Kuninkaankadun ja Hämeenkadun kulmassa sijaitsee Sokoksen tavaratalo.[4] Aiemmin Kuninkaankadun varrella ovat toimineet myös Stockmann ja Anttila. 1980-luvulla osa Kuninkaankadusta muutettiin kävelykaduksi, ja myöhemmin kävelykatuosuutta on laajennettu. Nykyään se ulottuu Hämeenkadulta Satakunnankadulle asti.[5][6]Pyörätie jatkuu Kuninkaankadun alusta loppuun.[2]
Kuninkaankatu on Tampereen vanhimpia katuja; maanmittari Daniel Hall (1739–1803) piirsi lähes koko nykyisen katulinjan jo vuonna 1775 suunnitellessaan ”Tammerkosken kauppalan” tulevaa asemakaavaa. Tampereesta oli aluksi tarkoitus tehdä kauppala, mutta sen sijaan vuonna 1779 perustettiinkin kaupunki. Hallin päivittämästä kartasta tuli kaupungin ensimmäinen asemakaava.[7]
Ensimmäisissä kartoissa Tampereen kaduilla ei ollut nimiä. Varhaisin tunnettu maininta Kuninkaankadusta on vuodelta 1790, jolloin sitä käytettiin eräässä esirukouksessa (muodossa Kuningan katu). Katujen nimet merkittiin ensimmäisen kerran karttaan maanmittari Johan Walleniuksen (1785–1849) vuosina 1825–1826 laatimassa Tampereen asemakaavaehdotuksessa. Siinä nimet olivat ruotsinkielisiä ja Kuninkaankatu esiintyi muodossa Kungs Gatan.[8][9]
Kuninkaankadun nimi viittaa mahdollisesti kaupungin perustajaan Kustaa III:een. Kadunnimi on kuitenkin voitu muodostaa myös ulkomaisten mallien mukaan.[10] ”Kuninkaankatu” on Euroopassa perinteinen kadunnimityyppi: se on ollut käytössä Englannissa jo 1100-luvulla (Cuningesstrete) ja Ruotsissa 1600-luvulla (Kungsgatan).[11]
↑Pitkänen, Ritva Liisa & Saarikivi, Janne & Suviranta, Sami: Turun KuninkaankatuKaupunkinimistön historiaa. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2003. Viitattu 5.8.2018.
↑Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, s. 52.
↑Laaksonen, Jenni: Yhdyspankintalon kortteli, Tampere: Rakennetun ympäristön selvitys, s. 19. Tampere: Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy, 2018. Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 5.8.2018.