Kommandiittiyhtiö

Kommandiittiyhtiö (lyhenne ky[1]) on henkilöyhtiö, jolla on vähintään yksi vastuunalainen yhtiömies ja vähintään yksi äänetön yhtiömies (kommanditääri[2]). Kommandiittiyhtiötä on kutsuttu myös nimellä äänetön yhtiö[2].

Kommandiittiyhtiö Suomessa

Kommandiittiyhtiön perustamiseen tarvitaan Suomessa vähintään kaksi yhtiömiestä: vastuunalainen ja äänetön yhtiömies. Vastuunalainen yhtiömies päättää yhtiön asioista ja vastaa sen sitoumuksista henkilökohtaisesti. Äänetön yhtiömies sijoittaa yhtiöön pääomaa ja saa sille koron; hän ei voi solmia sopimuksia eikä osallistua päätöksentekoon.[3]

Kommandiittiyhtiö eroaa avoimesta yhtiöstä vain siten, että vastuunalaisen yhtiömiehen lisäksi yhtiössä on vähintään yksi äänetön yhtiömies. Äänettömän yhtiömiehen vastuu rajoittuu hänen sijoittamaansa pääomaan, joka voi olla rahaa tai apportti. Äänettömällä ei ole oikeutta osallistua yhtiön hallintoon, ellei siitä erikseen olla yhtiösopimuksessa määrätty. Äänetön yhtiömies saa voitto-osuutensa velkojien jälkeen ennen vastuunalaisia yhtiömiehiä; jäljelle jäävä voitto kuuluu vastuunalaisille yhtiömiehille. Muut äänettömän yhtiömiehen oikeudet määritellään yhtiösopimuksessa (korvaus sijoituksesta yms.). Vastuunalainen yhtiömies vastaa yrityksen veloista ja sitoumuksista koko omaisuudellaan, mutta päättää yrityksen toiminnasta.

Kommandiittiyhtiön nimi

Kommandiittiyhtiön nimessä tulee olla sana kommandiittiyhtiö tai sen lyhenne (ky), ruotsiksi kommanditbolag (kb). Nimessä ei saa olla äänettömän yhtiömiehen nimeä.[4][5][6]

Yhtiölle voidaan haluttaessa rekisteröidä rinnakkaistoiminimi muillakin kielillä kuin suomeksi tai ruotsiksi. Kaupparekisteri antaa kommandiittiyhtiölle seuraavat käännökset:[7]

  • englanniksi Commandite company tai Limited partnership
  • saksaksi Kommanditgesellschaft

Kommandiittiyhtiömuoto kiinteistörahastoilla

Pääartikkeli: Kiinteistörahasto

Kommandiittiyhtiötä voidaan käyttää kiinteistörahastojen rakenteena. Vaikka ky-yhtiörakennetta ei ole tarkoitettu alun pitäen kiinteistörahastojen rakenteeksi, se valitaan veroedullisin perustein. Näiden rahastojen kautta kaikki institutionaaliset sijoittajat voivat käyttää velkavipua hyväkseen, mikä on lainsäädännön mukaan suorissa kiinteistösijoituksissa mahdotonta. [8]

Verotus

Kommandiittiyhtiö voi tehdä toimintavarauksen.[9]

Kommandiittiyhtiö eri maissa

Saksassa kommandiittiyhtiössä (Kommanditgesellschaft, KG) on oltava vähintään kaksi yhtiömiestä: vähintään yksi vastuunalainen ja vähintään yksi äänetön yhtiömies. Vastuunalaiset yhtiömiehet ovat yrittäjiä ja vastaavat yhtiöstä koko omaisuudellaan. Äänettömien yhtiömiesten vastuu rajoittuu heidän sijoitukseensa. He voivat toimia yhtiön rahoittajina ja saada sijoitukselleen tuottoa. Yhtiön nimessä tulee olla sana ”Kommanditgesellshaft” tai lyhenne ”KG”.[3]

Saksan kommandiittiyhtiön erityismuoto on GmbH & Co. KG. Sen vastuunalainen yhtiömies on GmbH-yhtiö. Vastuunalainen GmbH vastaa yhtiön velvoitteista pääomallaan eikä vastuunalainen yhtiömies henkilökohtaisella pääomallaan niin kuin tavallisessa kommandiittiyhtiössä. On tavallista, että GmbH:n toimitusjohtaja on kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies. Yhtiön nimessä tulee olla tunnus ”GmbH & Co. KG”.[3]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.4.2013.
  2. a b Riihimäki, Antti: Piensijoittajan niksikirja, s. 186. Helsinki: WSOY, 1970.
  3. a b c Sirpa Kuivaniemi: Yrityksen perustaminen Suomessa ja Saksassa - yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia www.theseus.fi. 2018. Viitattu 7.2.2024.
  4. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1979/19790128
  5. PRH: Nimiohjeet Viitattu 11.10.2014
  6. PRH: Anvisningar för utformning av företagsnamn Viitattu 11.10.2014
  7. PRH: Toiminimellä voi olla erikielisiä rinnakkaistoiminimiä Viitattu 11.10.2014
  8. Mannila, Ville. 2007. Suomessa toimivien kommandiittiyhtiömuotoisten kiinteistörahastojen strategiat, sijoituskapasiteetti ja sijoittajat. Teknillinen korkeakoulu. Maanmittausosasto. Kiinteistöopin laboratorio, Kiinteistöjohtamisen seminaari. cit. Korpela, Timo. Nordea Henkivakuutus. Puhelinhaastattelu 1.3.2007. [1]
  9. http://www.veronmaksajat.fi/Veroilmoitus/Henkiloyhtion-veroilmoitus/

Aiheesta muualla

 

Read other articles:

Kunto AjiLahirKunto Aji Wibisono4 Januari 1987 (umur 37)Sleman, Daerah Istimewa Yogyakarta, IndonesiaAlmamaterAkademi Akuntansi YKPN YogyakartaPekerjaanPenyanyipenulis laguaktorTahun aktif2008—sekarangSuami/istriDewi Syariati ​(m. 2015)​AnakBadha BanyugeniKarier musikGenrePopfolkpop-jazzInstrumenVokalgitarArtis terkaitAderaprabu Lantip TrengginasNadin AmizahSal PriadiTeddy AdhityaYura YunitaTanda tangan Kunto Aji Wibisono (lahir 4 Januari 1987) adalah...

 

Administrative entry restrictions Croatian passport Croatian identity card is valid for travel to most European countries. Visa requirements for Croatian citizens are administrative entry restrictions by the authorities of other states placed on citizens of Croatia. As of 2024, Croatian citizens had visa-free or visa on arrival access to 184 countries and territories, ranking the Croatian passport 11th in the world according to the Henley Passport Index.[1] Visa requirements map Visa ...

 

Pour les articles homonymes, voir Quilès. Paul Quilès Paul Quilès en 2012. Fonctions Maire de Cordes-sur-Ciel 25 juin 1995 – 25 mai 2020(24 ans et 11 mois) Prédécesseur Robert Ramond Successeur Bernard Andrieu Député français 2 avril 1993 – 19 juin 2007(14 ans, 2 mois et 17 jours) Élection 28 mars 1993 Réélection 1er juin 199716 juin 2002 Circonscription 1re du Tarn Législature Xe, XIe et XIIe (Cinquième République) Groupe politique SOC Prédécesse...

Lagu KenanganFlyerSutradaraL. InataProduserDjamaluddin MalikDitulis olehL. InataPemeranTitien SumarniA.N. AlcaffM. BudhrasaMien SondakhSjamsuDistributorPersariTanggal rilis1953Durasi... menitNegaraIndonesiaBahasaIndonesia Lagu Kenangan adalah film Indonesia yang dirilis pada tahun 1953 dan disutradarai oleh L. Inata. Film ini dibintangi antara lain oleh Titien Sumarni dan A.N. Alcaff. Sinopsis Suryati (Titien Sumarni) telah mempunyai dua anak dari Supardi (AN Alcaff), masing-masing berumur se...

 

Akademi Kepausan untuk Bahasa Latinbahasa Latin: Pontificia Academia LatinitatisJenisAkademi KepausanDidirikan2012PresidenIvano DionigiLokasiKota VatikanSitus webPontificia Academia Latinitatis Akademi Kepausan untuk Bahasa Latin (bahasa Latin: Pontificia Academia Latinitatis) adalah akademi kepausan kesebelas dan yang terbaru. Akademi ini bermarkas di Kota Vatikan, berfungsi untuk mengatur bahasa Latin. Akademi ini menggantikan Yayasan Latinitas dan terhubung dengan Dewan Kepausan un...

 

Cleveland CavaliersCleveland Cavaliers musim 2023–24WilayahTimurDivisiTengahDibentuk1970SejarahCleveland Cavaliers1970–sekarang[1][2]ArenaRocket Mortgage FieldHouseLetakCleveland, OhioWarna timAnggur, emas, biru laut, hitam[3][4][5]       Sponsor utamaCleveland-Cliffs[6]PresidenKoby AltmanManajer umumMike GanseyPelatih kepalaJ. B. BickerstaffPemilikDan Gilbert (majority)[7]Gordon Gund, Usher Raymond (minority)Afil...

† Египтопитек Реконструкция внешнего вида египтопитека Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:Четвероно...

 

Japanese railway company Keihan Electric RailwayOverviewHeadquartersOsaka, Japan(Registered in Hirakata, Osaka Prefecture, Japan)LocaleKansai region, JapanDates of operation1910–TechnicalTrack gauge1,435 mm (4 ft 8+1⁄2 in)Length91.1 km (56.6 mi)OtherWebsiteKeihan Electric Railway The Keihan Electric Railway Company, Ltd. (京阪電気鉄道株式会社, Keihan Denki Tetsudō Kabushiki-gaisha), known colloquially as the Keihan Dentetsu (京阪電鉄), ...

 

2016年美國總統選舉 ← 2012 2016年11月8日 2020 → 538個選舉人團席位獲勝需270票民意調查投票率55.7%[1][2] ▲ 0.8 %   获提名人 唐納·川普 希拉莉·克林頓 政党 共和黨 民主党 家鄉州 紐約州 紐約州 竞选搭档 迈克·彭斯 蒂姆·凱恩 选举人票 304[3][4][註 1] 227[5] 胜出州/省 30 + 緬-2 20 + DC 民選得票 62,984,828[6] 65,853,514[6]...

اختبار امتصاص ضد اللولبيات التألقي[1] (بالإنجليزية: Fluorescent treponemal antibody absorption test)‏ ويُعرف اختصارًا FTA-ABS، هو اختبار لمرض الزهري.[2] يستخدم هذا الاختبار الأجسام المضادة المُخصصة لأنواع اللولبية الشاحبة، ويكون الاختبار مخصصًا للولبية الشاحبة بعكس بعض الاختبارات الأخرى...

 

German footballer and manager You can help expand this article with text translated from the corresponding article in German. (March 2022) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the German article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated ...

 

NGC 2551   الكوكبة الزرافة[1]  رمز الفهرس NGC 2551 (الفهرس العام الجديد)PGC 23608 (فهرس المجرات الرئيسية)[2]UGC 4362 (فهرس أوبسالا العام)2MASX J08245029+7324432 (Two Micron All-Sky Survey, Extended source catalogue)IRAS F08192+7334 (IRAS)MCG+12-08-038 (فهرس المجرات الموروفولوجي)Z 331-40 (فهرس المجرات وعناقيد المجرات)Z 0819.1+7335 (فهرس ال�...

American transportation holding company (1929–2023) Yellow CorporationYRC Freight headquarters in Overland Park, KansasFormerlyYRC Worldwide, Inc. (2006–2021)Yellow Roadway Corporation (2003–2006)Company typePublicTraded asExpert Market: YELLQOTC Pink: YELLQNasdaq: YELLIndustryTransportationFounded1929 (1929)FoundersG.C. Cleve HarrellA.J. HarrellDefunct2023 (2023)HeadquartersNashville, Tennessee, United StatesArea servedNorth AmericaKey peopleDarren Hawkins (CEO)Reve...

 

Навчання з евакуації пораненого військового Особи з інвалідністю внаслідок війни — військовослужбовці, учасники бойових дій, які отримали поранення, контузію, каліцтво, захворювання при захисті Батьківщини чи виконанні військових обов'язків, визначених законодавство...

 

Monte VultureIl Monte Vulture visto da GinestraStato Italia Regione Basilicata Provincia Potenza Altezza1 326 m s.l.m. Prominenza696 m CatenaAppennino lucano Ultima eruzionePleistocene Codice VNUM211812 Coordinate40°56′54.12″N 15°38′08.33″E40°56′54.12″N, 15°38′08.33″E Mappa di localizzazioneMonte Vulture Modifica dati su Wikidata · Manuale Il Vulture è un vulcano spento situato nella parte settentrionale della provincia di Potenza,...

《永乐大典》一页 贾宪(?—?),11世纪前半叶中国北宋数学家。陳鈺佐 生平 据《宋史》记载,贾宪曾师从开封府胙城(今河南延津)历算家楚衍,学习天文、历算。《宋史·方技志》记载,楚衍对《九章算术》、《缉古算经》、《海岛算经》都有精深的研究。 贾宪曾任左班殿值,吉隶太史,擅长数学,著有《黄帝九章算经细草》九卷和《释锁算书》等书。《黄帝九章算...

 

NabiscoLogo Nabisco sejak 1991 sampai sekarang. Sejak 2016, Logo tersebut digunakan di Korea Selatan dan JepangJenisAnak perusahaanIndustriPemrosesan makananDidirikanEast Hanover, New Jersey A.S. (1898)Kantor pusatEast Hanover, New Jersey, A.S.ProdukKue, BiskuitIndukMondelēz InternationalSitus webwww.nabiscoworld.com Nabisco (/nəˈbɪskoʊ/; awalnya bernama National Biscuit Company) adalah produsen kue dan makanan ringan asal Amerika Serikat. Berkantor pusat di East Hanover, New Jersey, per...

 

この項目では、乗り物の牛車について説明しています。和将棋・大局将棋の駒については「牛車 (将棋)」をご覧ください。 キューバにおける牛車 牛車(ぎっしゃ、ぎゅうしゃ、うしぐるま)は、ウシやスイギュウに牽引させる車のことで交通手段のひとつ。主に荷物を運搬する荷車タイプのものと、人を運搬する乗り物タイプのものがある。かつては世界各地で用い�...

American politician (1870–1949) For other people named Thomas Gore, see Thomas Gore (disambiguation). Thomas GoreUnited States Senatorfrom OklahomaIn officeDecember 11, 1907 – March 4, 1921Preceded byStatehood grantedSucceeded byJohn W. HarreldIn officeMarch 4, 1931 – January 3, 1937Preceded byWilliam B. PineSucceeded byJoshua B. LeeMember of the Oklahoma Territorial Council from the 11th districtIn office1902–1905Preceded byGeorge H. CoulsonSucceeded byJames Menefee...

 

منمنمة لكتاب علمي عن الطيور للراهب البيزنطي استاثيوس من تسالونيكي. لعبت العلوم البيزنطية دورًا هامًا في نقل المعارف الكلاسيكية للعالم الإسلامي، وإلى عصر النهضة في إيطاليا، وأيضا في نقل العلوم العربية إلى عصر النهضة في إيطاليا.[1] حافظت الإمبراطورية البيزنطية على تقال...