Kordillieerien jääkilpi

 

Kordillieerien jääkilpi oli jääkausiaikoina pohjoisten Kalliovuorten yllä. Viimeksi se kasvoi suureksi Wisconsin-jääkilveksi. Kun jäätikkö oli suurimmillaan, se yhdistyi itäisen Kanadan yllä olleen Laurentiden jääkilven kanssa suureksi jäätiköksi. Tutkijoita kiinnostaa Kordillieerien jäätikön laajuus, koska sen uskotaan jääkauden lopulla Laurentiden jääkilpeä nopeammin supistuessaan avanneen muinaisille intiaaneille tien etelään ensiksi joko Kalliovuorten itäpuolelle tasangoille tai Alaskan kaakkoisrannikolle – Kanadan länsirannikolle. Kun valtavan Laurentiden jääkilven sulaminen vei 11 000 vuotta, Kordillieerien jääkenttä suli 4 000 vuodessa tai lyhyemmässä ajassa. Tämä nopea sulaminen aiheutti monia tulvia, muun muassa Missoula-järven äkillisen tulvimisen yli. Koska jää painoi maankuorta alas, joillakin alueilla merenpinta oli satoja metrejä nykyistä korkeammalla, vaikka vedenpinta oli yleisesti ottaen laskenut koko maailmassa. Vedenpinnan yleisen laskun ja paksun jään aiheuttaman maankuoren painumisen tarkka tietäminen on olennaisen tärkeää, kun halutaan selvittää, saattoivatko intiaanit kulkea Kordillieerien jääkilven vierestä nykyisen Alaskan alueelta Yhdysvaltoihin.

Laajuus

Laajimmillaan Kordillieerien jäätikkö ulottui Yhdysvalloissa läntiseen Montanaan ja pohjoiseen Idahoon. Rannikolla se ulottui pohjoiseen Washingtoniin Seattlen ja Spokanen tasalle. Alaskassa se ulottui muun muassa Yukonin territorion eteläisimpään kolmannekseen, eteläiseen Keski-Alaskaan ja Alaskan niemimaalle. Jää peitti kaiken Alaskan eteläisimmästä osasta, kaakkoisesta rannikon "kahvasta", joka on Brittiläisen Kolumbian länsipuolella. Jää peitti laajimmillaan lähes koko mannerjalustan, joka oli jääkauden aikana vedenpinnan yläpuolella, Alaskan ja Kanadan rajalla olevasta Juan de Fucan salmesta pohjoiseen.

Historia

Viimeisen Wisconsin-jääkauden viimeistä vaihetta sanotaan Fraser-jäätiköitymiseksi. Silloin jää laajeni Fraserin ja Pugetin alamaihin, ja osaan Juan de Fucan salmea. Jää ulottui lännessä mannerjalustan rajan ja mantereen väliin. Täällä olivat ulkonevan mannerjään kielekkeet Puget Lobe ja Juan de Fuca Lobe. Pugetin kieleke oli jääkauden aikana lämpötilojen mukaan herkemmin liikkuva kuin muut jääkielekkeet, kieleke värähteli 200 kilometriä, ainakin 100 metrin vuosivauhtia. Laajimmassa asemassaan Pugetin kieleke lienee ollut 500–1 000 vuotta.[1] Pugetin silmukka eteni viimeksi läntisessä Washingtonin osavaltiossa 15 000 vuotta sitten. Se synnytti tänne suistoalueita ja muitakin jäätiköille tyypillisiä kerrostumia. Jääkilpi ulottui 270 metrin korkeuteen Columbiajoen laaksossa, ja mannerjalustalla veden alla 0–300 metrin korkeuteen. Itäisillä Kaskadivuorilla syntyi Okanogan jääkieleke, johon liittyi Columbian jääjärvi. Jääkieleke nimeltä Purcell Trench Lobe patosi Missoula-järven.

Läntisessä Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa ja Kanadan lounaisessa Brittiläisessä Kolumbiassa jää oli laajimmillaan 22 000–18 000 vuotta sitten.[1] ja oli suuresti vetäytynyt, kun jää virtasi taas Pugetin alamaille joskus 17 000–13 000 vuotta sitten. Ennen aikaa 18 000 vuotta sitten jäätikkö saapui läntisillä Kaskadivuorilla, Olympicvuorilla ja Vancouversaarilla laaksojen suille ja loi moreenit, ja vetäytyi takaisin vuorille. Kordillieerien jää eteni Pugetin alamaille kaakkoisen Vancouverin saaren reunalle 18 000 vuotta sitten. Jää kiersi Olympicvuoret ja saapui läntiseen Juan de Fucan salmeen 17 000 vuotta sitten, ja Seattleen 15 000 vuotta sitten. Tämä oli Vashon stade-vaihe, joka päättyi 13 600 vuotta sitten, jolloin jää vetäytyi pohjoisille Pugetin alamaille. Joidenkin toisten mielestä jää olisi ollut 17 200 radiohiilivuotta sitten kauimpana lännessä.

Jäätiköityminen noin 17 500 vuotta sitten oli samalla tasalle sekä läntisillä että itäisillä Kalliovuorilla Yhdysvaltain ja Kanadan rajan tuntumassa, mikä kertoo jäätikön käyttäytyneen laajoilla sektoreilla suunnilleen samalla tavoin. Olympicvuorilla Evans Creek -stadiaalissa jää laajeni 21 000–19 000 vuotta sitten Brittiläisessä kolumbiassa valtavasti. Mount Saint Helensin tienoilla jää laajeni suurimmilleen 18 800 vuotta sitten.

Lähteet

  1. a b Description: Ice Sheets and Glaciations. Vulcan.wr.usgs.gov: USGS/Cascades Volcano Observatory, Vancouver, Washington. Viitattu 16.8.2007. (englanniksi)

Read other articles:

Yang MuliaChristophorus Tri HarsonoUskup PurwokertoGerejaKatolik RomaKeuskupanPurwokertoPenunjukan14 Juli 2018 (5 tahun, 244 hari)PendahuluJulianus Sunarka, S.J.Jabatan lainKetua Komisi Hubungan Antar Agama dan Kepercayaan KWIImamatTahbisan imam5 Februari 1995(29 tahun, 38 hari)oleh Cosmas Michael Angkur, O.F.M.Tahbisan uskup16 Oktober 2018(5 tahun, 150 hari)oleh Robertus RubiyatmokoInformasi pribadiNama lahirChristophorus Tri HarsonoLahir18 Januari 196...

 

Pantai Mrutu adalah sebuah pantai di pesisir selatan terletak di sebelah barat daya Kota Malang, tepatnya di Desa Sumberoto, Kecamatan Donomulyo, Kabupaten Malang, Jawa Timur[1] Nama 'Mrutu' terinspirasi dari banyaknya keberadaan hewan mrutu, atau lebih umum dikenal bernama Agas, yang ditemukan oleh wisatawan maupun penduduk lokal[2]. Pantai ini memang tidak luas dengan hamparan pantai tak lebih dari 200 meter[3], namun tetap menawarkan keindahan tersendiri. Kelebihan ...

 

Policy on permits required to enter Togo Politics of Togo Constitution Human rights Government President Faure Gnassingbé Prime Minister Victoire Tomegah Dogbé Council of Ministers Parliament National Assembly President: Dama Dramani Administrative divisions Regions Prefectures Cantons Elections Recent elections Presidential: 20152020 Parliamentary: 20182024 Political parties Foreign relations Ministry of Foreign Affairs Minister: Robert Dussey Diplomatic missions of / in Togo Passport Visa...

Artikel ini bukan mengenai Gombloh. Artikel ini tidak memiliki referensi atau sumber tepercaya sehingga isinya tidak bisa dipastikan. Tolong bantu perbaiki artikel ini dengan menambahkan referensi yang layak. Tulisan tanpa sumber dapat dipertanyakan dan dihapus sewaktu-waktu.Cari sumber: Eddy Gombloh – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTOR Eddy GomblohLahirSupardi(1941-08-17)17 Agustus 1941Yogyakarta, Hindia BelandaMeninggal4 Agustus 2022(2...

 

SiomaiSiomai campur batagor disajikan di warung makan dekat stasiun kereta Bandung.Nama lainSiomaySajianCamilanTempat asal TiongkokDaerahTiongkok dan IndonesiaSuhu penyajianPanasBahan utamaPangsit ikan dengan tahu dan sayuran dengan saus kacangVariasiBatagor, shumaiSunting kotak info • L • BBantuan penggunaan templat ini  Media: Siomai Siomai (Hokkien: 燒賣; dialek xiamen sio māiⁿ) adalah sejenis dimsum yang merupakan makanan tradisional Tiongkok. Dalam bahasa...

 

National park in Colorado, United States RMNP redirects here. For other uses, see RMNP (disambiguation). Rocky Mountain National ParkIUCN category II (national park)[1]View from Bear Lake in Rocky Mountain National ParkLocation in ColoradoShow map of ColoradoLocation in the United StatesShow map of the United StatesLocationLarimer / Grand / Boulder counties, Colorado, United StatesNearest cityEstes Park and Grand Lake, ColoradoCoordinates40°20′48″N 105°44′11″W /...

Chinese pronunciation system (601 AD) Middle ChineseAncient Chinese漢語 hɑnH ŋɨʌXPart of the Tangyun, an 8th-century edition of the Qieyun dictionaryNative toChinaEra4th–12th centuries CE[1]Northern and Southern dynasties, Sui, Tang, Five Dynasties and Ten Kingdoms period, SongLanguage familySino-Tibetan SiniticChineseMiddle ChineseEarly formsOld Chinese Eastern Han Chinese Writing systemChinese charactersLanguage codesISO 639-3ltcLinguist ListltcGlottologmidd1344Chinese ...

 

Neighborhood of Delhi in New Delhi, IndiaGole MarketNeighborhood of DelhiGole MarketLocation in Delhi, IndiaCoordinates: 28°38′01″N 77°12′20″E / 28.6337°N 77.2056°E / 28.6337; 77.2056Country IndiaStateDelhiDistrictNew DelhiGovernment • BodyNew Delhi Municipal Corporation of DelhiLanguages • OfficialHindi, EnglishTime zoneUTC+5:30 (IST)PIN110001Nearest cityShahdara / LoniLok Sabha constituencyNew Delhi Parliamentary Constituency...

 

أدوبي بروميير إليمنتالشعارمعلومات عامةنوع برامج تحرير الفيديو المطورون أدوبي موقع الويب adobe.com… تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات أدوبي بروميير إيليمنت (بالإنجليزية: Adobe Premiere Elements)‏ هو برنامج تحرير فيديو . هذه نسخة للمستهلكين من برنامج أدوبي بريمير برو. منافسوها الرئ�...

Model 1 U.S. Navy N2Y-1 with looped left mainwheel radius rod Role Recreational and training aircraftType of aircraft Manufacturer Consolidated, Fleet Designer Reuben Fleet First flight 9 November 1928 Fleet 2 aircraft sketched by A. E. (Ted) Hill. 1930s The Fleet Model 1 (originally the Consolidated Model 14 Husky Junior) and its derivatives were a family of two-seat trainer and sports biplanes produced in the United States and Canada in the 1920s and 1930s. They all shared the same basic d...

 

Methane in Earth's atmosphere Methane (CH4) concentrations in the atmosphere measured by the Advanced Global Atmospheric Gases Experiment in the lower atmosphere (troposphere) at stations around the world. Values are given as pollution free monthly mean mole fractions in parts-per-billion.Atmospheric methane is the methane present in Earth's atmosphere.[1] The concentration of atmospheric methane is increasing due to methane emissions, and is causing climate change.[2][3&#...

 

Evangelical doctrine The term Full Gospel or Fourfold Gospel is an evangelical doctrine that summarizes the Gospel in four aspects, namely the salvation, sanctification, faith healing and Second Coming of Christ. It has been used in various Christian traditions, including Keswickian, Pentecostal, Anabaptist, and Baptist denominations.[1][2] History and usage Alliance World Fellowship logo representing the four aspects of the Gospel This term has its origin in 1887 in a series ...

Mary Pickford Mary Pickford (8 April 1892 – 29 Mei 1979), ia memiliki nama asli Gladys Louise Smith yang dibaptis secara Katolik Roma. Gladys Marie Smith adalah seorang aktris Kanada-Amerika yang memenangkan Oscar dan salah satu pendiri United Artists bersama dengan D.W.Grffith, Charlie Chaplin dan Douglas Fairbanks tahun 1919. Organisasi ini sekarang dimiliki oleh MGM dan diserahkan kepada Tom Cruise. Mary Pickford adalah salah satu orang Kanada pertama yang menjadi pioner te...

 

Nuer people's homeland in South Sudan For the historical lands of Mazovia in Poland, see Nur Land. NuerlandRo̱l NaathNuerland Map in South Sudan.Largest cityBentiuRecognised national languagesNuer language (Thok Naath)Religion Christianity (syncretistic or otherwise), Nuer religionDemonym(s)Nuer peopleArea• Total98,419.5482 km2 (38,000.0000 sq mi)Population• Estimate4.5 millions [citation needed]Today part ofpart of South Sudan and Ethiopia Nuerland ...

 

Annual music festival in Atlanta, Georgia, United States Music MidtownColdplay at Music Midtown, 2011FrequencyAnnualLocation(s)Undeveloped Land in Midtown at 10th and Peachtree, Atlanta (1994–1998)Area Around Centennial Olympic Park, Atlanta (1999) Central Park, Atlanta (2000-2005)Piedmont Park, Atlanta (2011–2022)Years active1994–2005, 2011–2021, 2023–presentInauguratedMay 13, 1994; 30 years ago (1994-05-13)Most recentSeptember 17–18, 2022Next eventSeptember 15�...

Sporting event delegationAngola at theOlympicsIOC codeANGNOCAngolan Olympic CommitteeWebsite (in Portuguese)Medals Gold 0 Silver 0 Bronze 0 Total 0 Summer appearances198019841988199219962000200420082012201620202024 Angola has competed in ten Summer Olympic Games. They have not yet won an Olympic medal and never complete the Winter Olympic Games until its debut.[1] The best positions of the nation, 7th in 1996 and 8th in 2016, were both achieved by Angola women's national handball...

 

1985 single by The Oak Ridge BoysLittle ThingsSingle by The Oak Ridge Boysfrom the album Step On Out B-sideThe Secret of LoveReleasedMarch 30, 1985GenreCountryLength3:24LabelMCASongwriter(s)Billy BarberProducer(s)Ron ChanceyThe Oak Ridge Boys singles chronology Make My Life with You (1984) Little Things (1985) Touch a Hand, Make a Friend (1985) Little Things is a song written by Billy Barber, and recorded by American country music group The Oak Ridge Boys. It was released in March 1985 as the...

 

足立駅 駅舎(2024年4月) あしだち Ashidachi ◄備中神代 (6.2 km) (5.8 km) 新郷► 所在地 岡山県新見市神郷油野1333-5北緯35度2分20.7秒 東経133度23分1.9秒 / 北緯35.039083度 東経133.383861度 / 35.039083; 133.383861座標: 北緯35度2分20.7秒 東経133度23分1.9秒 / 北緯35.039083度 東経133.383861度 / 35.039083; 133.383861所属事業者 西日本旅客鉄道(JR西日本)...

Lockheed Model 14 Super ElectraTrans Canada Airlines Lockheed 14H2TipePesawat sipil, pesawat kargoPerancangDon PalmerTerbang perdana29 Juli 1937DiperkenalkanOktober 1937Jumlah produksi354Acuan dasarLockheed Model 10 ElectraVarianLockheed Hudson Lockheed Model 18 Lodestar Lockheed Model 14 Super Electra, lebih dikenal sebagai Lockheed 14, adalah sebuah pesawat penumpang sipil dan kargo sayap rendah (low wing) yang dibangun oleh Lockheed Aircraft Corporation pada akhir 1930-an. Merupakan perkem...

 

Decade of the Gregorian calendar From left, clockwise: Henry Clay introduces the Compromise of 1850 the U.S. Senate; Harriet Beecher Stowe publishes Uncle Tom’s Cabin; Russian forces fight against British, French and Ottoman forces in Sevastopol during the Crimean War; SS Arctic, an American steamship, sinks in the Atlantic Ocean after a collision with a French steamship, SS Vesta in 1854; The Panama Railroad opens in 1855 connecting the Pacific and Atlantic Oceans with a railroad in Centra...