoina seurakunta kokoontui kodeissa. Jäsenmäärän kasvaessa tilaisuudet siirtyivät kerhohuoneisiin ja tarve kiinteille toimitiloille kasvoi. Vuonna 1974 seurakunta vuokrasi huoneiston osoitteesta 1981, minkä jälkeen siirryttiin 1981 viereiselle tontille Kurikantie 6:n kellaritiloihin. Nykyinen Kirkkoahteen kiinteistö on vanha Kurikan meijeri, joka siirtyi 1. marraskuuta1988 seurakunnan omistukseen. Muutostöiden suunnittelusta vastasi Veikko Köykkä Ilmajoelta. Tilat vihittiin käyttöön 21. huhtikuuta1991.[3]