Obilalé aloitti uransa Chamois Niortaisissa ennen kuin allekirjoitti sopimuksen FC Lorientin kanssa vuonna 2003. Vuoden jälkeen hän palasi Togoon ja liittyi Étoile Filante de Loméen, jossa hän pelasi kolme vuotta. Vuonna 2006 Obilalé palasi Ranskaan, kun hän siirtyi CS Quéveniin, jossa hän pelasi 39 peliä puolessatoista vuodessa ennen kuin hän teki sopimuksen GSI Pontivyn kanssa kesällä 2008.
8. tammikuuta 2010 Togon maajoukkueen bussin kimppuun hyökättiin, kun he olivat päässeet KongostaCabindaan. Obilalé oli toinen kahdesta pelaajasta, jotka saivat ampumahaavoja. Bussin kuljettaja sai surmansa hyökkäyksessä, ja joukkueen apuvalmentaja kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin. Myöhemmin Obilalén sanottiin olevan kuollut, mutta hänen seuransa GSI Pontivy kielsi nämä väitteet ja ilmoitti, että hänet leikattin Etelä-Afrikassa.
Maaliskuussa 2010 Obilalé palasi Ranskaan jatkaakseen toipumistaan Lorientissä ja heinäkuussa hän kertoi vieläkin toipuvansa kävelyongelmista, eikä hän miettinyt jalkapalloa enää. 30. heinäkuuta 2010 hänen sopimuksensa Pontivyn kanssa loppui.
Lähteet
↑Kuusela, Martti, ym.: Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 65. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2006. ISBN 952-99551-1-1
↑Kuusela, Martti, ym.: Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 62–63, 65. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2006. ISBN 952-99551-1-1