Linnun pituus on 19–22 cm ja paino 35–46 g. Isokokoinen kiuru, jolla on pitkät jalat ja pitkä, hieman alaspäin kaareva nokka. Alapuoli on valkoinen, selkä vaaleanruskea, ja rinnassa ja päässä on tummia ja vaaleita kuvioita. Pyrstö on musta ja siiven yläpinta mustavalkoinen. Naaras on väreiltään hiukan koirasta vaatimattomampi. Melko peloton, pakenee tavallisesti juosten. Koiraalla on huomiota herättävä laululento.
Esiintyminen
Pakistanista Pohjois-Afrikan kautta aina Kap Verdelle saakka. Lajista tunnetaan ainakin 3 alalajia.[2] Ei pesi Euroopassa eikä sitä ole tavattu Suomessa. Paikkalintu.
Elinympäristö
Asuu aroilla, aavikoilla ja muilla kuivilla avomailla. Yleensä melko kesy ja mieluummin juoksee kuin lentää ihmistä pakoon.[2]
Lisääntyminen
Pesä on maassa mättäässä tai ruohoston kätköissä. Munia on 2–4 yleensä 3, joita naaras hautoo noin 2 viikkoa. Poikaset lähtevät pesästä 12–13 päivän ikäisinä ja oppivat lentämään muutamaa päivää myöhemmin. Perhe pysyttelee yhdessä vielä ainakin kuukauden. Pesyeitä on joskus 2 kesässä.[2]
Ravinto
Syö pääasiassa selkärangattomia, joita se kaivelee maasta pitkällä nokallaan. Syö myös kasvien osia.[2]
↑BirdLife International: Alaemon alaudipesIUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.1.2014. (englanniksi)
↑ abcdCramp, Stanley (päätoim.) 1988: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hongkong.