Karl Ehrlich (John Wayne) on australialaiseen satamaan sijoitetun rahtialuksen saksalainen kapteeni. Natsismin äänekäs vastustaja Ehrlich saa tietää, että toinen maailmansota on alkanut Euroopassa, ja hänen on välittömästi lähdettävä Saksaan. Matkalla hänen on vältettävä alusta takaa-ajavia liittoutuneiden aluksia. Hänen aluksellaan on saksalainen vakooja Elsa Keller (Lana Turner), jonka turvallisuuden hänen on taattava. Matkan aikana brittiläisalus, jonka komentajana on Jeff Napier (David Farrar), pääsee heidän jäljilleen.[4]
Metro-Goldwyn-Mayer lainasi Warner Brosille sopimusnäyttelijänsä Lana Turnerin elokuvaa varten. Kohti tuntematonta -elokuvan tuotanto alkoi 24. syyskuuta 1954 ja päättyi saman vuoden joulukuun puolessa välissä. Vaikka elokuvan mahdollisiksi kuvauspaikoiksi kaavailtiin aluksi Karibian ja Meksikon rannikkoalueita, osa elokuvan kohtauksista kuvattiin niiden sijaan lopulta Havaijilla. Kuvausten aikana John Wayne joutui kahdesti sairaalahoitoon korvatulehduksen takia.[2]
Musiikki
Lana Turner laulaa englanniksi elokuvassa saksalaisen kappaleen ”Steh’ Ich im Finster Mitternacht”, joka tunnetaan myös nimellä ”Treue Liebe”. Kappaleen englanninkielinen käännös oli tehty elokuvaa varten.[2]
Ensi-ilta ja vastaanotto
Kohti tuntematonta sai teatteriensi-iltansa Yhdysvalloissa 4. kesäkuuta 1955 ja Suomessa 25. marraskuuta 1955.[2][3] Elokuva oli ilmestymisvuonnaan kymmeneksi tuottoisin elokuva Pohjois-Amerikassa.[1]