Kultainen riisi on riisilajike, jonka syötävät osat sisältävät runsaasti A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Kultainen riisi on kehitetty geenimanipuloimalla aasianriisiä (Oryza sativa). Sen on kehittänyt saksalainen Ingo Potrykus yhdessä Freiburgin yliopiston tutkijan Peter Beyerin kanssa Zürichin teknillisessä korkeakoulussa. Työ aloitettiin 1992, ja sen biotekniikan läpimurtona pidetyt tulokset julkaistiin vuonna 2000. Riisilajikkeella pyritään torjumaan kehitysmaiden ihmisten yksipuolisen ruokavalion aiheuttamia ongelmia. Uuden riisilajikkeen toivotaan pelastavan miljoonien ihmisten hengen ja estävän puolen miljoonan ihmisen sokeutumisen vuodessa.[1] Riisilajiketta ei ole otettu käyttöön kehitysmaissa. Kehitysmaissa pelätään, että länsimaalaisten näkökulmasta kehitysmaissa tuotettu ruoka ”saastuu” geenimanipulaation takia eikä siellä tuotettu ravinto kelpaa länsimaihin.[2] Lisäksi monet järjestöt vastustavat kultaisen riisin käyttöönottoa.[2]
Tutkija Peter Beyer sai rahoitusta tutkimukseensa Euroopan komission Carotene Plus -ohjelmasta. Sopimuksella määrättiin, että tutkimustulosten oikeudet luovutetaan rahoittajalle, joka tuossa tutkimuksessa oli Syngenta (aiemmin ICI:n maatalouskemikaaliryhmä). Riisilajikkeen kehittämiseen liittyy noin 70 patenttia. Sen humanitäärinen käyttö ja viljely alle 10 000 dollarin arvosta on rojaltivapaata.[1]
A-vitamiinin vajeesta kärsii 190 miljoonaa lasta ja 19 miljoonaa raskaana olevaa naista 122 maassa.[4] Tämä aiheuttaa 1–2 miljoonaa kuolemaa ja sokeuttaa pysyvästi 500 000 henkeä sekä aiheuttaa miljoonien ihmisten sairastumisen muihin tauteihin.[5]Unicef ja joukko kansalaisjärjestöjä kannattavat tiheää pienten A-vitamiiniannosten saamista.[6]
Vaihtoehtoiset A-vitamiinin lähteet
Kultainen riisi on todistettu ihmisille yhtä tehokkaaksi A-vitamiinin lähteeksi kuin pillerit ja tehokkaammaksi kuin beetakaroteenia sisältävä pinaatti.[7][8][9] Kultainen riisi on paljon pillereitä kustannustehokkaampi tapa parantaa A-vitamiinin saantia.[10] Riisi muodostaa usein 90 prosenttia lasten ravinnosta, ja kultainen riisi ei maksaisi sen enempää.[11] Vuonna 2005 kehitetty Kultainen riisi 2 tuottaa vielä 23 kertaa enemmän beetakaroteenia.[12]
250 miljoonaa pikkulasta kärsii A-vitamiinin puutteesta. Patrick Mooren mukaan useimmat heistä eivät syö juuri muuta kuin kulhon riisiä päivässä.[13]Britannian konservatiivipuolueen kansanedustaja Zac Goldsmith pitää kultaista riisiä vääränä ratkaisuna ja kehottaa syömään ennemmin vihreitä vihanneksia. Adrian Dubockin mielestä tämä on yhtä julmaa kuin Marie Antoinetten lausahdus: ”Jos kansalaisilla ei ole leipää, syökööt kakkuja.” Dubockin mukaan A-vitamiinin puute tappaa 6 000 lasta päivässä, 28 prosenttia maailman kuolevista lapsista, ja on myös suurin sokeuden syy.[11]
Vandalismi Filippiineillä
Vuonna 2013 vandalisoitiin Kansainvälisen riisintutkimusinstituutin kultaisen riisin koeviljelmä Filippiineillä juuri ennen kuin kokeen piti valmistua.[14] Tutkijat valittivat tästä naisille ja lapsille koituvaa hirvittävää kärsimystä.[14] Kuuluisa entinen GMO-vastustaja Mark Lynas raportoi Slate-lehdessä, että mielenosoituksesta karkasi äärivasemmistolaisen KMP-ryhmän johtama aktivistijoukko tuhoamaan viljelmiä toisten mielenosoittajien tyrmistykseksi.[15]Greenpeacen edustaja puolusti vandaaleja.[16] Toinen Greenpeacen edustaja sanoi, että tieteilijät ovat väärässä sanoessaan kultainen riisin olevan ratkaisu A-vitamiinin puutteeseen.[17] Greenpeace myös pelkää, että kultainen riisi pehmentäisi ihmisten kuvaa geenimuuntelusta.[16]Australian tiedeakatemian entinen johtaja, tutkija Jim Peacock syytti Greenpeacea tieteenvastaisuudesta ja virheellisen informaation moraalittomasta levittämisestä.[17]
Kiinan skandaali
Tutkija-journalisti Jon Entinen artikkelin mukaan Greenpeace levitti Kiinassa huhua kultaisen riisin vaarallisuudesta. Kiinan ”Twitter” Weibo täyttyi vihaviesteistä, ja viranomaiset reagoivat erottamalla kolme kultaisen riisin kokeen tutkijaa Kiinan terveysvirastosta ja Zhejiangin lääketieteen akatemiasta.[3]
Kritiikkiä
Greenpeacen laskelman mukaan riisiä pitäisi syödä päivässä kilokaupalla, jotta vitamiinin vähimmäismäärä tulisi täyteen. Tämä laskelma perustuu kuitenkin riisilajikkeen varhaiseen prototyyppiin. Myöhemmillä versioilla riisilajikkeen A-vitamiinipitoisuutta on nostettu monikymmenkertaiseksi.[18] Lisäksi vastustajien mukaan kultaisen riisin tutkimustyöhön uhratuilla varoilla ongelmaa olisi voitu merkittävästi lieventää käyttämällä tehokkaampia ja yksinkertaisempia menetelmiä.[19][20] Professori Petter Portinin mukaan on aktivisteilta moraalitonta kieltää kultaisen riisin käyttö, koska se parantaisi kehitysmaiden ihmisten tilannetta itsestään, kun taas aktivistien toivomat ratkaisut eivät ole toteutuneet kiellosta huolimatta.[21]
↑S. K. Datta ym.: Golden rice: introgression, breeding, and field evaluation. Euphytica, 2007, 154. vsk, nro 3, s. 271–278. doi:10.1007/s10681-006-9311-4
↑Jacqueline A. Paine ym.: Improving the nutritional value of Golden Rice through increased pro-vitamin A content. Nature Biotechnology Vuosikerta =23, 2005, s. 482–7. PubMed:15793573doi:10.1038/nbt1082Artikkelin verkkoversio.