Kuopion kauppahalli on jugend-tyyliin rakennettu kauppahalliKuopion torilla. Kauppahallissa on myyntipiste 30 yritykselle. Se on auki ympäri vuoden kuutena päivänä viikossa.
Rakennuksen on suunnitellut Johan Victor Strömberg[1]. Kauppahalli aloitti toimintansa elokuussa 1902. Hallia laajennettiin 1914Arne Sireliuksen suunnittelemalla lihatarkastamolla, joka toimii nykyään kalahallina[1]. Myöhemmin hallin ulkoasua on paranneltu ja tehty sisäremontteja. Kauppahallin purkamisesta keskusteltiin vakavasti viimeksi 1960-luvulla[1]. Kauppahalli päätettiin kuitenkin kunnostaa 1970-luvun alussa[1]. Rakennuksen nykyinen väritys on peräisin tältä ajalta[1].
Kauppahalli-hanketta oli suunniteltu jo 1870-luvulta lähtien[2]. Ruoan myynnin puhtausvaatimukset olivat nousseet ja näin myös Kuopiossa tuli tarve rakentaa torille pysyvä myyntipaikka. Samaan aikaan torille suunniteltiin myös basaarirakennuksen rakentamista, mutta sitä ei koskaan toteutettu[2]. Myöskään satamatorille samoihin aikoihin suunniteltu kauppahalli ei koskaan toteutunut.
Kauppahallia ja torin ympäristöä muutettiin alatorihankkeessa, johon liittyi myös kalahallin siiven purkaminen ja uuden kahvilaravintolan rakentaminen sen tilalle. Myös kauppahallin väritys muutettiin toriremontin yhteydessä keltaiseksi.
Riekki, Helena: ”1 / Puukaupungista kivikaupungiksi: Kuopion tori”, Kuopion kaupungin rakennushistoria - Kaupungin rakentamisvaiheita vuodesta 1875, s. 127–134. (Kuopion historia 6) Kuopion kaupunki, 2005. ISBN 951-842-293-1
Viitteet
↑ abcde”Kauppahalli”. Kuopion kaupungin rakennushistoria, s. 130–132
↑ ab”Basaari- ja hallihanke”. Kuopion kaupungin rakennushistoria, s. 127–129